Pikkuisen oma päiväkirja

Onpas taas jäänyt kirjoittaminen vähemmälle. Nykyään ei enää kerkiä paljon kirjoitella, kun yrittää pysyä tuon Lotan perässä. Niin ja eikä se vielä edes kävele… mitäköhän siitä sitten tulee kun ottaa jalat alleen? Voin vain kuvitella.

Kylässä on käynyt pappaa ja mummoa. Papalle Lotta hymyili ilman vierasteluja, se onkin sellainen nallekarhu. Tiistaista torstaihin oltiin Kajaanissa Lotan isomummin luona. Oli varsin mukavaa, ja mummikin tykkäsi kamalasti Lotasta. Lotta viihtyi mummin hoidossa niinkin paljon, että saimme Veeran kanssa olla kaksistaan rauhoittumassa kaupungilla sillä välin kun Lotta oli isomummillaan hoidossa.

Kävimme myös katsomassa Lotan isoukkia Perttiä sairaalassa, ja Lottahan oli heti hyvää pataa ukin kanssa. Nukahti ukin jalkojen juureen kesken kaiken. Ukki oli mielissään kun sai pitää Lotan pieniä käsiä kädessään.

Kuvia on taas tullut aivan älyttömästi, ja niin myös videoita. Lotta oppi Kajaanissa syömään porkkanaperunsasosetta ihan kunnolla. Söi puoli purkkia heti keskivikkona. Maistoi myös persikkapäärynäsosetta, joka oli hieman imelämpää Lotan mielestä. Meni silti hyvin alas. Tänään loppui maito kesken kaiken, joten Lotta söi melkein kokonaisen purkillisen porkkanaperunaa. Aikamoista.

Lotta on nauranut paljon, ja hakkasi tänään isiä mm. helistimellä. Nukahtelee hassuihin asentoihin ja paikkoihin, kuten isin syliin tietokoneen ääreen:

Tyttö tahtoi ensin kovasti istumaan syliini, ja sitten nukahti istuma-asentoon kesken dataussession :-D anteeksi nakuiluni, mutta tilanne oli saatava talteen. Kuva otettu 21. heinäkuuta. Paljon tulee asiaa viiveellä, mutta teidän on se kestettävä. Nyt koitan saada ajatuksiani kasaan, ja mennä ehkä joskus nukkumaankin. Pitäisi ottaa Lotasta mallia. Hyvää yötä!

Isukki

Onpa jäänyt taas kirjoittamatta tänne. Lotta kääntyi eilen ensimmäisen kerran mahalta selälleen ympäri. Ensimmäistä kertaa en nähnyt kun katsoin muualle, joten sanoin Lotalle että käännypä vielä kerran isin mieliksi. Ja heti kääntyi! Olin ihan ällikällä päähän lyöty. Ihana tyttö, kyllä se osaa ♥ Tämä kirjoittamattomuus johtuu ehkä myös siitä että isi on ollut niin kiireinen Lotan kanssa. On leikitty, vaihdeltu vaippaa, ja taas leikitty, ja nukuttu.

Lotta tykkää nukkua kauneusunia. Tänäänkin veti äidin kanssa melkein kahden tunnin unet. Päivemmällä tuli kylään Pauliina, Tiia, Marika, ja Jukka. Oli oikein mukavaa. Jokainen piti tyttöä sylissä ja Pauliina pääsi oikein syöttämäänkin. Olipa Lotalla kivaa :) se tykkää selvästi olla huomion keskipisteenä. Toisin kuin isä.

Eipä tässä kummempia. Tyttö leikkii sylissäni parhaillaan kun tätä kirjoitan. Tunkee nyrkkiään suuhunsa. On se vaan niin ihana ♥ Kuvia on otettu paljon ja niitä tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa. Pitäisi noita kuvattuja videoitakin laittaa nettiin. Lotta ääntelee paljon. Odotamme innolla milloin tulee ensimmäinen itse tietoisesti tehty viittoma.

Isukki

Pienokaisemme on nyt nukkunut nyt kohta toista tuntia. Äitkin väsähti. Kerrankin näin päin, sillä yleensä minä olen se joka nukkuu vauvan kanssa päivällä. Meillä on jakautunut roolit siten että minä yökukkujana hoidan lasta yöllä, ja vaimo hoitaa lasta aamukuudesta eteenpäin jolloin minä olen viimeistään nukkumassa. Usein tulee valvottua kahteen ja myöhempään, jolloin vauva kerkiää herätä, sitten menen nukkumaan samaan aikaan kun vauvakin nukahtaa.

Tämä järjestely on osoittautunut toimivaksi. On paljon parempi että kumpikin saa nukuttua yhtäjaksoisesti kuin että molemmat heräävät aina kun toinen nousee syöttämään vauvaa. Ja tässä on vielä tuo mamman kuuloelementtikin, kun hän ei ilman kojetta vauvan itkua kuule. Tärinällä toimiva itkuhälytin pitää jossain vaiheessa hankkia, mutta vielä sitä ei ole tarvittu kun isä on ollut niin hyvä itkuhälytin.

Pikkuinen on erittäin kiltti, ja tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Näin ollen olemmekin miettineet jos joskus lähdetään viihteelle niin kutsumme kylään jonkun lastenhoitotaustaisen kaverimme hoitamaan tuota neitiä. Ja tosiaan, neiti hän onkin, nimittäin jos vaippa on vähänkin märkänä niin hän kyllä ilmoittaa omalla tavallaan. Itse olen niin keskittynyt isätehtävään että tarkistan ja vaihdan vaipan vähän liiankin usein, joskus myös silloin kun siellä ei mitään ole… säilyypähän paikat hygieenisenä.

Isukki

No huh, onpa jäänyt taas kirjoittamatta. Ollut neuvolaa ja kontrollikäyntiä. Vaimo juuri raportoi tuossa että tänään on tasan 10 päivää laskettuun aikaan. Jännityst tiivistyy, todellakin. Huomenna 9 päivää, ylihuomenna 8 päivää, 3 päivän päästä 7 päivää, 6, 5, 4, 3, 2, 1, POKS!, -1, -2… (jos menee yliajalle :-D eihän sitä koskaan tiedä). Toisaalta päivät voisivat silti kulua nopeammin.

Neuvolassa ja sairaalassa oli normisti asiat taas. Vauva on liikkunut paljon, todella paljon, neuvolakorttiin voisi merkitä “Liikkeet” -kohtaan kahden plussan sijaan +++++++++, on se sen verran möyrinyt. Isin tyttö ♥ jaksaa möyriä ja potkia. Tosin on se välillä nukkunutkin. Mutta on se vilkas!

Näin taas (vaihteeksi) viime yönä unta että Veera synnytti jo. Aamulla vähän ärsytti, mutta sitten taas ei kun muisti miten lyhyt aika siihen onkaan. Lapsen hoidosta ei ole paineita eikä mistään muusta, ainoastaan vähän jännittää tuo itse synnytystilanne, sitä kun on niin ootettu jo.

Olen selittänyt lähimmäisille yhtä hauskaa juttua, nimittäin vauva “leikki” kanssani tuossa eräs yö. Veera nukkui sikeästi ja menin hänen viereensä nukkumaan.Laitoin käden Veeran masun päälle (peiton päälle), ja vauva potkaisi, kovaa. Otin peiton pois ja laitoin äkkiä käden masun päälle ilman peittoa, halusin tuntea potkun kunnolla ilman että peitto olisi välissä. Meni minuutti eikä potkun potkua. Mokoma hiljeni kunnolla. No, laitoin peiton takaisin masun päälle ja käden peiton ja masun päälle, niin eikös se heti rupenut rymistelemään uudestaan, ja kunnolla. Otin taas peiton pois masun päältä, ja taas se hiljeni. Tätä kului pitkään, ja sitten nukahdin. Oli pieni niin leikkituulella ♥

Iskä ja äiti ei malttais odottaa, mutta odotettava on. Sitten alkaa jännittävät ajat kun vauva syntyy. Tulevat isomummot, mummot, ja papat on niin innoissaan myöskin tästä uudesta elämän alusta. Vielä kymmenen päivää… odotamme. ♥ :lla, iska ja äiti!

Isukki

Kas, äiti unohti päivittää tänne vauvelin uudet tiedot neuvolakäynnin jälkeen. No, ei aina voi muistaa. Isi on jälleen hereillä tähän aikaan… tuntuu että pikkuinen on jo alkanut osata mennä aikaisin nukkumaan, kun ei enää mokoma valvo iskän kanssa öisin. Ääh. Hirveää tämä odottaminen. Näen jatkuvasti unia pikkutytöstäni. Ja ajatukset eivät oikein muualla olekaan.

Kunpa saisin jo nostaa pienen syliini, silittää päälakea, pitää kädestä, hoivata, nukuttaa, tuudittaa, laulaa, soittaa, leikkiä, pusutella, sanoa kuinka paljon rakastankaan. Kunpa jo. Vielä muutama hassu viikko, eikä aika voisi hitaammin kulua… varsinkin öisin ajattelen pikkuistani. Miltäköhän se näyttää? Isin ruskeat nappisilmät vai vihreät smaragdit, vai jotain muuta? Äidin hymy sillä on varmasti. Varmasti kaunis pikkuprinsessa. Sitten minulla on kaksi prinsessaa!

Isi on jutellut pikkuiselleen paljon. Höpötän aina kaikkea hassua. Pikkuinen vastaileekin potkuilla siihen malliin että varmaan aika höpsöjä juttuja iskä on kertoillut. Meillä on omat salaiset jutut… hihi. Tänään puhuin Eila-mummon kanssa puolitoista tuntia, samalla pidin kättä masun päällä ja vauva potkaisi mummolle tervehdykseksi. Kerroin terveiset ja pikkuinen sai isomummoltaan terveiset takaisin.

Äiti on voinut taas vaihteeksi hyvin (jos liitoskipuja ja satunnaisia kipuja ei lasketa), ja vauva voi myöskin hyvin. On ihana tietää että kaikki menee hyvin ja odotetusti, eikä mikään ole poikennut normaalista. Kunpa tuo äiskä jaksaisi vain… isi on välillä huolissaan kun äiskän pää repeilee tuon odottamisen ja tekemättömyyden kanssa, siis kun sitä ahdistaa ja masentaa se että ei voi tehdä mitään… isi on aina niin avuton kun äitillä on sellainen olo päällä. Ei voi itsekään tehdä mitään kun toinen on siinä tilassa, ei pysty puhumaan toiselle kun toinen “hylkii” ja äksyilee. Olen jo tottunut, ja onneksi pääsen vihdoin puhkaisemaan sen kuoren ja purkamaan pahan olon pois. Itkeminen on aina terveellistä. Ja hali ja syli lohduttaa. Tahdon halia aina, *hali*.

Molemmat siis odotetaan, odotetaan, odotetaan. Olen nähnyt synnytyksestä unta jo niin monta kertaa että pian alan uskoa että se on ihan kohta. Ei enää kauaa. Pitää vain yrittää jaksaa odottaa, eihän tässä muutakaan voi, vai mitä? ALL YOU NEED IS LOVE. Mun tytöt, olette tärkeintä maailmassa ♥!

Isukki

No niin. Paljon asiaa taas. Pari päivää sitten oli pieni kriisi, ainakin isi oli todella huolissaan kun äiti itki niin paljon yhdessä vaiheessa. Tässä äitin kirjoittama teksti mammafoorumille:

Alan tuntea nyt itseni hitsin säälittäväksi tapaukseksi ja kaikki hyssyttelee että on tää vielä normaalia ja koeta kestää. :’( Mutta näin kävi ny viimeyönä just ton edellisen postauksen jälkeen:

Oksentelin yhtäkkiä (ei pahoinvointia, ei jullimista tai muutenkaan mitään siihen viittaavaa) samalla kun supisteli. Ei meinannu henki kulkea ollenkaan, rupesin sit parkumaan vessassa. Sen jälkeen oli kyllä sellainen olo että vois oksennella pitkin aamuyötä tuosta vaan mutta sinnittelin. Nukahin joskus 3 aikoihin.
Heräsin 6.30 jälkeen puristavaan(supistuksia???? maha ainaki puolikova) ja huonoon oloon sekä samalla kutisi koko vartalo ihan kauheesti.
Tänään kyllä soitetaan neuvolaan ja kysytään mielipidettä. On niin paha olla ja enkä todellakaan halua tätä ny loppuajaksi. :| Kipuja ei edes kun pahemmin ole (jos ei lasketa häpyliitoskipuja) mutta tuo meno alkaa jo pelottaa. Olo oin edelleen oksettava, jotenki eritavalla kuin mitä normipahoinvoinnissa. Pissaamistarve alkaa olla jo tyyliin 30-40min välein.

Tulipa sekavaa tekstiä. Pitäis kai nyt rauhoittua ja eikä mennä paniikkiin.

Käytiin sitten lääkärissä. Soitin HETI aamusta lääkäriin ja mentiinkin sinne sitten pian taksilla. Päästiin nopeasti lääkärin vastaanotolle. Lääkäri olikin oma neuvolalääkärimme. Puhelimessa kyllä sanottiin että päivystävä lääkäri, mutta ihan sama. Lääkäri tutki Veeran alapään kahdesti, myös anturilla. Kaikki oli “erittäin hyvin”. Ultralla katsottiin vauvan liikkeet ja taas näimme pikkuisemme ♥. Kuulemma liikkeetkin erittäin hyvät. Vauvan kohdalta oli kaikki kunnossa.

Sitten alkoi selitykset. Lääkäri puhui ja iskä tulkkasi kovaa vauhtia. Veera on niin pikkuinen ihminen että iso masu vie niin paljon tilaa sisäelimiltä että painaa sekä rakkoa ja vatsalaukkua, siinä syyt “pahoinvointiin” ja jatkuvaan pissahätään. Kuulemma kiinteä ruoka “litistyy” vatsalaukkuun kun vatsalaukun sisällöllä ei ole enää tilaa, joten pitäisi enemmän syödä osissa tai sitten nestemäisempää ruokaa. Vatsan kovettuminen liittyy supistuksiin, mutta ei kuulemma näy missään (pari kertaa jo käyty tarkistuttamassa), joten ei mitään hätää.

Lääkäri päätti kokeilla miten ravintoaineen tiputus vaikuttaisi oloon, ja Veera suostui, joten äiskä vietiin tiputukseen. Piikin ja putken laittaminen oli tosi ällöä ja hirveää, mutta sen puolituntisen aikana kun ravintoa tippui suoneen alkoi olokin huomattavasti parantua. Sitten päästiinkin jo lähtemään kotiin ja äiti oli jo entisellään. Hyvin meni! Palkitsin mamman herkuilla :)

Vauva rymistelee ja potkii, mutta edelleen raivotarjonnassa. Ei ole päässyt kääntymään enää “oikeinpäin”, hyvä niin. Olkoot pää-alaspäin synnytykseen asti niin saadaan varmasti alatiesynnytys. Odotan tosi innoissani sitä! Olen nähnyt siitä jo paljon unta. Itken varmasti, herkkis kun olen. Aina yöllä itken onnesta kun pidän kättä masun päällä ja vauva potkii sitä vasten. Se on niin ihanaa. Isin oma tyttö. Jumalan lahja. Suuri ihme. Uusi elämä on jotenkin niin tajuton asia, ettei voi muuta sanoa kuin että vau. Tässä vielä äidin kuulumiset lääkärikäynnin jälkeen:

Kotona!

Mistäs nyt alottaisin. Meinaan että on nyt nolo olo. En enää tunne itteäni.
Selitin itku kurkussa omalle neuvolalääkärille ongelmasta ja se ultras kohdunsuun ja mahan päältä. Vauva potki anturia vasten, niikuin aina. :p Raivotarjonnassa edelleen. Nämä tiesinkin kyllä jo etukäteen ettei mtn vikaa.
Sitten siihen mun mahdottomaan oloon. Sanoi että hankala tilanne kyllä ja tohon ei oikein mikään auta kuin alkaa sietää niitä. Sitten keksi kokeilla tiputusta kun sanoin ettei ruoka pysy mahassa kunnolla(=ne yrjöilyt).
Laitettiin sit meikäläinen tiputukseen. Tyhjeni pussi sitä ravintonestettä ja kas, olo oli tuhat kertaa parempi. Tuli siihen lääkäri sit kattoo tilannetta ja totesi että olen ollut niin huonosti saanut syötyä ja pyysi tulemaan tiputukseen uudestaan jos taas alkaa se olo.

Miten en voinut tajuta tommosta. Ei edes tuntunut siltä että oisin nuutunut ja liian vähäisessä ravinnossa ollut nämä viimepäivät.

Ihanaa kun on taas niin normaali olo ja mielikin hyvä. :) ♥ Ja mikä parasta, mies tuo herkkuja kohta kotiin (tosin siksi kun olin urhea kun suostuin tunkemaan putken nahan alle :D ) Jipii!

Heipat!

Isukki

Mitä tekemistä tuolle mammalle keksittäisiin? Iskä on ihan pulassa. Joka toinen päivä äiti on allapäin ja itkuinen eikä isi mahda sille mitään. Pikkuinenkin välillä potkii että älä äiti itke, tuun pian täältä ulos. Äiti tahtoisi tehdä jotain kivaa, vaihteeksi jotain muuta kuin paikallaan istumista. Isikin tahtoisi. Mutta tietysti tulee paha olo kun mitään ei ole. Minunkaan ehdotuksistani ei ole mihinkään, kun joko ei halua tai ei pysty niitä toteuttamaan.

Äitin masennuslääkitys loppui ja se taitaa jo näkyä. Ilman mitään syytä saattaa ruveta möksimään ja äksyilemään ja itkemään. Hormonitoiminnalla on kai oma osansa asiaan. Isillä kestämistä. Kyllä ne yleensä ohi menee mutta aina ei ole herkkua. Isi yrittää aina lohduttaa, vaikka äiti kuinka äksyilisi.

Pikkutyttö <3 Ihanaa. Alan jo tottua ajatukseen että sieltä tulee isin tyttö. Potkinut mokoma taas niin tomerasti. Tosin nyt tänään ja eilen oli vähän hiljaisempaa, taisi raasu olla väsynyt ja torkkuilla. Nikotellut pikkuinen on myös paljon. Isi aina kuuntelee masua ja juttelee pikkuiselleen. Voi kun se jo syntyisi.

Äitilla alkaa olla kärsivällisyys lopussa. Itkee kun ei jaksa, eikä ole mitään tekemistä, ja jokainen minuutti tuntuu tunnilta. Kuulemma niin pitkä aika, mutta minusta niin lyhyt aika. No helppohan se minun on sanoa. Helppohan se minun on ylipäätään olla. Epäreilu asetelma. Voi kun tuo jaksaisi vielä. Ei tässä muutakaan voi kuin odottaa, mutta aika käy vain sietämättömämmäksi.

Mitä nyt tekisin että saan tilanteen korjattua. Yritin tässä viimeisen parin tunnin aikana rupatella ja olla seurana ja lohduttaa, mutta tuntuu että toinen on silti niin allapäin. Tiedän että ei liity minuun, mutta välillä ajattelen onkohan minussa vikaa. Muttajoo. Toivomme pikkuisen kanssa että äiti vähän piristyisi. Ei kauaa enää!

Isukki

Äitille tuli himotylsää tänään ja vähän äksyili iskälle. Joten iskä lähti äitin kanssa ostoksille! Äiti laittoi iskän kantamaan raskaita juttuja, mutta ei iskä siitä pahastunut. Ainakin äitillä oli tosi kivvaa. Mukaan tuli vessaan matto, uutta shampoota, vaikka mitä kaikkea jaksa eritellä… tykästyin pikkuisen blogiin nyt niin että ihan huvikseni päätin bloggailla. Pikkunen on taas kiusannut iskää, eikä ole potkinut silloin kun iskä sanoo moi. Aina kun sanon moi ja otan käden pois masulta niin jumpsis, mutta sitten kun laitan masun päälle pääni tai käden ja oikein kuuntelen niin ollaan niin hissukseen. Voi toista. Kyllä se kuitenkin usein potkii mua päähänkin :) äiti on onneksi nyt häpihäpi :) kaappi täynnä kaikkea kivvaaa. Love <3

Isukki

Noin. Iskä päivitti pikkuisen sivuston WordPress-talon uuteen (2.6.2 versiosta 2.7:ään). Nyt on uudenuutukainen kirjautuminenkin :-) aiemmin sen pystyi kiertämään jos oli tarpeeksi ovela (pappa olisi osannut, olisi ollut aika helppoa sen kaltaiselle nörtille. Aiempi salasanaboksi nyt olikin semmonen väliaikainen omatekemä php-hökötys). Nyt ei pysty lukemaan edes RSS-syötettä ilman tunnusta. Koko blogi on nyt täysin suojattu ulkopuolisilta (ellei tunnukset leviä vääriin käsiin. Ethän ole kertonut kellekään?). Mutta se nörttijutuista.

Äitiin on siis sattunut viime aikoina aika paljon. Kivuliaita supistuksia alkoi tulemaan noin viikko sitten jos oikein muistan (vai onko siitä niin kauan?). Eilen käytiin sitten vihdoinkin lääkärissä. Soitin viime viikolla neuvolaan, josta sanottiin että neuvolalääkärin ajat menevät vasta helmikuulle, ja suosittelivat ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin. Soitin sitten äitin puolesta keskustan terveysasemalle ja kerroin asian laidan. Sain ajan samalle päivälle eli maanantaille klo 12.30. Menimme taksilla tapionkadulle ja noin puolentunnin odottelun jälkeen pääsimme vastaanotolle.

Iskä tietenkin tulkkasi kaiken kun ei äiti kaikesta saanut selvää :) lääkäri kysyi miten tiheään ja usein suppareita oli. Veera kertoi että noin 10-15min välein ja suunnilleen joka ilta, joskus päivällä ja jopa aamullakin. Vaihtelevasti. En nyt muista tarkasti mitä muuta se kyseli. Jotain lääkityksestä, mutta hän tiesi jo että Atarax on kutisevaan ihoon päällä, ja kysyi onko auttanut ja onhan se huomattavasti, varsinkin yön nukkumista. Sertralin on lopetettu juuri äskettäin (masennuslääke).

Seuraavaksi oli vuorossa ah tuttu alatutkinta aka gyne. Kohdunsuu kiinni ja normaalisti asiat. Mittasi verenpaineen, joka oli hieman korkea. Ei osannut enempää auttaa, joten laittoi vielä lähetteen äitiyspolille. Ei jaksettu heti samana päivänä mennä ja eikä ollut kyllä käteistäkään. Tiistaina eli eilen (nyt on kello jo aika paljon) mentiin sitten taksilla sairaalaan. Kätilö tuli avaamaan oven jotka on suljettu neljän jälkeen. Hiljaista siellä oli, minä pöhkö olin sanonut että kannattaa mennä aamulla kun iltapäivällä on ruuhkaa. Mitään ruuhkaa ollu… ja nukuin ja feilasin aamun. Tyhmä iskä.

Söpö Veera jätti aivan ensimmäisenä rutiinilla virtsanäytteen. Kätilö otti verenpaineen kahdesti, ensin kun veera oli istueltaan, sitten makuultaan. Ensimmäinen näytti muistaakseni normaalia. Toinen oli korkeampi. Sitten oli vuorossa sydänkäyrien otto. Kätilö laittoi laitteen masulle ja jätti meidät siihen odottelemaan noin 15 minuuttia jotta saadaan pidempi diagrammi sydänäänistä. Vauva ei oikein tykännyt kun sitä salakuunneltiin, pari mojovaa potkua kuului kunnolla dobblerlaitteesta tyyliin tum tum tum tum TUMMMMMMM tum tum tum TUMMMMMMMMM tum tum tum :D vauvan syke oli pyöri koko ajan normaalitasolla eli 139-159. Äitin syke oli vähän tavallista korkeampi (ei sentään korkeampi kuin vauvan, huh :D), sitä ahdisti olla sairaalassa. Mutta iskä rauhoitteli ja äkkiäkös mamma rauhoittui :) sydämenlyönnit menivät normaalisti, kaikki siis kunnossa siltä osin.

Lopulta lääkäri tuli ja menimme eri huoneeseen. Valot oli pimeällä ja sanoin lääkärille että laittaa päälle ettei veeran tarvitse olla sokeana. Hämäräsokeus nimittäin. Lääkäri kyseli samat asiat kuin edellinen kätilö ja oma lääkärikin, eli supistuksista miten usein ja mihin aikaan ja kauanko kestänyt ym. Veera kertoi kivuista ja lääkäri tunnisti heti vaivan. Joillakin äiteillä ei ole liitoskipuja, joillakin on satunnaisesti, joillakin on pahimpaa sorttia, ja veeralla sattuu olemaan juuri sitä pahimpaa lajia. Liitoskivut liittyvät siis nivelten, lantion ym. löystymiseen kun kroppa valmistautuu synnytykseen. Veeralla sattuu vain sattumaan nuo kivut enemmän kuin muilla. Selkä ja alaselkä varsinkin ovat äidillä tosi kipeät. Harmillista.

Salaa toivottiin jo että saadaan ilmainen ultra, ja niinpä saatiinkin. Nähtiin vauva taas kerran pitkästä aikaa. Olipa se kasvanut! Potkaisi pari kertaa kun sitä katseltiin. Nyt kun tuli mahdollisuus niin kysyttiin onko se tyttö vai poika. Vauva oli juuri huonoksi tuuriksemme perätarjonnassa, joten näimme enemmän pyllyä… ovela pikkuinen. No, lääkäri sanoi että ihan kuin olisi nähnyt häpyhuulet eli tyttö tulossa, tosin ei 100% varmuudella. Emme rupea maalailemaan seiniä punaiseksi vielä :) tuli tyttö tai poika, kumpikin saa kaiken rakkautemme <3

Nyt on aamuyö ja iskä on tuhmana valvonut. Nokun äiti heräsi pari tuntia sitten kipuihin enkä mennyt sitten itsekään vielä nukkumaan vaikka olin juuri menossa. Ei huvittanut kun vaimo kerran heräsi. Ja nyt sitten juutuin päivittelemään pikkuisen blogia ja bloggaamaan tänne. Ainakin tuli kerrankin paljon asiaa :)

Vauva on potkinut todella paljon. Siis todella tomerana ollut. Valvoo öitä ja nukkuu päiviä, tulee isäänsä. Kaikki on siis hyvin :) lääkäri haluaa että olemme seurannassa, joten menemme kahden viikon päästä uudelleen sairaalaan. Äityli saa laittaa vauvasta tarkemmat tiedot, en nyt lähde näin yöstä etsimään äitiyskorttia. Saatiin tietää kaikkea kivaa ja uutta vauvasta. On se kyllä kasvanut… isi ei malta odottaa että saa nyytin syliinsä. Mutta nyt on aika mennä minunkin nukkumaan, vauvakin taitaa jo nukkua. Torstaina eli huomenna onkin jo neuvola. Niin ja äiti osti pikkuiselle kaksi hullun söpöä tuttia, toisessa on pingviini ja toisessa nalle. Ja sukatkin vauva sai valmiiksi :) Mutta nyt, Hyvää yötä kullannuput! t. isä ja äiti

Isukki

On se kumma. Iskä ei saa unta, niin kuin ei saa pikkuinenkaan. Kummatkin valvotaan pitkin yötä, eiku hups, on jo aamu. No ei se mitään. Vauva potkii kun isi silittää. Nukutaan vähän pikkuinen, jooko. Rakastan sinua.

Isukki