Lotta Iines on 3-vuotias, 30.3.2009 syntynyt toivottu ja odotettu lapsi, vanhempiensa Rollen ja kuurosokean Veeran mielestä täydellinen tyttö. Tämä blogi aloitettiin alunperin pikkuisen suunnittelu- ja odotuspäiväkirjana, mutta on sittemmin muuttunut ja vakinaistunut Lotan omaksi kuulumisblogiksi.
Muistathan kirjautua ulos lukuhetken päätteeksi :) Sinut kirjataan ulos automaattisesti 20 minuutin päästä, joten ei ole maailmanloppu, jos unohdat. Kirjaudu ulos tästä, terveisin Isukki ja Äiti.
18

Ennenaikaiset supistukset

torstaina 18. joulukuuta 2008 kello 22:05

Kun kuudes kuukausi alkoi, niin supistelut tuntuivat välillä ja välillä en edes huomannut. Normaalia tämä on onneksi. Supistuksien määrä voi kasvaa mitä pidemmälle raskaus on edennyt. Nyt on menossa seitsemäs kuukausi ja välillä on kipeitä supistuksia eli suppareita. Olo alkaa jo olla aina enemmän tai vähemmän epämiellyttävä, kuten tuossa KaksPlussan sivulta poimitussa lainauksessa lukeekin.

Kun supistus tulee, kohtulihas jännittyy kovaksi, mikä voi tuntua äidistä ikävältä. Valtaosalla supistelu on kuitenkin vaaratonta. Se liittyy usein liikkumiseen tai puuhailuun ja helpottuu lepäämisellä. KaksPlus – Raskauden ABC

Pyrin lepäämään niin paljon kuin pystyn (tai maltan :D ). Tahtois tehdä kaikkea, mutta ei jaksa. Maha alkaa olla tiellä ja kumartelut/kyykkäykset tuntuvat todella pahalta. Ilokseni tuleva isä autttaa kovasti rantapallon näköistä mahaa kantavaa äitiä. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen. En tiedä mitä tekisin tässä vaiheessa ilman Isukkia. Halit ja silitykset, sekä tietty hieronnat helpottavat kummasti tätä uupunutta oloa. Pienikin jaksaa kovasti rummutella ja olla äitin kiusana kun isi koettaa tunnustella potkuja niin mennään ihan hiljaiseksi. Iskä onkin taitava juttelemaan murusen kanssa kun nämä kaksi tuntuvat tulevan hyvin juttuun ja vastaa potkuilla isin sanomisiin. Ihanaa! Paitsi äitiä ei ikinä kuunnella. Pah. Tästä puhutaan vielä…

Äiti

29

Vaavvalla pileet pystyssä

lauantaina 29. marraskuuta 2008 kello 19:20

On kulunut liian pitkä aika viime kuulumisien päivityksestä ja tämä isukki aatteli nyt kerrankin kirjoittaa kun aikaa löytyy. Vauvanvaatteita meillä on nyt iso kasa, kiitos äitini ja siskoni. Veera-kulta on myös ostanut kaupasta tosi söpöjä nallevaatteita ja mm. helistimen ja ihanan pehmeän valkoisen nallen. Välillä tuntuu todella vaikealta odottaa sitä kun lapsi syntyy, välillä tahtoisi heti ottaa syliin ja hössöttää ja kertoa kuinka paljon rakastaakaan, mutta toistaiseksi pitää vielä puhua tuon pullean masun läpi. Ei tässä enää ole montaa kuukautta ja ensi joulu (joulukuu 2009) voidaan jo viettää pikkuisen ihanan mussukan kanssa.

Olen lauleskellut jonkin verran vauvalle nukkumaanmennessä. Kyllä se rauhoittui. Kerran taisi potkaista iskän poskea vasten, mutta muuten kuunteli oikein kiltisti. Siellä se vaan elämöi. Äityliä lohduttaa kun vauva potkii koko ajan, ainakin tietää että kaikki menee hyvin. Aamulla tuli pikkuisen huolen aihetta kun valkovuodon mukana tuli ihan vähäsen verta, mutta soitin äitille ja kun kuulin hänen suustaan että ei ole hätää ellei tule lisää niin rauhoituimme molemmat. Ei ole ollut kipuja eikä mitään muuta, varmaan vauvamme piti niin kovia bileitä masussa että raapaisi tai jotain pientä, ei pitäisi kummepaa olla :) onneksi.

Eipä tässä nyt muuta tule iskällä mieleen. Onnellisia hetkiä elämme. Katsottiin äsken joululeffa. Vauvakin oli ihan innolla mukana kun potkispotkis. Kyllä se kuulee ja tiedostaa kaikki mitä ympärillä tapahtuu :) ja se on ihanaa. Yritän muistaa kirjoittaa välillä tänne. Nyt on vain vienyt muut asiat niin mukanaan että olen unohtanut. Mutta joops. Aika kuluu :))

Isukki

17

Pikkumöllin touhukas päivä

maanantaina 17. marraskuuta 2008 kello 18:08

Potkuja tuntuu tänään tavallista enemmän. Mölli on taas vauhdissa. Ei äiti pysty kirjoittamaan saatikka lukemaan mitään kun toinen elämöi kovasti. Sehän tässä raskaudessa onkin ihanaa, että saa tuntea nämä ah, suloiset ja tomerat potkut päivittäin.

Isi ja äiti kävi Kelassa viemässä lappusia äitiysrahaa ja -pakkausta varten. Joku päivä vielä ilmestyy kotiin iso laatikko kera tarpeellisten tavaroiden. Sitä odotellessa…  ;-)

Äiti

10

Puolenvälin kuulumisia

maanantaina 10. marraskuuta 2008 kello 13:35

Mistäs aloittaisin? Hm.

Neuvolatäti tuossa edellisessä käynnissä pyysi syömään rauta-tabletteja alhaisen hemon vuoksi. Nyt ei enää pyörrytä niin paljoa kuin aiemmin. Pystyssä pysytään ja eikä lattia alhaalta katoa. Olo on nyt mitä mainio. Ajattelin kohta tehdä ruokaa meille, mummon jauhelikakastiketta, ehkä muussin tai makaronien kera.

…..

Otin tuossa kuvia suurensuuresta mahastani. Vedin farkut jalkaan kuvauksen ajaksi, mutta… pikkuinen ei oikein tykännyt siitä niin alkoikin kova potkiminen housuja vasten. Kesti hetken ja rupesin nauramaan itsekseni. :-D

Jaa, mitäs muuta vielä. Niin, puolessavälissä ollaan nyt. Jännää, eikös? Viikkoja on nyt kaiken kaikkiaan kasassa 22 ! ! !  (Mutta nyt en kirjoita enempää. Pää on tyhjä.)

Äiti

5

Isän raportti

keskiviikkona 5. marraskuuta 2008 kello 20:27

Böö! Tänään oli sitten taas neuvola. Tässä hieman tietoja joita saatiin selville:

  • Raskausviikot: 20+4 (rv 21)
  • Äitin paino: 92kg (vk +729g, äityli vähän pyöristynyt… sanoivat pikkusen neuvolassa tuosta)
  • Äitin verenpaine: 122/73
  • Äitin hemoglobiini: 114 (laskenut reippaasti, ei ihme että huippasi. Määrättiin rautakuuri.)
  • Vauvan syke: 155+ (kuulemma erittäin hyvä, 120 ja 170 välillä pitäisi olla muutenkin syke.)
  • Äitin kohdun korkeus: 19cm
  • Vauva liikkeessä!

Iskällä on jotenkin vähän hutera olo nyt jostain syystä. Tekstit pomppii silmille. /me odottaa vaavelia niin kovasti!! voi kunpa saisi jo toivottaa tervetulleeksi maailmaan :) toivottavasti äiti kestää meitä kumpaakin vielä jonkin aikaa.

Isukki

27

Yöurheilija ja äiti

lauantaina 27. syyskuuta 2008 kello 09:49

Tulipa yö nukuttua, huonosti, syystäkin. Meidän pikkuinen päätti voimistella tuolloin. Tunsin liikkeet selvästi ja hämmennyin aluksi. Ennen ei ollut näin selkeitä liikkeitä. No, en minä nyt ala pientä syyttämään huonosti menneestä yöstä. On niin ihanaa tuntea ne liikkeet. Vielä kun isi pääsisi tuntemaan ne. Annetaan pienen vielä kasvaa isommaksi että potkutkin voimistuvat. Isi odottaa varmasti kovasti. ;-)

Pst, Viikot paukkuu tänään, 15+0 (rv16) menossa.

Äiti

sivu 2 / 212