Kiukkua ja uusia tilanteita
lauantaina 11. heinäkuuta 2009 kello 20:50Huh mikä päivä. Ainakin pikkuisen osalta. Päivällä kotona kävi porukkaa, ja Lotta nukahti kesken leikin leikkimatolle. Heti kun porukka oli lähtenyt, lähdimme Elsin syntymäpäiville. Lotta oli jo valmiiksi väsynyt, koska ei ollut nukkunut päivällä tarpeeksi. Koko ajan valtavat silmäkuopat silmien alla. Odotimme että Lotta nukkuisi matkalla vaunuissa, mutta ei poloinen nukkunut silmällistäkään, sen sijaan vain ihmetteli. Ajateltiin että josko pieni haluaisi katsoa paremmin ympärilleen. Laskin vaunujen kuomun alas, ja Lotta pärähti itkemään ihan kunnolla. Aluksi luulin että säikähti valoa, mutta sitten tajusin että sormi oli jäänyt kuomun väliin jotenkin oudosti. Säikähdin ihan hitosti, ja lohduttelin Lottaa. Rauhoittui melko pian, mutta nyyhki vielä melko pitkään… tuli niin kamala olo. Puhalsin sormeen ja Lotta hetken nyyhkittyään rauhoittui.
Tämän jälkeen kuitenkin Lotta oli todella hermostunut. Juhlissa Lotta vierasti lähes jokaista ihmistä, suupielet vääntyi alaspäin ja Lottaraukka itki aika paljon. Hetkeksi tyttö nukahti Helin sängylle, mutta heräsi pian ihmettelemään missä on äiti ja isi. Pidettiin paljon sylissä, ja tyttö jopa innostui puhelemaankin välillä. Mutta melko hermostunut oli koko ajan. Ei ollut selvästi tottunut vieraaseen paikkaan täynnä vieraita ihmisiä. Malbon ja Helin naama miellytti eniten. Helsin sylissäkin viihtyi parhaiten.
Kotimatkalla Lotta nukahti. Heräsi hetkeksi kun otin ylimääräiset vaatteet pois, ja nukahti hetkeksi uudestaan. Mutta pian alkoi samanlainen itku ja nyyhkytys. Väsynyttä itkua, mutta en mahda mitään sille että tuntuu kuin pikkuisen käteen koskisi. Jotenkin koen siitä hirveää syyllisyyttä, vaikka tiedän että vauvat itkee. Hetkeksi aina rauhoittuu. Kun kylvetin tytön, itku alkoi. Pienetkin ärsykkeet aiheuttavat väsyitkua. Laitettiin nenätipat, ja syötettiin. Nyt itku jatkuu hetken, taitaa pieni pian nukahtaa.
Vaikka tämä päivä oli tytön osalta vähän vaikeampi, aiemmat päivät ovat menneet hyvin Muppe-mustekalan kanssa leikkiessä, laulaessa, ja jutellessa. Lotta on selvästi alkanut höpöttelemään enemmän, ääntelemään, ja “laulamaan”. Leikkii myös kielellään enemmän ja työntää pitkää kieltä ihan kunnolla ulos, samalla kun höpöttää. Se on niin äärettömän söpöä. Videoita ja kuvia pitäisi julkaista lisää, ja niitä onkin tulossa. Eipä tässä tän enempää varmaan.
Isukki