Äidin ja isän päivä kahdestaan
maanantaina 4. tammikuuta 2010 kello 23:15Tänään käytiin mamman kanssa kahdestaan ulkona. Oltiin poissa ilta viidestä ilta yhteentoista (17-23). Lotan vakkarihoitaja Heli tarjoutui tulemaan Lotan kaveriksi. Kävimme Amarillossa syömässä mahamme täyteen, jonka jälkeen menimme elokuviin katsomaan elokuvan “Pilvilinna joka romahti”. Kun tulimme kotiin, Lotta ei ollut vielä nukahtanut. Seisoi sängynsä pielessä ja vilkutti! Lotta on myös oppinut ihan näinä päivinä sanomaan tuut tuut. Maailman ihanin söpöin suloisin kaunein tyttö meillä. En tiedä ketään niin kaunista tyttölasta kuin meidän oma Lotta Iines. Kyllä on meitä siunattu.
Isi on tyhmä ja laiska eikä jaksa kirjoittaa nyt enempää kuulumisia. Äidin pitäisi kirjoittaa seuraavalla kerralla. Joulu meni hyvin Kajaanissa, ja uuden vuoden äiti oli Lotan ja Helin kanssa kotona sillä välin kun isi oli kavereidensa kanssa. Isi ehti tulla kotiin juuri kun vuosi vaihtui. Hyvää uutta vuotta 2010!
Tässä vielä tuore kuva Lotasta joka on otettu ihan viime päivinä:
Isukki
