Pikkuisen oma päiväkirja

Uusi vuosi alkoi ja ensimmäinen tämän vuoden merkinnän laitan nyt. Vuosi alkoi rauhallisissa merkeissä, ruokaa ja limsaa ollaan juotu, kavereitakin käynyt kylässä. Mukavaa oli kaikilla. Vauvakin jaksoi myllätä ja potkia aattoiltana kovasti.

Itse olen järjestellyt paikkoja ja pessyt vauvan vaatteita iso läjä. Vielä pitäis pestä muutama body sekä tuleva haalari jonka olin meille tilannut. Se näyttää tältä:

Lyhyesti tarvikkeista vielä lista. Äitini toi ainakin nämä meille käyttöön:

• Vaunut
• Hoitopöytä
• Vanna

Näiden lisäksi muualta saatiin vielä nämäkin:

• Perintökehto
• Sitteri

Siinä olikin ne tärkeimmät asiat mitkä halusin mainita tässä merkinnässä. :-D Vielä mahasta kuulumisia. Viikkoja on kertynyt nyt 28 ja 6 päivää (RV 29), eli huomenna paukkuu RV 30 ! ! ! Vielä vähän aikaan niin nyytti on täällä. Jännittävää! Supisteluista piti vielä sanoa, että uv aattona tuli eka kipeä supistus. Seuraavana päivänä olikin selkä+lonkat kauttaaltaan kipeänä. Äitiin sattuu mutta kyllä tästä selvitään. Seuraava neuvola on meillä sitten joskus 15. tammikuuta, kahden viikon päästä. Jospa silloin kirjoitellaan lisää, ehkä! ;-)

Äiti

Tänään oli siis neuvola. Rytmi on sekaisin joten oli “vähän” tööt olo (<- typotin “olio”) taas aamulla. Lähdettiin pian taksilla neuvolaan. Neuvolatätiä odotellessa katselin muita taaperoita hymyssä suin. Tulee aina niin uskomattoman onnekas ja onnellinen olo kun tajuaa että meillekin on tulossa tuollainen söpötys – paitsi että vieläkin söpömpi.

Enhän minä muista mitä kaikkea olen miettinyt ja ajatellut. Enkä muista mistä minun piti edes kirjoittaa. Niinjoo, aivan, sehän se oli; neuvolakäynti. Vaimo teki pissanäytteen ja sitten mentiin kipinkapin yläkertaan johon hoitajamme oli muuttanut. Tällä kertaa myöskin paikalla oli kätilö-opiskelija, mutta se ei touhua haitannut. Meiltä kysyttiin vähän mietteitä ja äidiltä kysyttiin miten on jaksellut ja muuta. Laitettiin tiedot ajan tasalle. Äidin paino oli noussut reippaasti yli 90 kilon (en enää muista tarkkaa painoa).

Neuvolan jälkeen oli lääkäri alakerrassa. Ensin kysyttiin tuosta käsien pahasta puutumisesta ja vastaushan oli se mikä jo tiedettiin; kohtu painaa hermoja ja muuta ja käsien nostaminen ylös ja niiden hierominen siinä asennossa auttaa hetkittäin, mutta muuten asialle ei oikein voi mitään. Raskauden yksi ikävistä puolista. Turinoiden jälkeen oli sisätutkimus, you know, iskä ei oikein taaskaan tykännyt mutta onneksi lääkäri hoiti sen luonnollisesti rutiinilla, sehän vain tekee työtään. Kohdunsuu napakka ja hyvä ja kaikki hyvin. Lähtiessä lääkäri sanoi vielä että vauva on normaalin kokoinen ja kaikki on kunnossa ja raskaus etenee normaalisti ilman ongelmia. Jälleen helpotti kuulla vaikka tiesinkin jo ettei ole mitään hätää.

Sitten lähdettiin kotiin. Ja nyt ollaan kotona. Mitäs muuta, hmm. Viime yönä sopersin vauvalle ja pidin kättä masun päällä. Vauva tunnistaa kyllä iskän, nimittäin se potkaisi napakasti suoraan käteeni kolme kertaa. On ihanaa kun vihdoinkin tunnen kunnolla nuo tomerat potkut. Tulee niin hyvä mieli :) ei kestä kauaa kun saan jo ottaa pienokaiseni syliin. En malta odottaa.

Mutta eipä tässä. Kaikki menee hyvin. Kunpa tuo äiti vain kestäisi. Välillä on rankkaa kun käveleminen sattuu ja joka paikka on kipeänä, mutta se on sitä ah ihanaa raskautta. Eipä tarvitse enää montaa kuukautta odottaa, puoli vuotta on jo kulunut, aatelkaa. <3 izkä kuittaa!

Isukki

Böö! Tänään oli sitten taas neuvola. Tässä hieman tietoja joita saatiin selville:

• Raskausviikot: 20+4 (rv 21)
• Äitin paino: 92kg (vk +729g, äityli vähän pyöristynyt… sanoivat pikkusen neuvolassa tuosta)
• Äitin verenpaine: 122/73
• Äitin hemoglobiini: 114 (laskenut reippaasti, ei ihme että huippasi. Määrättiin rautakuuri.)
• Vauvan syke: 155+ (kuulemma erittäin hyvä, 120 ja 170 välillä pitäisi olla muutenkin syke.)
• Äitin kohdun korkeus: 19cm
• Vauva liikkeessä!

Iskällä on jotenkin vähän hutera olo nyt jostain syystä. Tekstit pomppii silmille. /me odottaa vaavelia niin kovasti!! voi kunpa saisi jo toivottaa tervetulleeksi maailmaan :) toivottavasti äiti kestää meitä kumpaakin vielä jonkin aikaa.

Isukki

Kirjoittelenpa taas uusimpia kuulumisia viimepäiviltä ja tämän päivän neuvolakäynnistä.

Ensiksi oma napa. Viikkoja on kasassa jo 13 ja päiviä 5. Masu on kasvanut vähäsen lisää. Välillä on tullut supistuksia ja enkä huomaa välttämättä aina niitä. Supistukset eivät siis satu, mutta maha menee siinä pinkeäksi. Olo on ollut usean päivän ajan oikein hyvä. Vaikka eilen illalla tuli huono olo ja oksentelin vähän. Jospa se tästä lievittyisi astettain.

Toiseksi neuvola. Menimme aamulla puoli kahdeksalta Tapionkadun äitiysneuvolaan. Olin pidättänyt pissan koko yön. Hätä oli kova! Kävin vessassa pissaamassa purkkiin. Meinasin pissata purkin liian täyteen… Huutelin vessan ovella Isukkia kysyäkseni noista liuskoista. Onneksi ei minun tarvinnut niiden kanssa sählätä. Sen teki sairaanhoitaja puolestani. Oltiin pian sairaanhoitajan huoneessa. Kävin punnitsemassa itseni, painoa oli noussut huikeat 2kg!! Verenpaine mitattiin ja se oli oikein hyvä tälläkertaa. Jes, Verikokeiden ja viimekerran pissanäytetulokset tulivat. Puhtaat ja normit olivat. Hyvä, hyvä.

Siirryttiin sitten mieslääkärin luo. Kyseli vähän niitä näitä. Pyysi, että otan housut pois, jotta tehtäisiin sisätutkimus. Voi ei! Nolotti vähän, mutta unohdin jännityksen pian. Isukki ei oikein tykännyt, kun mieslääkäri tutki äidin alapäätä. Kohdun korkeus mitattiin ja katsottiin onko kohtu kiinteänä ja kohdunsuu pysynyt kiinni. Onhan ne. Huhhuh.

Lopuksi kaikkein paras. Vauvan sykeääntä kuunneltiin. Sydän löi kovaa ja äitikin kuuli sen. Voi sitä ilon riemua, kun kaikki on hyvin! Isi oli hymy herkässä. Liikuttava hetki se oli…

Kaikki hyvin ja kotiin oli ihana palata hyvällä mielellä.

Äiti

Tänään oli ensimmäinen ultra. Äiti ja isä molemmat olivat odottaneet juuri tätä päivää, varsinkin äityli. Isukki meni aamulla tavalliseen tapaan kurssille opiskelemaan työelämää ja ilmoitti aamupäivästä kouluttajalle että tänään on onnen päivä ja että päästäisiin katsomaan ensimmäistä kertaa rakasta pienokaistamme. Sanoin että lähden yhdeltä, vaikka neuvola-aika oli kahdelta – vaimo ehdotti kun minut tuntien tiesi että tulisi kuitenkin kiire. Mutta muutenkin halusin olla ajoissa.

Kello löi äkkiä yksi ja lähdin pissalla käytyäni kotiinpäin. Vaimo odotteli innoissaan jo ja kertoi irkissä miten jännittää ja jännittää. Sanoin että ei hätää, kaikki on hyvin. Lopulta pääsimme lähtemään. Vaimokulta oli sen verran väsähtänyt että päätimme tilata taksin. Taksi vei meidät ovelle asti. Sisällä laitoimme kengät nätisti eteiseen ja menimme odottamaan mukavantuntuiselle penkille. Katselimme kun toisten lapset leikkivät söpösti leluilla. Arviolta nelivuotias Iida-tyttö (kuulin nimen sattumalta kun äiti käski Iidaa odottamaan lelujen luona) soitti omiaan lelupuhelimella, “haloo olitte tilanneet tuotteen *pälä pälä*”, pisti hymyilyttämään. Pienempi juuri kävelemään oppinut Iidan pikkuveli tuli neuvolatädin luota leikkimään Iidan kanssa ja ajoi kivalla keltaisella pikkutraktorilla ympäriinsä. Ja Rollea hymyilytti. Pian meilläkin on tuollainen söpistys (tai jopa/todennäköisesti vielä söpömpi!), ja pian minäkin olen oikea isä!

Ei mennyt kauaa kun meidät pyydettiin sisään huoneeseen. Ei ollut sama huone kuin viime kerralla, olihan kyseessä ultraäänikuvaus. Eri tätikin se oli. Oli vähän hämärää mutta Veera näki jotenkuten. Tulkkasin kullalle kaiken mutta kyllä vaimo jotain kuulikin, koje kun oli korvassa. Hoitaja kysyi vointia ja äityli vastasi että todella paljon pahoinvointia ollut. Hoitaja sanoi että hyvä juttu, sillä jos ei olisi pahoinvointia ollut ollenkaan niin jotain olisi voinut olla vialla. Pahoinvointi kuulemma todella hyvä juttu tässä vaiheessa, ja täysin normaaliakin. Helpotti vaikka tiesin sen jo pitävän paikkaansa.

Seuraavaksi Veera meni pitkäkseen ja hoitaja pyysi vähän laskea housuja. Menin vaimon viereen ja tulkkasin tietysti puheet. Viitoin vaimon käteen aluksi koska oli vähän hämärää eikä Veeran silmät olleet ehtineet tottua pimeään. “Nyt tuntuu vähän kylmältä”, ja geeliä levitettiin kultin söpölle masulle. Heti ensimmäisenä ja pian hoitaja sanoi “siellä se teidän vauveli on”, “se on totta”. Ja kun tulkkasin tämän vaimolle niin siitäkös ruvettiin molemmat hymyilemään. Tuli niin onnellinen olo kun näki sen pienen pullan siellä kasvamassa. Viisi senttiä jo! ja neljä päivää vanhempi mitä luultiin. Uusi laskettu aika on 21.3.2009 (vaimoseni korjaa jos muistin väärin). Sydän sykki ja pikkuisemme vilkutti meille monta kertaa! laskin että kolmesti siellä käsi heilui ja liikkui. Sanoin hoitajalle että se osaa selkeästi jo viittoa.

Tässä ultraäänikuva pikkuisestamme! Niiiin söpö <3

Hoitajakin oli yhtä hymyä. Veera sanoi että helpotti huomattavasti. No tottakai äiti on onnellisen huojentunut kun kuulee että lapsi on masussa normaalisti. Itsekin olin todella onnellinen ja iloinen kun näin miten hyvää tämä tieto (totuus, hoitajan sanojen mukaan) teki vaimolle. Hitsi että onkin onnellinen olo!

Soitin heti äitille ja sain hehkuttaa hulluna miten söpö pienokaisemme on. Saatiin hienot kuvat joita varmaan näytän heti huomenna kurssilla muille. Tänään kun tulin viittomakielen kurssilta törmäsin makeen ja kerroin hänellekin ihan innoissani lapsestamme. Kysyi ensimmäisenä onko tyttö vai poika, mutta sen saamme tietää vasta maaliskuussa. Ei haitaa kumpi tulee, lapsemme saa joka tapauksessa kaiken rakkautemme. Koko matkan kotiin kurssilta olin pelkkää hymyä. En ole tainnut koskaan aiemmin olla näin onnellinen! Ihanaa. Siellä se meidän pienokainen kasvaa… :’) hyvä mieli odotellessa.

Isukki

Perjantaina kävin vaimon kanssa neuvolassa. Haluan olla aina mukana, en jäisi mistään hinnasta pois. Neuvolatäti oli erittäin ystävällinen ja otti Veerankin hyvin huomioon. Kerroin hieman usherista siinä alussa ja tulkkasin kaiken mitä täti sanoi Veeralle. Olin hieman väsynyt kun piti ennen kahdeksaa herätä, mutta hyvin se sujui. Kun olimme löytäneet oikean paikan, etsimme oikeaa huonetta. Leluja ja lastentavaroita oli joka puolella, se pisti hymyilyttämään. Varmaan koska oli niin aikainen aamu niin ei vauvoja vielä näkynyt.

Löydettiin huone aika pian ja ensimmäisenä täytettiin lappusia. En enää juo alkoholia joten se lappu jäi kokonaan täyttämättä. Täti kyseli Veeralta kaikkea ja Veera vastasi kysymyksiin. Sitten oli vuorossa verikoe. Veera sanoi söpösti yäk ja minua rupesi vähän naurattamaan. Sanoin että katsoo koko ajan minua silmiin. Halusi mieluummin makuulleen, joten autoin kultia nousemaan sängylle ja menemään makuulle. Näytin tyhmiä ilmeitä ja koetin saada Veeran ajatukset pois inhottavasta piikistä. Ja nauruahan sieltä tuli vaikka veri valui koeputkeen. Neuvolatäti sanoi että veri valuu vähän hitaasti ja juuri kun olin tulkannut kyseisen Veeralle niin täti sanoi että ei kannata tulkata tuota. Rupesi naurattamaan molempia ja verikoe menikin sitten todella helposti.

Sitten oli vuorossa lisäselvityksiä. Kaikkea en muista enää mutta saatiin sitten iso pino vauvalappuja ja raskauslappuja. Saatiin VAU-kirja, jossa toinen puoli on isälle ja toinen äitille <3 luin sitä ihan innoissani. Siinä on jopa hieno kalenteri raskausviikoista ja selitykset mitä tapahtuu. Ainakin on paljon materiaalia johon aion tutustua etukäteen hyvin.

Ultra olisi sitten (muistaakseni) 8.9. Sitten näemme oman pikkuisemme ensimmäistä kertaa. Julkaisen kuvat sitten tietenkin täällä.

Nyt on jo myöhä ja Rolle-nassun nukkumaanmenoaika meni ajat sitten. Lisää myöhemmin. Wihiiii ^ ^

Isukki