Heipä hei vieras!
Rekisteröityminen nopeuttaa kommentointia ja silloin tiedän ketkä tätä blogia lukee.

Vanha rollemaa
Kirjaudu sisään
Rekisteröi tunnus

Lukijoita
125

.org
Merkinnät avainsanalle tuhlaaminen (5)

Nopeat kuulumiset

Maanantaina 11. Syyskuuta 2006 kello 20:51

Blogi on ollut jonkin aikaa hiljaisena. Jotta tapahtumien kulku ja kerronta olisi riittävän selkeä, siirtykäämme ajassa taaksepäin perjantai-iltapäivään. Toivottavasti muistan kaiken.

Perjantai: Pääsin koulusta kolmen aikaan ja menin suoraan kotiin. Koska viikonloppu oli alkanut, en jaksanut keskittyä espanjan opiskeluun tuntia pitempään. Tunnin jälkeen lähdin… mihin lähdin? No niin. Tätä se on.

Lauantai: Nukuin yli puolen päivän. Taisin herätä kahdelta. Kävin suihkussa ja koneella. Viiden aikoihin lähdin Juhanille huvin vuoksi. Kun tulin, Juhani lähti viemään Kristianille porkkanoita. Jäin sillä välin vahtimaan pientä kämppää ja söin Juhanin karkit. Kun Juhani tuli, lähdimme Veikolle asentamaan uutta adsl-modeemia. Emme saaneet laitetta asennettua, joten hengasimme muuten vaan Veikolla. Ilta venähti ja kymmenen aikoihin lähdin käymään Markolla. Otin iPodilleni uusimman Prison Breakin (3×03), koska en ole pystynyt lataamaan mitään kun äiti ja iskä olivat vielä Kreikassa ja isä jätti rajottimen päälle matkan ajaksi, jotta serveri ei menisi tukkoon. Tulin kotiin, katsoin Prison Breakin, menin nukkumaan.

Sunnuntai: Heräsin puoli kahden maissa ja kävin suihkussa. Söin ja lähdin kaupungille ostamaan 18-vuotiaalle Veikolle syntymäpäivälahjaa. Kaupungissa tajusin että oli sunnuntai, joten menin R-Kioskille. Nappasin ensimmäisen silmään osuvan DVD:n ja karkkipussin ja laitoin ne tiskille. Sitten lähdin Veikolle, joka yllättäen tykkäsi lahjastani - duudsonit elokuvasta. Myöhemmin myös Henna ja Maija tulivat paikalle. Lähdin Veikolta yhdeksän jälkeen katsottuani uuden hassun tietovisan TV:stä (Einstein). Ennen kotiin lähtöä ostin EDin ja Red Bullin, jotka laiton kotona jääkaappiin. Kymmeneltä menin saunaan ja vaihdoin petivaatteet. Sitten menin nukkumaan.

Tänään heräsin (lähes) pirteänä, menin kuudelta saunaan, join kupin kahvia, otin kaapista energiajuoman ja hörpiskelin samalla kun lähdin kouluun. Olin hyvissä ajoin koulussa ja ei kestänyt kauaa kun olin jo luokassa tekemässä pitkän englannin ylioppilaskuuntelua. Vähän jännitti mutta olin tehnyt itseni pirteäksi ja olin nukkunut hyvin. Keskityin vain kuunteluun ja ihan hyvä kutina jäi. Avoissa meni vain muutama kohta sivuraiteille, mutta luulen että saan ihan keskivertotuloksen.

En ole jaksanut opiskella espanjaa, mutta muut läksyt olen lukenut joka päivä. Espanjassa on vain se juttu että tipuin jo viime kurssilla kärryiltä ja nyt on todella raskasta käydä tätä kurssia itsenäisenä. Hyvä kun tiedän mitä subjunktiivin preesens tai subjunktiivin perfekti tarkoittaa suomeksi. Ja sitten niissä aikamuodoissa menee ihan sekaisin kun espanjan kielessä on sata eri menneen aikamuodon ilmaisutapaa.

Mutta kyllä se siitä. Ainakin helpottaa kun muut läksyt tulee tehtyä ajoissa. Kyllä minulla elämääkin on. Aikataulun ajat ovat vain esimerkit. Voin tehdä esimerkiksi joku päivä tunnin tai kaksi läksyjä, en välttämättä aina seitsemään asti.

Kävin tänään ostamassa Crockerin farkut. Ja värjäsin hiukset taas vihreäksi. Vanha väri oli hieman haalistunut juhannuksesta ja pohjaväriä oli kasvanut ihan kivasti esiin. Olen taas iloinen metsänpeikko. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.



Makeat uutuudet

Maanantaina 4. Syyskuuta 2006 kello 19:42

Nyt ärrälle on tullut R-ED, punainen ED Energiajuoma. Ostin tänään pullollisen. Eipä maistunut juuri paremmalle kuin alkuperäinen ED. Olihan se silti ihan hyvää vaihtelua energiajuomiin. Siinä maistui vähän joku marja, ehkä mansikka tai puolukka. En tiedä. Pohjamaku oli niin sama. Nyt on kokoelmissa ainakin Red Bull, Teho (ai niin, uutta tehoakin on ilmestynyt kauppoihin!), Mad Crock, Red Devil, Jolt Cola, Spam, ED, R-ED ja jotain varmasti unohtui. Kauppoihin tuli myös uusia Fazerin pusseja, kuten Choco Ässä-Mix ja Choco Remix. Olen maistanut jo molempia. Maukasta.



Rahahuolia

Torstaina 3. Elokuuta 2006 kello 17:34

Olen armoton tuhlaajapoika. Sain kesäkuuhun mennessä tehdystä sivuprojektista 500 euroa ja hilut. Kesähuumassa ostin uuden rullalaudan Jyväskylän laminasta hetken mielijohteesta, vaikka en ole skeitannut pitkään aikaan. Halusin vain chillata muiden kanssa ja olihan se ihan kivaa. Ei mennyt vaan temppuja päälle ja myöhemmin laudan osto rupesi kaduttamaan. 109 euroa ei ole mikään pieni summa. Seuraavaksi ostin uudet rullaluistimet ja sauvat à la 105e. Vanhat luistimet olivatkin ehtineet olla jo viisi vuotta aktiivisessa käytössä, ja se näkyi ja tuntui. Luistelin niillä vielä keväällä vaikka ne olivat melkein numeroa pienet. Luistimet olivat Rollerbladen klipsillistä mallia. Yritin etsiä halpoja klipsillisiä Rollerbladeja, mutta en löytänyt mistään alle 200:lla eurolla, eikä missään malleissa ollut enää klipsejä. Lopulta hirveän kauppakierroksen jälkeen päädyin ostamaan Citymarketin tarjoushyllystä Salomonin ihan laadukkaat sadan euron rullaluistimet. Suomen inflaatio on hirveä. Markka-aikana rullaluistimia sai satasella. Kuten ennenkin on jo tullut päiviteltyä: markat ovat muuttuneet euroiksi.

Eräänä kesäisenä päivänä ostin vaatteita melkein satasella. Kerran kävin Prismassa ja ostin Logitechin webkameran ja energiajuomia. Heinäkuun alussa kävin ostamassa iPodiin USB-Adapterin eli pistorasiaan tökättävän laturin. Sitten jäi enää satanen, jonka tuhlasin karkkiin, limsaan, elokuviin ja pikaruokaan. Nyt ei ole enää mitään. Pahinta on, että ei edes kaduta hirveästi. Ainoastaan se skeitin osto kadutti, mutta muuten olen ollut ihan tyytyväinen rahanmenooni. Ei ollut mitään mihin säästää. Tai no, kannettavaa olen haaveillut, mutta en taida saada sitä ihan lähiaikoina. Nyt vain kävi näin.

Asuntoni alkaa jo näyttää asunnolta. Imuroin ja luuttusin lattiat ja tyhjensin vanhan hyllynkin (haluatko ostaa?). Nyt huoneessa on vain vanha sohva (jolla nukun toistaiseksi, ennen kuin saan sen leveän jenkkisängyn) ja tyhjät myynnissä olevat huonekalut. Olen vain ollut liian laiska vessan suhteen. Ja koska minä olen laiska, isäkään ei jaksa tehdä yksin kaikkea. Olen saanut rahaa myynneistäni. Toissapäivänä myin sen laminan skeitin ystävälleni Villelle kaverialennuksella. Ne rahat tuhlasin heti uuteen puhelimeen. Ostin Sony Ericssonin mallia K700i, koska en enää kestänyt kuunnella vanhan Ericssoni häiriöääniä. Rahaa tulee ja menee. Sellaista se elämä on.



Ookko nää Oulusta?

Tiistaina 27. Kesäkuuta 2006 kello 19:22

Viime viikko ja tämän viikon alku on mennyt leppoisasti. Koko palkka tuli tilille maanantaina ja olen saanut rahaa palamaan liiankin nopeasti. Sunnuntaina ei menty enää juhannuskonferenssiin, koska suurinosa kavereista lähtivät jo lauantaina pois. Sunnuntai-iltana mentiin kaupunkiin, Tatu osti energiajuomia, tavattiin pari Kuopioilaista tyttöä, jotka tunnistivat meidät mutta me ei tunnistettu heitä, tavattiin Suvi ja Henna satamassa ja hengattiin vähän aikaa, jonka jälkeen minä ja Tatu käytiin Hennalla (argh mikä lause). Hassua; olen tuntenut Hennan kolmannelta luokalta enkä ole käynyt kertaakaan hänen luonaan. Sunnuntaina ensimmäisen kerran. Tatun mielestä olen ujo. Ehkä näin on. Sunnuntai-maanantaiyönä katsottiin Green Street Hooligans. Ihan kelpo elokuva.

Maanantaina Tatun piti lähteä kotiin, mutta kyydin kanssa tuli viivettä. Käytiin Seppälässä, Seksimaassa Keskimaassa, Prismassa, josta ostettiin energiajuomia. En tiennyt että sieltä saa maanmainiota Jolt Colaa, enkä myöskään tiennyt että se on niin halpaa. Ostin myös laadukkaan Logitechin webcameran (näette minut messengerissä). Kävin myös Mustassa Pörssissä katsomassa iPodiin lisäosia. Löysin adapterin (laturin), mutta en toista usb-johtoa. Ja koska olin unohtanut henkkarit kotiin, jätin ostokset ostamatta. Tilaan adapterin sitten Applen Storesta. Ostosten jälkeen lähdettiin Juhanille ja pelattiin PES5:sta, minä pelasin ensimmäisiä kertoja. En voittanut yhtään peliä Tatua vastaan mutta pelasin yhden tasapelin (Juventus-Tanska). Tatu voitti yhden pelin mestari-Juhania vastaan. Tultiin illalla kotiin ja katsottiin Merijalkaväen Mies, joka ei säväyttänyt juonellaan.

Tänään heräsin myöhään ja minua väsyttää vieläkin. Tyynyni ovat huonoja, voisin ostaa Hemtexistä semmoisen anatomisen tyynyn, jotta nukkuisin paremmin. Tänään aloitettiin tekemään alakerran remonttia. Hain valkoisia tiilejä takapihan metsikön tiilikasasta ensin kottikärryillä. Onnistuin rikkomaan kottikärryn pyörän laittaessani liikaa painolastia. Loput tiileistä jouduin kantamaan käsin, mikä oli hieman raskaampaa.Tiilien kannon jälkeen isukki rupesi suunnittelemaan vessan seinän muurausta, mutta vielä ei saatu kunnollista suunnitelmaa aikaiseksi. Vessan seinää piti alunperin laajentaa, jotta saataisiin tilaa suihkukopille.

Sitten lähdettiin kaupungille. Ostin kolmet rantashortsit Dressmannista (ota kolme, maksa kaksi -tarjous), anttilasta kaksi ranskalaista elokuvaa (le fabuleux destin d’Amelie ja tais-toi eli “Amelie” ja “Turpa Kiinni”), kaupasta limsan ja Kalpikselta karkkia. Nyt me ollaan Veikolla/Juhanilla. Juhani katsoo jalkapalloa, eikä sitä saa häiritä. Veikko lähti eilen Nilsiaan Joonatanin ja Juuson luokse. Ollaan Veikon kannettavalla ja katsotaan varmaan kohta toinen noista elokuvista. Yritettiin soittaa Sonjalle, mutta joku homo on varmaan varastanut hänen puhelimensa, koska jo kahdesti on vastannut joku tyyppi joka ensimmäisellä kerralla kertoi olevansa suihkussa jonkun miehen kanssa ja toisella kerralla pyysi Tatua kahville ja siitintä pyllyyn. Hyvää illanjatkoa.



Keskinkertainen tuhlaajapoika

Tiistaina 4. Lokakuuta 2005 kello 15:07

Ensin ne pakolliset. Tänään oli kokeidenpalautus. Sain ruotsista kasin, espanjasta ysin (kuten viimekin kurssista), matematiikasta … enpäs kerro, äidinkielestä kasin ja historiasta saman minkä matematiikasta. Eli ihan keskitasoa. Mietin, minkälainen olisin, jos tietokonetta ei olisi. Olisin varmaan paljon no-lifempi. Äiti sanoo aina että minulla on skilliä ja menestyisin paremmin, jos opiskelisin kunnolla. Tosiasia on, etten panosta opiskeluun niin paljon kuin pitäisi.

En käsitä rahanmenoa. Tuhlaan vähäisiä “tulojani” minkä kerkeän. Tänään piti ostaa deodorantti, mutta kävin McDonaldsissa. Ostin premium-aterian, jolla sain puolen litran Coca Cola Light Limen. Olen tuhlannut tämän lukuvuoden aikana varmaan lähelle 100 euroa energiajuomiin, limonadiin, karkkiin tai McDonaldsiin (älä kerro äitille!). Eilen lainasin Villeltä 1.5 euroa ja ostin Silkkitiestä tumman koiran, energiajuoman, jota en ollut vielä maistanut (oikealla). Ihan hyvää oli. Kaikki energiajuomat eivät maistu täysin samalle, mutta jokaisessa on sama kofeiini-tauriinin makuinen vivahde.

Tänään heräsin 05:45, menin suihkuun, join kupposen cappucinoa ja pelasin vajaan tunnin Ultima Onlinea. Kehitin blacksmithyä melkein kahdeksaankymmeneen … huoh. Olen säälittävä. Selitän nettipelistä jo blogissanikin! Naurakaa pois. Ja eilen alkoi aliaksen viides tuotantokausi. Nyt on yksi koulupäivä taas ohitse. Seison Nikolainkulman nettikoneella ja kohta tulee bussi. Taas sekalaista asiaa, mutta tuleepahan blogiin täytettä. Teidän täytyy välillä myös jaksaa kommentoida, etten masennu. Kiitos.