Pikkuisen oma päiväkirja

Tänään oli siis neuvola. Rytmi on sekaisin joten oli “vähän” tööt olo (<- typotin “olio”) taas aamulla. Lähdettiin pian taksilla neuvolaan. Neuvolatätiä odotellessa katselin muita taaperoita hymyssä suin. Tulee aina niin uskomattoman onnekas ja onnellinen olo kun tajuaa että meillekin on tulossa tuollainen söpötys – paitsi että vieläkin söpömpi.

Enhän minä muista mitä kaikkea olen miettinyt ja ajatellut. Enkä muista mistä minun piti edes kirjoittaa. Niinjoo, aivan, sehän se oli; neuvolakäynti. Vaimo teki pissanäytteen ja sitten mentiin kipinkapin yläkertaan johon hoitajamme oli muuttanut. Tällä kertaa myöskin paikalla oli kätilö-opiskelija, mutta se ei touhua haitannut. Meiltä kysyttiin vähän mietteitä ja äidiltä kysyttiin miten on jaksellut ja muuta. Laitettiin tiedot ajan tasalle. Äidin paino oli noussut reippaasti yli 90 kilon (en enää muista tarkkaa painoa).

Neuvolan jälkeen oli lääkäri alakerrassa. Ensin kysyttiin tuosta käsien pahasta puutumisesta ja vastaushan oli se mikä jo tiedettiin; kohtu painaa hermoja ja muuta ja käsien nostaminen ylös ja niiden hierominen siinä asennossa auttaa hetkittäin, mutta muuten asialle ei oikein voi mitään. Raskauden yksi ikävistä puolista. Turinoiden jälkeen oli sisätutkimus, you know, iskä ei oikein taaskaan tykännyt mutta onneksi lääkäri hoiti sen luonnollisesti rutiinilla, sehän vain tekee työtään. Kohdunsuu napakka ja hyvä ja kaikki hyvin. Lähtiessä lääkäri sanoi vielä että vauva on normaalin kokoinen ja kaikki on kunnossa ja raskaus etenee normaalisti ilman ongelmia. Jälleen helpotti kuulla vaikka tiesinkin jo ettei ole mitään hätää.

Sitten lähdettiin kotiin. Ja nyt ollaan kotona. Mitäs muuta, hmm. Viime yönä sopersin vauvalle ja pidin kättä masun päällä. Vauva tunnistaa kyllä iskän, nimittäin se potkaisi napakasti suoraan käteeni kolme kertaa. On ihanaa kun vihdoinkin tunnen kunnolla nuo tomerat potkut. Tulee niin hyvä mieli :) ei kestä kauaa kun saan jo ottaa pienokaiseni syliin. En malta odottaa.

Mutta eipä tässä. Kaikki menee hyvin. Kunpa tuo äiti vain kestäisi. Välillä on rankkaa kun käveleminen sattuu ja joka paikka on kipeänä, mutta se on sitä ah ihanaa raskautta. Eipä tarvitse enää montaa kuukautta odottaa, puoli vuotta on jo kulunut, aatelkaa. <3 izkä kuittaa!

Isukki