Päivitetty blogi ja sairaalareissu
keskiviikkona 14. tammikuuta 2009 kello 06:21Noin. Iskä päivitti pikkuisen sivuston WordPress-talon uuteen (2.6.2 versiosta 2.7:ään). Nyt on uudenuutukainen kirjautuminenkin :-) aiemmin sen pystyi kiertämään jos oli tarpeeksi ovela (pappa olisi osannut, olisi ollut aika helppoa sen kaltaiselle nörtille. Aiempi salasanaboksi nyt olikin semmonen väliaikainen omatekemä php-hökötys). Nyt ei pysty lukemaan edes RSS-syötettä ilman tunnusta. Koko blogi on nyt täysin suojattu ulkopuolisilta (ellei tunnukset leviä vääriin käsiin. Ethän ole kertonut kellekään?). Mutta se nörttijutuista.
Äitiin on siis sattunut viime aikoina aika paljon. Kivuliaita supistuksia alkoi tulemaan noin viikko sitten jos oikein muistan (vai onko siitä niin kauan?). Eilen käytiin sitten vihdoinkin lääkärissä. Soitin viime viikolla neuvolaan, josta sanottiin että neuvolalääkärin ajat menevät vasta helmikuulle, ja suosittelivat ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin. Soitin sitten äitin puolesta keskustan terveysasemalle ja kerroin asian laidan. Sain ajan samalle päivälle eli maanantaille klo 12.30. Menimme taksilla tapionkadulle ja noin puolentunnin odottelun jälkeen pääsimme vastaanotolle.
Iskä tietenkin tulkkasi kaiken kun ei äiti kaikesta saanut selvää :) lääkäri kysyi miten tiheään ja usein suppareita oli. Veera kertoi että noin 10-15min välein ja suunnilleen joka ilta, joskus päivällä ja jopa aamullakin. Vaihtelevasti. En nyt muista tarkasti mitä muuta se kyseli. Jotain lääkityksestä, mutta hän tiesi jo että Atarax on kutisevaan ihoon päällä, ja kysyi onko auttanut ja onhan se huomattavasti, varsinkin yön nukkumista. Sertralin on lopetettu juuri äskettäin (masennuslääke).
Seuraavaksi oli vuorossa ah tuttu alatutkinta aka gyne. Kohdunsuu kiinni ja normaalisti asiat. Mittasi verenpaineen, joka oli hieman korkea. Ei osannut enempää auttaa, joten laittoi vielä lähetteen äitiyspolille. Ei jaksettu heti samana päivänä mennä ja eikä ollut kyllä käteistäkään. Tiistaina eli eilen (nyt on kello jo aika paljon) mentiin sitten taksilla sairaalaan. Kätilö tuli avaamaan oven jotka on suljettu neljän jälkeen. Hiljaista siellä oli, minä pöhkö olin sanonut että kannattaa mennä aamulla kun iltapäivällä on ruuhkaa. Mitään ruuhkaa ollu… ja nukuin ja feilasin aamun. Tyhmä iskä.
Söpö Veera jätti aivan ensimmäisenä rutiinilla virtsanäytteen. Kätilö otti verenpaineen kahdesti, ensin kun veera oli istueltaan, sitten makuultaan. Ensimmäinen näytti muistaakseni normaalia. Toinen oli korkeampi. Sitten oli vuorossa sydänkäyrien otto. Kätilö laittoi laitteen masulle ja jätti meidät siihen odottelemaan noin 15 minuuttia jotta saadaan pidempi diagrammi sydänäänistä. Vauva ei oikein tykännyt kun sitä salakuunneltiin, pari mojovaa potkua kuului kunnolla dobblerlaitteesta tyyliin tum tum tum tum TUMMMMMMM tum tum tum TUMMMMMMMMM tum tum tum :D vauvan syke oli pyöri koko ajan normaalitasolla eli 139-159. Äitin syke oli vähän tavallista korkeampi (ei sentään korkeampi kuin vauvan, huh :D), sitä ahdisti olla sairaalassa. Mutta iskä rauhoitteli ja äkkiäkös mamma rauhoittui :) sydämenlyönnit menivät normaalisti, kaikki siis kunnossa siltä osin.
Lopulta lääkäri tuli ja menimme eri huoneeseen. Valot oli pimeällä ja sanoin lääkärille että laittaa päälle ettei veeran tarvitse olla sokeana. Hämäräsokeus nimittäin. Lääkäri kyseli samat asiat kuin edellinen kätilö ja oma lääkärikin, eli supistuksista miten usein ja mihin aikaan ja kauanko kestänyt ym. Veera kertoi kivuista ja lääkäri tunnisti heti vaivan. Joillakin äiteillä ei ole liitoskipuja, joillakin on satunnaisesti, joillakin on pahimpaa sorttia, ja veeralla sattuu olemaan juuri sitä pahimpaa lajia. Liitoskivut liittyvät siis nivelten, lantion ym. löystymiseen kun kroppa valmistautuu synnytykseen. Veeralla sattuu vain sattumaan nuo kivut enemmän kuin muilla. Selkä ja alaselkä varsinkin ovat äidillä tosi kipeät. Harmillista.
Salaa toivottiin jo että saadaan ilmainen ultra, ja niinpä saatiinkin. Nähtiin vauva taas kerran pitkästä aikaa. Olipa se kasvanut! Potkaisi pari kertaa kun sitä katseltiin. Nyt kun tuli mahdollisuus niin kysyttiin onko se tyttö vai poika. Vauva oli juuri huonoksi tuuriksemme perätarjonnassa, joten näimme enemmän pyllyä… ovela pikkuinen. No, lääkäri sanoi että ihan kuin olisi nähnyt häpyhuulet eli tyttö tulossa, tosin ei 100% varmuudella. Emme rupea maalailemaan seiniä punaiseksi vielä :) tuli tyttö tai poika, kumpikin saa kaiken rakkautemme <3
Nyt on aamuyö ja iskä on tuhmana valvonut. Nokun äiti heräsi pari tuntia sitten kipuihin enkä mennyt sitten itsekään vielä nukkumaan vaikka olin juuri menossa. Ei huvittanut kun vaimo kerran heräsi. Ja nyt sitten juutuin päivittelemään pikkuisen blogia ja bloggaamaan tänne. Ainakin tuli kerrankin paljon asiaa :)
Vauva on potkinut todella paljon. Siis todella tomerana ollut. Valvoo öitä ja nukkuu päiviä, tulee isäänsä. Kaikki on siis hyvin :) lääkäri haluaa että olemme seurannassa, joten menemme kahden viikon päästä uudelleen sairaalaan. Äityli saa laittaa vauvasta tarkemmat tiedot, en nyt lähde näin yöstä etsimään äitiyskorttia. Saatiin tietää kaikkea kivaa ja uutta vauvasta. On se kyllä kasvanut… isi ei malta odottaa että saa nyytin syliinsä. Mutta nyt on aika mennä minunkin nukkumaan, vauvakin taitaa jo nukkua. Torstaina eli huomenna onkin jo neuvola. Niin ja äiti osti pikkuiselle kaksi hullun söpöä tuttia, toisessa on pingviini ja toisessa nalle. Ja sukatkin vauva sai valmiiksi :) Mutta nyt, Hyvää yötä kullannuput! t. isä ja äiti
Isukki