Pikkuisen oma päiväkirja

Voi kurja kun tuolle mammalle iski taas paha olo juuri ennen nukkumaanmenoa. Sattumalta olin juuri tulossa viittomakielen kurssilta. Onneksi kerkesin kotiin lohduttamaan vaimoparkaa. Tuo höpönassu kun pelkää oksentamista ja yökkimistä. Eihän se mitään herkkua ole todellakaan. Sain kullan rauhoittumaan ja lohduttelin siinä tovin ja sain lopulta hymynkin pilkahtamaan. Siihenhän se loppui sitten. Isukilla on tämmöinen vaikutus äityliin. Sanoin että vauvvamme heittelee siellä masussa kuperkeikkoja ja testaa äitiä, mutta ei se tarkoita pahalla, se on vielä niin pikkuinen…

Laitoin väsyneen äitin nukkumaan. Siellä se vauvelikin nukkuu äidin masussa. Nyt päätin ihan huvikseni odotusbloggausta kirjoittaa. Olen viime päivinä miettinyt itseäni isänä. Olen varmasti hyvä isä, kuten tuo höpönenäkin sanoo jatkuvasti. On ihan luonnollista tulevan isän miettiä iskäasioita. “Entä jos…” -mietteet voisi jättää kyllä vähemmälle.

Kun vauva syntyy, talossa pitää olla siistiä, koko perheen kannalta. Ei pääse pöpöt iskemään tai pölyt aivastuttamaan. Aionkin pitää huolen siitä. Nykyäänkin minun piti olla huolehtivaisempi, mutta viikonlopun aikana väsytti niin paljon että annoin talon sotkeutua. Pitäisi laittaa tuo mamma hommiin (äitinikin sanoi että voitaisiin yhdessä tehdä, kuulemma raskaana on juuri sitä aikaa paljon enemmän verrattuna sitten kun vauva syntyy. Toisaalta en viitsi tuon olon takia laittaa vaimolle hommaa).

Kun vauva tulee, täytyy osata olla huolellisempi raha-asioissa. Laskut ajattelin tässä huomenna päivittää taas ja katsoa mitä tulee maksettavaksi ensi kuussa. Mutta maaliskuussa pitää olla sitäkin huolellisempi.

Olen valmis valvomaan öitä, tykkään siitä varsinkin kun on joku syy :) vauva on todella hyvä syy. Eritoten kun vaimo ei kuule. Ai että odotan kun saan pitää pienokaistani sylissäni ja tuudittaa ja leikkiä ja hössöttää. Aion olla mahdollisimman hyvä iskä ja muistan sanoa tarpeeksi usein minä rakastan sinua, aikuisikään asti.

Eipä tässä kummempia huolia ollut, päätin vain purkaa hieman tämän hetkisen odotuksen tilannetta :) hyvää yötä sinulle rakas valittu lukijamme!

Isukki

Kirjoittelenpa taas uusimpia kuulumisia viimepäiviltä ja tämän päivän neuvolakäynnistä.

Ensiksi oma napa. Viikkoja on kasassa jo 13 ja päiviä 5. Masu on kasvanut vähäsen lisää. Välillä on tullut supistuksia ja enkä huomaa välttämättä aina niitä. Supistukset eivät siis satu, mutta maha menee siinä pinkeäksi. Olo on ollut usean päivän ajan oikein hyvä. Vaikka eilen illalla tuli huono olo ja oksentelin vähän. Jospa se tästä lievittyisi astettain.

Toiseksi neuvola. Menimme aamulla puoli kahdeksalta Tapionkadun äitiysneuvolaan. Olin pidättänyt pissan koko yön. Hätä oli kova! Kävin vessassa pissaamassa purkkiin. Meinasin pissata purkin liian täyteen… Huutelin vessan ovella Isukkia kysyäkseni noista liuskoista. Onneksi ei minun tarvinnut niiden kanssa sählätä. Sen teki sairaanhoitaja puolestani. Oltiin pian sairaanhoitajan huoneessa. Kävin punnitsemassa itseni, painoa oli noussut huikeat 2kg!! Verenpaine mitattiin ja se oli oikein hyvä tälläkertaa. Jes, Verikokeiden ja viimekerran pissanäytetulokset tulivat. Puhtaat ja normit olivat. Hyvä, hyvä.

Siirryttiin sitten mieslääkärin luo. Kyseli vähän niitä näitä. Pyysi, että otan housut pois, jotta tehtäisiin sisätutkimus. Voi ei! Nolotti vähän, mutta unohdin jännityksen pian. Isukki ei oikein tykännyt, kun mieslääkäri tutki äidin alapäätä. Kohdun korkeus mitattiin ja katsottiin onko kohtu kiinteänä ja kohdunsuu pysynyt kiinni. Onhan ne. Huhhuh.

Lopuksi kaikkein paras. Vauvan sykeääntä kuunneltiin. Sydän löi kovaa ja äitikin kuuli sen. Voi sitä ilon riemua, kun kaikki on hyvin! Isi oli hymy herkässä. Liikuttava hetki se oli…

Kaikki hyvin ja kotiin oli ihana palata hyvällä mielellä.

Äiti

Aamupala on ehdoton. Ilman sitä oisin vain maannut sängyssä aamusta iltaan pahoinvoivana. Yleensä tulee syötyä ruisleipä juuston kera ja lasi kylmää vettä. Vitamiinit otetaan samalla. Näin alkaa äidin jokapäiväinen aamu. Yöt sujuvat jo paremmin kyljelläännukkuessani. Ennen saatoin nukkua mahallaan ja se oli lempiasentoni jolloin nukahdin parhaiten. Kasvava maha on ihana asia ja joka äidin ylpeys. Siinä on ikäviäkin seikkoja mm. iho kiristää(=kutiaa), vaatteet puristaa(=veri ei kierrä kunnolla), huono olo(=ei tarpeeksi ravintoa) ja niin edelleen… Onneksi on rasvat ja äitiysvaatteet olemassa sekä herkulliset hedelmät.

Tällähetkellä rinnat ovat erittäin arat ja kipeät. On liiviostos edessä. Pehmeä kangas on hyvä herkälle iholleni. Närästystä tulee aika ajoin samoin huimausta. Se ei ole mukavaa. Isukki lohduttaa välillä väsynyttä ja välillä kiukuttelevaa äitiä. Aina ei ole hyvä olla vaikka sylissä olis. Tukalaa tekee mutta minkäs sille mahtaa. Isi ymmärtää ja naureskelee välillä. Se on herttaista ja lohduttavaa. Jaksan aina ihmetellä miten isi oikein kestää äitiä. Hänellä täytyy olla titaanihermot. Hih!

P.S. Kerronpa jotain. Odotan, ja isukki varmasti kanssa, kuumeisesti vauvan liikkeiden tuntemista. Saa nähdä milloin potkunyrkkeily alkaa.

Äiti

Mitäköhän se pikkuinen oikein säätää, nimittäin vaimo oksensi toistamiseen. Tänään lensi aiemmin laatta tuossa pari tuntia sitten ja nyt taas kun kulti heräsi. Sanoin että juo nyt * sitä vettä lisäääää. Täytyy muistaa että pahoinvointi vain kuuluu asiaan. Ei sille mittään voi. Pakko on vähän yrittää syödä ja juoda silti. Toivottavasti pulla rauhoittuu siellä masussa.

Isukki

Tänään oli ensimmäinen ultra. Äiti ja isä molemmat olivat odottaneet juuri tätä päivää, varsinkin äityli. Isukki meni aamulla tavalliseen tapaan kurssille opiskelemaan työelämää ja ilmoitti aamupäivästä kouluttajalle että tänään on onnen päivä ja että päästäisiin katsomaan ensimmäistä kertaa rakasta pienokaistamme. Sanoin että lähden yhdeltä, vaikka neuvola-aika oli kahdelta – vaimo ehdotti kun minut tuntien tiesi että tulisi kuitenkin kiire. Mutta muutenkin halusin olla ajoissa.

Kello löi äkkiä yksi ja lähdin pissalla käytyäni kotiinpäin. Vaimo odotteli innoissaan jo ja kertoi irkissä miten jännittää ja jännittää. Sanoin että ei hätää, kaikki on hyvin. Lopulta pääsimme lähtemään. Vaimokulta oli sen verran väsähtänyt että päätimme tilata taksin. Taksi vei meidät ovelle asti. Sisällä laitoimme kengät nätisti eteiseen ja menimme odottamaan mukavantuntuiselle penkille. Katselimme kun toisten lapset leikkivät söpösti leluilla. Arviolta nelivuotias Iida-tyttö (kuulin nimen sattumalta kun äiti käski Iidaa odottamaan lelujen luona) soitti omiaan lelupuhelimella, “haloo olitte tilanneet tuotteen *pälä pälä*”, pisti hymyilyttämään. Pienempi juuri kävelemään oppinut Iidan pikkuveli tuli neuvolatädin luota leikkimään Iidan kanssa ja ajoi kivalla keltaisella pikkutraktorilla ympäriinsä. Ja Rollea hymyilytti. Pian meilläkin on tuollainen söpistys (tai jopa/todennäköisesti vielä söpömpi!), ja pian minäkin olen oikea isä!

Ei mennyt kauaa kun meidät pyydettiin sisään huoneeseen. Ei ollut sama huone kuin viime kerralla, olihan kyseessä ultraäänikuvaus. Eri tätikin se oli. Oli vähän hämärää mutta Veera näki jotenkuten. Tulkkasin kullalle kaiken mutta kyllä vaimo jotain kuulikin, koje kun oli korvassa. Hoitaja kysyi vointia ja äityli vastasi että todella paljon pahoinvointia ollut. Hoitaja sanoi että hyvä juttu, sillä jos ei olisi pahoinvointia ollut ollenkaan niin jotain olisi voinut olla vialla. Pahoinvointi kuulemma todella hyvä juttu tässä vaiheessa, ja täysin normaaliakin. Helpotti vaikka tiesin sen jo pitävän paikkaansa.

Seuraavaksi Veera meni pitkäkseen ja hoitaja pyysi vähän laskea housuja. Menin vaimon viereen ja tulkkasin tietysti puheet. Viitoin vaimon käteen aluksi koska oli vähän hämärää eikä Veeran silmät olleet ehtineet tottua pimeään. “Nyt tuntuu vähän kylmältä”, ja geeliä levitettiin kultin söpölle masulle. Heti ensimmäisenä ja pian hoitaja sanoi “siellä se teidän vauveli on”, “se on totta”. Ja kun tulkkasin tämän vaimolle niin siitäkös ruvettiin molemmat hymyilemään. Tuli niin onnellinen olo kun näki sen pienen pullan siellä kasvamassa. Viisi senttiä jo! ja neljä päivää vanhempi mitä luultiin. Uusi laskettu aika on 21.3.2009 (vaimoseni korjaa jos muistin väärin). Sydän sykki ja pikkuisemme vilkutti meille monta kertaa! laskin että kolmesti siellä käsi heilui ja liikkui. Sanoin hoitajalle että se osaa selkeästi jo viittoa.

Tässä ultraäänikuva pikkuisestamme! Niiiin söpö <3

Hoitajakin oli yhtä hymyä. Veera sanoi että helpotti huomattavasti. No tottakai äiti on onnellisen huojentunut kun kuulee että lapsi on masussa normaalisti. Itsekin olin todella onnellinen ja iloinen kun näin miten hyvää tämä tieto (totuus, hoitajan sanojen mukaan) teki vaimolle. Hitsi että onkin onnellinen olo!

Soitin heti äitille ja sain hehkuttaa hulluna miten söpö pienokaisemme on. Saatiin hienot kuvat joita varmaan näytän heti huomenna kurssilla muille. Tänään kun tulin viittomakielen kurssilta törmäsin makeen ja kerroin hänellekin ihan innoissani lapsestamme. Kysyi ensimmäisenä onko tyttö vai poika, mutta sen saamme tietää vasta maaliskuussa. Ei haitaa kumpi tulee, lapsemme saa joka tapauksessa kaiken rakkautemme. Koko matkan kotiin kurssilta olin pelkkää hymyä. En ole tainnut koskaan aiemmin olla näin onnellinen! Ihanaa. Siellä se meidän pienokainen kasvaa… :’) hyvä mieli odotellessa.

Isukki

Aika kuluu hitaasti. Tuntuu todellakin siltä ettei millään jaksa odottaa. Mitenköhän tämän ajan saisi kulumaan nopeammin?

Vaavimme näyttää tältä (oikealla) kun 10 viikkoa on kulunut, eli ihan näillä näkymin (isukki menee aina sekaisin laskuista, äiti korjatkoon jos meni väärin).

Huoli ei paina, sillä pahimmat isyyspaineet ovat varmaan vasta tulossa. Heh. Veera ainakin sanoi että minusta tulee paras isä. En juuri nyt epäilekään. Hitsi kun haluaisi jo nyt ottaa sen pienokaisen syliin. Taitaa tulla iskältä monta onnen kyyneltä sitten. Vaimo sanoi että varo ettei vauva rupea itkemään samalla :D saa nähdä mitä tapahtuu. Mitäs tässä odotellessa…

Isukki

Päivät kuluu ja äidin olot vaihtelee. Tässä muutamia päiviä aiemmin oli iskällä kestämistä kun äiti vähän kiukutteli. Mutta on helppo syyttää hormoneita ja ehkä myös joskus vähän itseään, mutta kaikesta päästään yli tietenkin, ja puhua täytyy asioista. Harmi kun tuo äitylin masu on vähän pipi. Siellä on jo pikku-asukki hyvässä vauhdissa kasvamassa. Pikku varpaat ja pikku kätöset muodostuu jo ihanasti. Kunpa ei pienoinen laittaisi äidin oloa kovin huonoksi. Onneksi pian helpottaa.

Isukki

Perjantaina kävin vaimon kanssa neuvolassa. Haluan olla aina mukana, en jäisi mistään hinnasta pois. Neuvolatäti oli erittäin ystävällinen ja otti Veerankin hyvin huomioon. Kerroin hieman usherista siinä alussa ja tulkkasin kaiken mitä täti sanoi Veeralle. Olin hieman väsynyt kun piti ennen kahdeksaa herätä, mutta hyvin se sujui. Kun olimme löytäneet oikean paikan, etsimme oikeaa huonetta. Leluja ja lastentavaroita oli joka puolella, se pisti hymyilyttämään. Varmaan koska oli niin aikainen aamu niin ei vauvoja vielä näkynyt.

Löydettiin huone aika pian ja ensimmäisenä täytettiin lappusia. En enää juo alkoholia joten se lappu jäi kokonaan täyttämättä. Täti kyseli Veeralta kaikkea ja Veera vastasi kysymyksiin. Sitten oli vuorossa verikoe. Veera sanoi söpösti yäk ja minua rupesi vähän naurattamaan. Sanoin että katsoo koko ajan minua silmiin. Halusi mieluummin makuulleen, joten autoin kultia nousemaan sängylle ja menemään makuulle. Näytin tyhmiä ilmeitä ja koetin saada Veeran ajatukset pois inhottavasta piikistä. Ja nauruahan sieltä tuli vaikka veri valui koeputkeen. Neuvolatäti sanoi että veri valuu vähän hitaasti ja juuri kun olin tulkannut kyseisen Veeralle niin täti sanoi että ei kannata tulkata tuota. Rupesi naurattamaan molempia ja verikoe menikin sitten todella helposti.

Sitten oli vuorossa lisäselvityksiä. Kaikkea en muista enää mutta saatiin sitten iso pino vauvalappuja ja raskauslappuja. Saatiin VAU-kirja, jossa toinen puoli on isälle ja toinen äitille <3 luin sitä ihan innoissani. Siinä on jopa hieno kalenteri raskausviikoista ja selitykset mitä tapahtuu. Ainakin on paljon materiaalia johon aion tutustua etukäteen hyvin.

Ultra olisi sitten (muistaakseni) 8.9. Sitten näemme oman pikkuisemme ensimmäistä kertaa. Julkaisen kuvat sitten tietenkin täällä.

Nyt on jo myöhä ja Rolle-nassun nukkumaanmenoaika meni ajat sitten. Lisää myöhemmin. Wihiiii ^ ^

Isukki

Ensimmäinen merkintä. Tässä se nyt on. Halusin saada sivut nopeasti pystyyn etten unohtaisi heti mitä minun piti kirjoittaa. Olen onnellisella päällä tämän bloginkin suhteen. Laitoin sillein että vain minun valitsemistani ip:stä pääsee lukemaan blogia. En jaksanut sählätä tuon rekisteröintipluggarin kanssa, ja näin on jotenkin muutenkin parempi kun ei tarvitse aina olla hyväksymässä tunnuksia.

Mistäs se kaikki lähtikään? Pitkään olimme suunnitelleet ja puhuneet pienokaisesta. Itse en ollut ihan alussa valmis ja koin kamalaa epävarmuutta, mutta se on ihan normaalia varsinkin näin nuorelle miehelle. Käytännössä minulla ei ollut mitään esteitä, halusin vain että se tapahtuu oikealla hetkellä. Mietin rahaa ja omaa terveyttäni, halusin ainakin pahemmasta masennuksesta tervehtyä ennen lapsen hankkimista. Vihdoin tervehdyin ja aloin olla valmis. Keskustelin vielä kullan kanssa asioista ja pyörittelin vaaviajatuksia päässäni. Pian se vauvakuume lähti iskemään minuunkin… :)

Ja niin vain kävi, kuten oltiin suunniteltu. Tuplaplussat tuli ja halasin vaimon melkein hengiltä. Olin niin onnellinen sinä päivänä. Hymy oli herkässä. Halusin kertoa heti kaikille, mutta oli vielä turhan aikaista ja haluttiin pitää pikku salaisuus. Vaimokin oli ihan ihastuksissaan jo. Pyörittelin kävellessä aina ajatuksia pienestä tulevasta pojastani tai tytöstäni ja hymyilin leveästi. On se vaan niin ihana ajatus saada lapsi. En hetkeäkään ole miettinyt olenko liian nuori tai onko elämäntilanteeni hyvä, minusta tuntuu vain todella valmiilta. Haluan.

Nyt on 9 viikkoa ja pari päivää raskautta edennyt. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan…

Isukki