25
maanantaina 25. toukokuuta 2009 kello 20:52
Ekalla liinalla ei onnistunut KietaisuX2-sidonta, jota halusin nimenomaan kokeilla ja liina oli muutenkin turhan lyhyt ja paksu. Nyt saatiin lainaksi tämmöisen BB Slen-merkkisen metsämansikan sävyisen 4,9metriä pitkän kudotun liinan. Tykästyin heti liinaan kun se on kivan ohut ja kivan pitkä.

Äitin sylissä.

KietaisuX2 edestä.
ps. Kiitos Sini liinan lainaamisesta!
Äiti
Kantoliina, Kiitokset, Kuvat
25
maanantaina 25. toukokuuta 2009 kello 09:45
Eilen oli rankka ja pitkä päivä sillä olimme reissussa Petäjävedellä Romeon ja Jerusalemin syntymäpäivillä. Neiti oli kiltisti koko reissun ajan ja pieni kakkihätä tuli siinä välissä. Isän pestyä tytön pyllyä vesihanasta ei tullutkaan lämmintä vettä vaan jäätävän kylmäää! Hrr. Ja sitten tulikin pian nälkä, söi pullosta desin verran ja nukahti sohvalle. Kotona tyttöä väsytti illlalla niin paljon, että nukkui piiitkään yöllä aina aamuyöhön asti.
Matkalla tuli otettua kuvia kiitettävästi. Joitakin kuvia julkaistaan hieman myöhemmin. Mukaan tarttui pitkä kudottu BBSlen liina, jonka olin pyytänyt lainaksi. Kakkua en saanut itse syötyä siinä hässäkässä, mutta ei se haittaa vaikka teki kyllä mieli. :-D
Oon mä aamuvirkku ja jumpatakki jaksan aamusta jo!

Äiti
Aamu, Kantoliina, Kuvat, Leikit, Reissu, Syntymäpäivä
20
keskiviikkona 20. toukokuuta 2009 kello 18:07

Kiitos Hannalle ja Teemulle lampaasta ja kekseistä sekä kivasta seurasta. :-)
Äiti
Kiitokset, Kuvat, Lelut
19
tiistaina 19. toukokuuta 2009 kello 18:41
Lainaan hieman Kaksplussasta:
Minulla nyt kävi niin että sain tuttavalta kudotun liinan jonka pituus on 3,8m ( tiedän, melko lyhyt on ). Niin mitä sidontoja tuolla voi tehdä muuta kuin masurepun ja kehtosidonta? Kokeilin noita kietaisuristejä, tuplaristejä ja kaikissa loppui liina kesken. Vinkkejä kaivataan! Vauvalla ikää kohta 2kk ja eikä viihdy kehtoasennossa.
Tämän jälkeen sain linkkivinkin erääseen solmintatapaan. Klikkaa tätä

Äiti
Kantoliina, Kuvat, Vinkit
14
lauantaina 14. maaliskuuta 2009 kello 08:30
Poksahti nyt sitten uusi viikko tänään, kasassa peräti 39+0 eli rv 40. Laskettuun aikaan on vielä seitsemän (7) päivää. Halu saada kääryle maailmaan on kova ja jännitystä ilmassa näkyy.
“Joko nyt?” Alkaa tulla yhä enemmän kyselyjä pienen tulosta maailmaan. Päivät pitenevät entisestään ja olotila vaihtelee suuresti, yhtenään on melko tarmokas olo ja tekisi mieli lähteä pitkälle lenkille, sitten tulee sellainen olo ettei yksinkertaisesti jaksa millään seisoa viittä minuuttia kauempaa. Jalat alkaa hyytyä ja jalkapohjat huutavat hoosiannaa, selkä naksuu ja raksuu, silloin on mentävä istumaan.
Torstaina oli neuvolakäynti, uutta tietoa ei pahemmin ilmennyt. Ainoa positiivinen muutos oli hemoglobiinin nousu ja nousikin reippaasti ylöspäin, vihdoinkin. Rautakuuria jatkan vielä loppuun asti. Vitamiinejakin menee siinä samassa mukana 2kpl (Multi-tabs Raskaus).
Eilen, perjantaina 13. päivänä, kävin Isukin kanssa OzBabyssa ostoskeikalla. Mukaan lähti turvakaukalo (Brio Primo, musta/vihreä). Halusin varman kaukalon jota käyttää. Brio Primo oli mielestäni käytännöllinen ja helppo asettaa autoon. Sen kaveriksi ostimme puisen pienen tyttönuken (katselulelu), jonka laitoimme aurinkosuojan kaareen kiinni. KATSO KUVA!
Äiti
Hankinnat, Kuulumiset, Kuvat, Viikot
27
lauantaina 27. joulukuuta 2008 kello 20:06
Heips. Joulu oli ja meni. Hmm. Mitäs. Isi on vähän hukassa nyt tämän tekstin kanssa. Tuo äiti pakottaa aina kirjoittamaan kuulumisia :-D Elikkäs. Vauvvamme sai joululahjaksi hienot pökät (3kpl) ja ihanan pehmoisen korvallisen makuupussihaalarin-mikäliene. Vauvva on potkinut ja nukkunut vuoronperään. Ja tänään äiti näki ensimmäistä kertaa masunsa aaltoilevan! harmi että vaavi on ollut ihme asennoissa ja en ole kaikkia potkuja tuntenut. Olen puhunut pikkuiselle paljon kaikenlaista kivaa ja sehän on tomerasti vastannut höpinöihini potkuilla <3 kyllä se isukkinsa äänen tuntee.
äiti puki Dippis-nallen tuohon ihanaan vauvahaalariin:

Nyt iskällä on nälkä. Iskä menee syömään >
Isukki
Isyys, Kuulumiset, Kuvat, Liikkeet, Vaatteet