Lotta Iines on 3-vuotias, 30.3.2009 syntynyt toivottu ja odotettu lapsi, vanhempiensa Rollen ja kuurosokean Veeran mielestä täydellinen tyttö. Tämä blogi aloitettiin alunperin pikkuisen suunnittelu- ja odotuspäiväkirjana, mutta on sittemmin muuttunut ja vakinaistunut Lotan omaksi kuulumisblogiksi.
10

Synnytysvalmennus

keskiviikkona 10. joulukuuta 2008 kello 20:13

*Mami pakotti bloggaamaan! ärrinmurrin :D* Tänään oli siis synnytysvalmennus, kuten otsikkokin jo kertoo. Iskä oli vähän töttöröö, tyhmänä olin unenpöppörössä vielä kolmen aikoihin, ei näin rolle, ei näin. Sujuu näemmä bloggaaminenki niin hyvin taas. Mutta asiaan; tulkki oli paikalla, ja synnytysvalmennus alkoi pian. Paikalla oli paljon tulevia äitejä ja isiä. Joku venäläinen tuli myöhässä tulkkinsa kanssa ja jouduttiin vähän kertailemaan, mutta ei se meitä haitannut. Ensin kerrottiin vähän siitä mistä tietää että synnytys on alkamassa, lapsivedestä ja supistuksista ja muista. Sitten katsottiin videolta hieman asioita mitä pitää tietää ennen synnytystä. Kerrottiin puudutuksista ja muista. Paljon hyödyllistä informaatiota. Juttu kesti parisen tuntia, ja enkä edes pitkästynyt kertaakaan. Tulkki oli kiva, opettelin muistamaan samalla joitakin viittomia.

Vauva kuulemma tömisteli koko opastuksen ajan, söpöä. Näimme myös vastasyntyneen vauvan (tai no, kurkistimme tutustumiskierroksella ikkunan läpi, hoitajat vähän suutahtivat; “nyt se ikkuna kiinni ja heti, oikeesti”) ja matkalla pikku taaperoita ja pikku-ukkoja muutenkin. Oikein mukavaa oli. Valmennuksen jälkeen käytiin kahvilassa syömässä pientä naposteltavaa ja sitten lähdimme takaisin kotiin.

Kotona Veeran mummi soitti ja kerroimme hänellekin kuulumiset :) hyvin menee siis. Ei mitään hätää. Äiti voi hyvin, vauva voi hyvin, kaikki hyvin :) isäkin on häpihäpi. Eipä tässä muuta tule nyt mieleen. Äiti jatkaa jos on lisättävää. Huomenna on neuvola klo 10. Heipat!

Isukki