Vaavvalla pileet pystyssä
lauantaina 29. marraskuuta 2008 kello 19:20On kulunut liian pitkä aika viime kuulumisien päivityksestä ja tämä isukki aatteli nyt kerrankin kirjoittaa kun aikaa löytyy. Vauvanvaatteita meillä on nyt iso kasa, kiitos äitini ja siskoni. Veera-kulta on myös ostanut kaupasta tosi söpöjä nallevaatteita ja mm. helistimen ja ihanan pehmeän valkoisen nallen. Välillä tuntuu todella vaikealta odottaa sitä kun lapsi syntyy, välillä tahtoisi heti ottaa syliin ja hössöttää ja kertoa kuinka paljon rakastaakaan, mutta toistaiseksi pitää vielä puhua tuon pullean masun läpi. Ei tässä enää ole montaa kuukautta ja ensi joulu (joulukuu 2009) voidaan jo viettää pikkuisen ihanan mussukan kanssa.
Olen lauleskellut jonkin verran vauvalle nukkumaanmennessä. Kyllä se rauhoittui. Kerran taisi potkaista iskän poskea vasten, mutta muuten kuunteli oikein kiltisti. Siellä se vaan elämöi. Äityliä lohduttaa kun vauva potkii koko ajan, ainakin tietää että kaikki menee hyvin. Aamulla tuli pikkuisen huolen aihetta kun valkovuodon mukana tuli ihan vähäsen verta, mutta soitin äitille ja kun kuulin hänen suustaan että ei ole hätää ellei tule lisää niin rauhoituimme molemmat. Ei ole ollut kipuja eikä mitään muuta, varmaan vauvamme piti niin kovia bileitä masussa että raapaisi tai jotain pientä, ei pitäisi kummepaa olla :) onneksi.
Eipä tässä nyt muuta tule iskällä mieleen. Onnellisia hetkiä elämme. Katsottiin äsken joululeffa. Vauvakin oli ihan innolla mukana kun potkispotkis. Kyllä se kuulee ja tiedostaa kaikki mitä ympärillä tapahtuu :) ja se on ihanaa. Yritän muistaa kirjoittaa välillä tänne. Nyt on vain vienyt muut asiat niin mukanaan että olen unohtanut. Mutta joops. Aika kuluu :))
Isukki