Pikkuisen oma päiväkirja

Okei, meillä on nyt oma kotiunikoulu jatkunut yli kaksi viikkoa. Tästä lähtee kolmas viikko käyntiin. Hermoja repivää on ollut… olen ollut itse vähillä unilla kaiken aikaa. Viimekin yönä nukuin vain parin tunnin unet. Veera saa nukkua, koska hänen näkövammaan liittyvä täydelinen hämäräsokeus ja kuulovamma (=kuurosokeus) ei riitä Lotan nukkumaanlaittoon, joten koko homma on minun vastuulla.

Välillä on helpottanut. On oikeasti ollut helppojakin öitä. Mutta vain yksi yö taisi olla putkeen, muuten on herätty aina 3-7 välillä kerran tai useammin. Ja jokainen nukkumaanlaitto yöllä on kestänyt tunteja. Iltaisin nukkumaan ei asetuta ellen odota huoneessa (“isi odottaa oven takana” kikka ei enää toimi, en tiedä miksi).

Viime aikoina olen kokeillut sellaista että istun läppärillä huoneen oven vieressä. Siitä on helppo lähteä itse sänkyyn kun ajantaju menee surffatessa ja tyttö nukahtaa sikeään uneen. Mutta yöllä kuitenkin herää parin tunnin päästä kun huomaa etten ole siinä… ja yöllä on hitusen raastavampaa ottaa se läppäri ja jatkaa valvomista juuri kun on itse herännyt kesken unien.

Viime yönä surffasin aiheesta ja kokoan niitä nyt tähän. Koitan olla nopea, sillä yksi vaiheista oli että “unohda omat jutut”. Tyttö on nyt äitinsä kanssa pesulla, joten sain tilaisuuden kirjoittaa.

Kaikki liittyy pohjustukseen ja on lopulta vanhemmasta kiinni. Olen alkanut tajuta sen itsekin. Nyt kun Lotta on “fiksumpi” niin tietenkin koko päivä vaikuttaa, eikä enää voi nukuttaa kuten vauvaa vain laittamalla sänkyyn… monesti olen tehnyt sen virheen että 15 min ennen nukkumaanmenoa pesty hampaat ja viety petiin. Ei näin…

Tässäpä näitä oppimiani ohjeita:

1. Leiki illan mittaan lapsen sängyssä, lukemalla vaikka kirjaa sängyllä. Näin lapsi tottuu sänkyynsä ja pitää sitä mukavana paikkana.
2. Anna lapselle paljon huomiota illan mittaan, vaikka olisit kuinka väsynyt töistä tullessa. Leiki lapsen kanssa, vietä aikaa, juttele, pidä sylissä.
3. Tehkää energiaa kuluttavia asioita, juoskaa hippaa, käykää ulkona.
4. Älä jätä päiväunia väliin ellei oikeasti lapsi jätä niitä nukkumatta! Päiväunet vaikuttavat yöuniin. Jos lapsi nukkuu hyvin päivällä, nukkuu myös hyvin yöllä. Yleinen sääntö…
5. Hiljenny nukkumaanmenohetkellä ajoissa. Paria tuntia ennen valoja himmeämmälle, telkkari kiinni, kerätään leluja, ym, lopetellaan leikkejä.
6. Älä komenna sänkyyn suoraan tai keskeytä leikkejä. Pikkuhiljaa, ajoissa (ks. edellinen)
7. Juttele, jos lasta pelottaa. Hanki yövalo, hanki uudet lakanat.
8. Odota sängyn vieressä tai lattialla, jos tarve vaatii. Siirry pikkuhiljaa kauemmas sängystä odottamaan.
9. Noudata joka ilta toistuvaa nukkumaanmenojärjestystä. Ole johdonmukainen.
10. Syö yhdessä lapsen kanssa iltapala (istu vieressä)
11. Jätä omat harrastukset ja kotiaskareet kokonaan, jos uniongelmat vaivaavat.

Nämä linkit olivat minulle kullanarvoisia (täällä samat suurinpiirtein mitä äsken listasin):
MLL: Mikä avuksi, kun lapsi ei tahdo nukahtaa
Kaksplus.fi: 2,5 vuotias eikä nuku öisin eikä päivisin…mikä neuvoksi???
YLE Olotila: Pienen lapsen uni ja uniongelmat

Tästä on hyvä jatkaa unikoulua. Tämän illan suhteen olen optimistinen. Nyt vielä vähän aikaa leikkimään pienen tyttöni kanssa… seitsemältä pikkuhiljaa rauhoitutaan. :)

Isukki

Huom! En suosittele “huudatus”-taktiikkaa, se on huono ja epäinhmillinen. Tuli kokeiltua, eikä se ole hyvä kenenkään lapselle. Miksi? Lue uusin kirjoitukseni.

Okei, unohda nuo kaikki aiemmat “ohjeeni”. Niissä mentiin lapsen ehdoilla. Annoin tytön manipuloida itseäni. Ehdottomasti paras tapa on vanha tuttu tyyli, jonka häpeäkseni unohdin alle vuodessa… ja se kuuluu näin:

Älä nukuta syliin, odota sängyn vieressä, silitä päätä jotta nukahtaa tai lähde siihen loputtomaan “vielä yksi hali/pusu/iltasatu/vesilasi/iltapala/pisu/maito…” noidankehään, ei se lapsi silloin nuku. Sen olen minäkin jo oppinut. Lapselle pitää opettaa että omassa sängyssä nukutaan ja vielä parempi jos jossain vaiheessa tajuaa että siinä on hyvä nukkua. Näin vanhemmatkin saavat nukkua vierekkäin.

Toivottavasti tämä ikävaihe loppuu pian. Tiedän että se on ikävaihe, koska Lotta on aina nukkunut hyvin (puolitoistavuotiskehitystä lukuunottamatta, mutta sitäkin jatkui vain muutaman päivän).

Tänä yönä ja ensi yönä nukutaan hyvin, jos tämä toimii! Onneksi lapsia voi ohjelmoida.

Isukki

Tässä sitä on taas istuttu ja valvottu. Lotta heräsi noin tunti sitten kun huomasi että isi ei ollutkaan enää vieressä. Tässä istuessani olen lähinnä tweettaillut ja tuolta Twitterin puolelta löytyykin yllättävän paljon isejä ja äitejä samassa tilanteessa. Kaaiia Twitterissä käytti hauskaa nimitystä “agenttinukahtaminen”, sillä sitä tämä juuri on: odotetaan kun lapsi nukkuu ja sitten hipsitään mahdollisimman hiljaa pois, ääntäkään päästämättä (EDIT: Lapsi on se agentti joka vahtii onko vanhempi vielä siinä).

Kerran on tyttö jo nukahtanut, mutta itse mokasin yrittämällä laittaa huoneen ovea kiinni. Kahvasta kun kuuluu vähän ääntä, sillä sitä ei ole aikoihin rasvattu. Huomenna kyllä rasvaan sen. Muilla kerroilla yritin itse poistua liian aikaisin ja tyttö säpsähti parkuen hereille “isi tule takaisin” tai “isi älä mene pois”. Ei suostu nukkumaan omassa sängyssään ellen istu vierellä. Juuri nyt en jaksa huutoa ja parkua enkä sänkyyn uudelleen ja uudelleen raahaamista.

Jos tyttö pomppii pitkin yötä (mikä todennäköisesti tulee tapahtumaan) otan hänet varmaan viereeni nukkumaan. Leffaillat voi unohtaa nyt varmaan pariksi päiväksi… en ole vieläkään menettänyt hermojani, mutta turhauttaa. Kasvuun ja kehitykseen kuuluva välttämätön vaihe joo, mutta haluaisi itsekin päästä lepäämään… kello on 00.46 ja isukki kuittaa…

Isukki

Nyt rikkoutui helposti vuoden takaisen joulun ennätys. Laitoin tytön takaisin sänkyyn 73 kertaa. Sitten päätin että joku roti. Noin 24 kerran kohdalla rauhoittelin, mutta sitten taas mentiin heti kun sain oven kiinni. Kauhea huuto, itku, keksitään kaikkea mahdollista. Möröistä sentään puhui vaan pari kertaa. Lienevät vain yrityksiä, ettei tarvitse nukkua. Hassuinta oli juuri se että kun rauhoittelun keinona käytin mukavia puheita kuten päiväkodin kaverit ja ketäs niitä oli niin tytön kasvoille tuli jopa hymy, mutta heti kun puhuin nukkumisesta niin naama venähti ja itkuhuuto pääsi “en halua nukkua!!!”.

Tyttö vietti joululomaa mummolassa, muutaman päivän myös ilman vanhempia. Siellä ei ollut mitään ongelmia nukkumisen kanssa. Tosin sänky siellä on syvä retkisänky, josta kolmevuotiaskaan ei osaa kavuta pois. Lisäksi mummolle ei uskalleta sanoa vastaan.

Kotona on ollut viime aikoina hullunmylly päällä joka ilta. Tämä ilta on ollut kaikista hermoja repivin. Sentään pidin pintani 73 kertaan asti. Koko nukuttamisprosessissa on mennyt noin tunti. Kirjoitan tätä puhelimellani samalla kun katson että Lotta nukahtaa. Istun hänen sängyllään. Tämä on se vihonviimeinen keino, jos ei uudelleen sänkyyn vieminen tepsi. Sataa kertaa en halua rampata.

Kyllä se aika raastavaa on kuunnella huutoja kuten “isi älä jätä minua tänne pimeään”, “odota isi kulta” ja “tule takaisin Lotan viereen kultainen isi” ja niin edelleen. Mutta pidin pintani ja laitoin säntillisesti takaisin sänkyyn ja isällisesti 10 laiton välein kerroin että nyt nukutaan jotta huomenna jaksetaan ja että ei ole mitään hätää ja isi ja äitikin nukkuu omassa sängyssään jne jne. Vaan ei auttanut mikään tällä kertaa. Protestoi jopa niin että heitti peitot ja tyynyt lattialle ja sitten juoksi taas pois sängystä. Protestoimisen myötä tiesin että ainakaan pelosta ei ole kyse, vaikka niin pari kertaa väitti.

Mutta kyllä on tyttö alkanut tiedostamaan asioita. Mahastani kuului kuplintaa ja tyttö kuiskasi “mikä tuo ääni on?”. Piti vakuuttaa että isin maha se vain on. “Niinkö?”, kuului vastaus, kuten nykyään tavallista.

Jaa miksi ei voi nukkua äitin ja isin vieressä? Koska siitä tulee herkästi tapa. Lisäksi kaikki nukutaan sitten huonosti ja pätkissä, koska Lotta liikkuu unissaan eri tavalla kuin me aikuiset. Joskus olen herännyt tytön varvas suussani. Tyttö nukkuu silloin myös itse huonommin. Eräänä aamuna jopa itse heräsi ja sanoi “isi vie mut omaan sänkyyn nukkumaan”, jossa nukkui loppuaamun ongelmitta…

Nyt taisi nukahtaa, kun sen verran käy tuhinaa eikä herännyt vaikka vaihdoin istuma-asentoa. Nyt hiljaa pois ja toivotaan ettei herää yöllä ainakaan siten että on sama rundi tiedossa. Ehkä tämä tästä. Alle kolmevuotias osaa olla oikukas. Nyt kyllä palkitsen itseni vaikka elokuvalla.

Isukki

Uudenvuoden lupauksena olkoon että kirjoitellaan useammin tänne pikkuisen puolellekin. Alkaen tästä merkinnästä.

Eilen siis pelotti ja ihmetytti raketit. Jokin pelko tuli kuitenkin takaisin kahden jälkeen kun tyttö heräsi itkien. Luulin sen olevan perus unettomuutta, jota aiemminkin on esiintynyt ja laitoin sinnikkäästi takaisin sänkyyn. Ei siitä mitään tullut ja pomppimiseksi meni läpi yön. Aamulla tyttö nukahti viereeni. Tuntoaistiherkkä kuurosokea äitinsä oli mennyt jo aiemmin aamuyöstä olohuoneen sohvalle nukkumaan, saadakseen edes vähän unta palloon. Isi nukahti kunnolla vasta seitsemän jälkeen aamulla, Lotta kainalossa. Kovasti “hilviöistä” oli puhunut, mutta en unenpöppöröisyydessäni niitä puheita ottanut kovin tosissaan.

Tänään nukkumaanlaittaessa sama toistui. “Pelottaa hilveästi!”, “Mikä pelottaa?”, “Hammaspeikot! Ne tulee tänne! Ja hilviöt!”. Ensin tehtiin se perusvirhe, “Ei tänne mitään tule”, “Ei tarvitse pelätä”, johon tyttö jatkuvasti intti takaisin “tuleepas!”, “talvitseepas!”. Siinä vaiheessa kun tytön suupielet olivat alaspäin ja itkuinen tyttö tärisi, tajusimme että on kyse kehittyneemmästä pelosta. Kun äitinsä jäi lohduttamaan itkuista tyttöä, isi meni googlaamaan. Löysin tällaista:

Lapsilla on yleensä eniten pelkoja kolmen ikävuoden molemmin puolin. Tämä johtuu mielikuvituksen ja aistijärjestelmän kehityksestä.

Kolmen vuoden iässä lapsi alkaa kiinnostua yhä enemmän aikuisten maailmasta. Hän imee sisäänsä valtavat määrät tietoa ja opettelee ympäristönsä sääntöjä.
3–5 -vuotiaat pelkäävät enimmäkseen mielikuvitusolentoja, kuten mörköjä sängyn alla. Kovat äänet, pimeys ja oudot näköhavainnot pelottavat. Kolmivuotiaan mielikuvitus on upea – mielikuvitusolennot saattavat muuttaa taloon asumaan. Mielikuvitus ja todellisuus sekoittuvat herkästi kolmivuotiaan mielessä. Oman mielikuvituksen myllerrys sekä aikuisten maailman ihmeellisyydet saattavat pelottaa niin päivällä kuin yölläkin. [...]

1. Ota pelko tosissaan. Lapsen pelko on aina todellinen, eikä sitä tulisi koskaan vähätellä. Lapsi kyllä vaistoaa, milloin aikuinen pitää hänen pelkoaan huvittavana.
2. Katso maailmaa lapsen silmin. Lapsi tarvitsee tuekseen aikuisen, jolla on aikaa pysähtyä ja keskittyä pienen ihmisen yksilölliseen maailmaan, joka on hyvin erilainen kuin aikuisten kiireinen maailma.
3. Ehkä pelon voi leikkiä pois. Lastenneuvolassa esille tulevista pelon kohteista yleisimpiä ovat pimeä, eläimet, lääkäri ja mielikuvitusolennot. Lapsen kanssa kannattaa jutella, miten pelon voisi poistaa. Joskus pelkäämistä voi helpottaa yhdessä leikkimällä. Nalle on hurja kaveri, se uskaltaa mennä, kokeilla ja näyttää mallia. Myös pelkoa käsittelevistä lastenkirjoista voi olla apua.
4. Pidä kädestä kiinni. Ole tukena ja turvana. Lapsi uskaltaa usein tutustua pelottaviin paikkoihin aikuisen sylissä tai käsi kädessä. Joskus pelko on niin suuri, ettei lapsi halua kohdata sitä edes käsi kädessä. Lasta ei saa moittia eikä syyllistää pelon vuoksi, vaan hänelle kannattaa antaa aikaa.
5. Pelottavan olennon tai tilanteen voi piirtää, repiä palasiksi ja heittää roskiin. Näin lapsi saa keinoja pelkonsa käsittelyyn.

Päätettiin sitten että kun valvottua tulee muutenkin, niin annetaan tytön valvoa ja leikkiä. Suurin pelko meni nopeasti ohi kun tyttö poimi hyllystä lempikirjansa ja luki niitä äitinsä kanssa sängyssä. Jossain vaiheessa kirjoja lukiessa sentään sanoi että “hammaspeikot eivät tule tänne, isi pelottaa ne pois!”. Äitinsä väsähti puoli kahdentoista aikaan, jolloin päästin tytön olohuoneeseen leikkimään. Laitoin soimaan Jack Johnsonin levyn, jolla on biisi, jonka Lotta varmasti tunnistaa (Jack Johnson – Lullaby, jota lauloin Lotalle jo silloin kun hän oli masussa. Tykkää biisistä.

Nyt sitten leikkiä pitkin yötä, jospa jossain vaiheessa väsähtäisi. Jos ei väsähdä, minä väsähdän, viimeistään aamulla… töissä.

Isukki

Osapäivähoito on aloitettu vihdoinkin viime viikolla. Lotta on päiväkodissa kolmesti viikossa. Olin itse torstain palaverissa mukana, ja tykkään kyllä kovasti Varikon päiväkodista ja hoitajista. Lottakin kuulemma viihtynyt, ei ikävöi kuin sen pari minuuttia sen jälkeen kun äiti on lähtenyt.

Lotta on ollut kipeä melkein koko viikon ja oli tällä viikolla kaksi päivää poissa päiväkodista. Kipeänä hän pärjäsi hyvin myös, vaikka välillä yskitti ja nenä vuotaa koko ajan. Nyt tuntuu hieman hellittävän ja Lotta saa jopa yölläkin nukuttua. Kurkkua kutittaa silti syödessä, nytkin leipää mutustaa ja räknää kun ei yskä meinaa loppua. Varmasti harmittaa. Kuuluu asiaan että on hieman väsyneempi ja itkuisempi. Tosin aiemmin viikolla oli vielä väsyneempi, ja torkkui pitkin päivää.

Tänäänkin otettiin rennosti. Televisiosta tulee Aristokatit ja Lotta katsoo sitä peiton alla sohvalta. Kissa O’Malley sanoi herttuatar-kissaa kauniisti, ja Lotta huudahti “Söpö!” samalla kun viittoi saman. Jos nenä vuotaa tai räkää niin huutaa “isi, nenä!” tai “niistää”. Osaa jo hyvin kertoa myös mitä haluaa, jo monella sanalla, samalla kun viittoo saman. Puhetta ja sanoja ja varsinkin ymmärrystä tulee päivä päivältä lisää, ja vauvapuhe alkaa vähenemään. Päiväkodissa sanottiin että Lotta puhuu 2009-syntyneistä eniten, vaikka on vasta 1 vuotta ja 10 kuukautta. Isin ja äitin oma älypää ♥

Tänään on ollut itkupäivä, ja Aristokatit loppuivat äsken joten taas itketään… nenä tukossa ja kurkkua kutittaa eikä ruoka maita = ei ole tietenkään kivaa. Paranemisiin!

Lotta löhöö

ps. Sänkyynlaitot ovat vähentyneet, mutta silti menee yleensä ainakin 2-10 kertaa ennen kuin pysyy sängyssään…

Isukki

Mummolassa nukkui hyvin, vartin pienen kiukun jälkeen nukahti joka iltana. Tosin helpotti varmaan kun oli näköyhteys meihin koko ajan, ja syvähkö matkasänky josta ei päässyt pois.

Eilen: 13 kertaa laitettu takaisin omaan sänkyyn. Noin minuutti jokaisen laiton välillä.
Tänään: 16 kertaa laitettu takaisin omaan sänkyyn. Välit pomppuilujen välissä minuutista jopa kymmeneen minuuttiin.

Perjantain jälkeen ei ole enää raivonnut/huutanut/itkenyt nukkumaanmenon yhteydessä, vaan ihan hissunkissun tulee hihittävä ilme naamalla, kädet suulla, tai silmät kiinni (ihan kuin ei muka nähtäisi -tyyliin) avaamaan ovea… siitä sitten mitään sanomatta rauhallisesti mutta jämptisti laitto takaisin nukkumaan. Ja tätä jatketaan kunnes pysyy siellä sängyssään.

Toivottavasti nämä sänkyynlaitot vähenee ilta illalta. Niin kuulemma luvataan.

Isukki

Kokeilin jälleen näillä “asiantuntijaohjeilla”. Tällä kertaa meni vähemmän aikaa.

38 kertaa laitettu takaisin omaan sänkyyn.
1000 dB huutoa ja parkua
> 100 kertaa “äiti”, “isi”, “hali”, “nalle” ym. -huutoja
21 minuuttia, jotka tuntuivat enemmänkin 21 tunnilta.

38. kerran jälkeen Lotta pysyi sängyssään, vaikka itki niin siellä pysyi, ei enää tullut avaamaan ovea ja itkemän. Joka 10. kerran välein pidin “puhuttelun” kuitenkin isälliseen kilttiin sävyyn, että nyt on nukuttava eikä enää saa poistua sängystä.

Ihana tunne kun huomaa että tästä onkin hyötyä. Vaan vaatii sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei saa luovuttaa. Toivottavasti ei tule yöllä sama rumba!

Isukki

Ensimmäisenä kaikille pikkuisen lukijoille oikein hyvää joulua (joulupostaus tulossa myöhemmin)! Mutta sitten itse asiaan…

Tiistaina se sitten näköjään alkoi. Sama touhu jatkunut joka ilta ja yö, vaikka flunssa alkaa olla jo ohi. Nukkumaan on menty normaalisti ihan samoilla rutiineilla kuin aikaisemminkin, mutta tyttö ei vain pysy sängyssään. On syöty hyvin jne.

Tiistai-keskiviikkoyön jälkeen on täytynyt jäädä silittämään tai vahtimaan viereen tytön nukahtamista, ja hissun hiljaa hiipiä pois. Siten Lotta nukkuu, mutta tämän lisäksi aamuyöstä herännyt vähän ennen viittä, ja sama rumba… täytyy olla vieressä varmasti niin pitkään kun tyttö nukahtaa, eikä sekään välttämättä auta, sillä heti kun Lotta herää tai havahtuu että en ole siinä, kipittää hän äidin ja isin sänkyyn joko itkien ikävää tai leikkimieli päällä. Kokeilin huvikseni yksi ilta kuinka monta kertaa pitää viedä takaisin sänkyyn, ja meni noin 60 kertaa jonka jälkeen luovutin ja annoin kukkua. Jossain vaiheessa sitten väsähti lopullisesti, mutta kello oli jo paljon ja aika henkisesti rikki sitä itsekin oli…

Viime yönä kun Lotta heräsi vähän ennen viittä en saanut häntä nukkumaan ollenkaan, joten otin suosiolla tyynyn ja peiton, laitoin tv:n yövisailut päälle ja menin sohvalle torkkumaan samalla kun annoin tytön leikkiä. Seitsemän jälkeen kokeilin uudestaan, ja luovutin noin 10:n kerran jälkeen jolloin laitoin hänet äidin ja isän viereen nukkumaan johon hän onneksi nukahti (yleensä ei koskaan). Nukuimme 2h jonka jälkeen äiti heräsi ja iskä keräsi jouluaaton kunniaksi univelat pois ja nukkui melkein kahteentoista. Yksi parhaista joululahjoista.

Tänään olimme joulua viettämässä isäni eli Lotan papan luona. Tyttö oli iloinen koko päivän, ei malttanut nukkua päiväunia, ja nukahti autossa matkalla kotiin. Torkkui muutaman minuutin ja sitten kotiin päästyämme aloitettiin iltatoimet, vaipan vaihdot, iltapuku, iltapala ja hampaiden pesu… aina aiemmin varsinkin tässä vaiheessa nukuttaminen on ollut todella helppoa! Ei tarvinnut kuin laittaa sänkyyn, antaa iltapusu, sanoa hyvää yötä, vilkuttaa heippa, ja tyttö on unten mailla. Mutta nyt vaikka näkee selvästi että pieni on tuhatväsy niin silti uhmataan ja valvotaan vaikka maailman ääriin! Tuntuu ettei MIKÄÄN auta. Ei MIKÄÄN. Ei edes tunnetut konstit, lämpimät maidot/vellit, iltasadut, tuutulaulut, vieressä olemiset, silittämiset, ei. Aina sieltä sängystä tepastellaan makkariin vaikka talo olisi pimeänä, vaikka kaikki muut nukkuisivat, vaikka olisi hiirenhiljaista, vaikka kaikki on hyvin…

Kun googlasin tänään aiheesta lisää tietoa, törmäsin mm. artikkeleihin: Suomi24: “Kun lapsi ei nuku”, Kaksplus: “Miksi taapero ei nuku”, Kaksplus: “Taapero ei nuku! Kuuluuko uhmaan?”, ja täytyy sanoa että ihan samanlaisia fiiliksiä muillakin samanikäisillä lapsilla.

Suomi24:n artikkelissa sanova äiti on oikeassa siitä että joka paikassa annetaan ristiriitaista tietoa että mikä olisi oikea ratkaisu. Tässä mm. kato telkkaria -nimimerkillä kommentoiva “asiantuntija”:

Tämä ongelma on selvitetty lähes jokaisessa lasten kasvatusta/ongelmakäyttäytymistä käsittelevässä ohjelmassa. Ja täälläkin ainakin 50 kertaa.

Lapsi omaan sänkyyn, toivota hyvät yöt, sammuta valot ja jää lattialle istumaan. Jos ja kun tenava pyrkii sängystä pois nosta takaisin. Tässä vaiheessa ei mitään hyssyttelyjä tai puhetta. Sitähän se lapsi juuri haluaa! Eli ääneti lapsi takas sänkyyn. Tämä toistetaan vaikka 100 kertaa, kunnes lapselle menee perille, ettei sängystä pois tulemisella saakkaan enää lisää huomiota kuten ennen. Veikkaan että kahdessa illassa homma on hoidettu, jos itse kykenet olemaan hiljaa.

Voi kuule, tuttua juttua. Mennyt ihan hyvin, ja toistettu tosiaan se 100 kertaa, ylikin. Mutta jokaisella varmasti alkaa pää hajoamaan sen parin sadan kerran jälkeen. Plus se että lapsi herää vielä yöllä ja sitten sama rumba. Ehkä jossain vaiheessa helpottuu, mutta tämä on aika hirveää :-D ehkä tuo Lotan 1v 9kk helppous nyt tasaantuu sillä että ollaan niin hankalia.

Sänkyyn vielä mieluisimmat unilelut ja pesämäinen rakenne.

Kuulunut meillä rutiiniin.

Tuntuu että monessa paikkaa annetaan ne samat ohjeet, ja ohjeiden antajat pitävät apua hakevia ihan tyhminä. Toinenkin asia on totta, nimittäin se että lapset ovat yksilöitä.

Tuntuu ettei nukuttaminen edes kannata tässä vaiheessa. Selvästi ikään liittyvä juttu. Antaa valvoa kunnes nukahtaa pystyyn. Ehkä oudointa on kuitenkin se, että Lotta melkein nukahtaakin pystyyn, mutta ei silti halua nukkua. Eli selvästi protesti päällä, ja on pakko koetella vanhempia.

Ehkä tästä jotain opimme. Lotan äiti on “onnekas” kun ei kuule eikä näe, eli saa nukkua yönsä rauhassa eikä tarvitse olla nukuttajan roolissa kun ei näe pimeässä. Kyllä tämä hevi-isä kestää kuin kivi, mutta rankkaa on tuon pienen jättiläistahdon kanssa välillä…

Isukki

Ollaan kipeänä koko konkkaronkka. Lotalla on kuumetta ja pientä korvatulehdusta. Lotta kävi isin kanssa eilen lääkärissä aamulla, ja sai troppia vaivaan. Lääkettä otetaan aamuin ja illoin. On ollut unettomia öitä ja itkuisia päiviä. Isiä ja äitiä harmittaa kun ei voi helpottaa millään toisen kipua. Mutta onneksi pian lääke auttaa. Isillä on kurkku pipi. Finrexinkään ei oikein tunnu auttavan. Kyllä se tästä varmaan pikku hiljaa helpottaa. Pahin on varmasti jo ohi.

Lotan mummu tulee vissiin tänään kylään. Toinen mummi kävi jo aiemmin tuomassa tiskikoneen. Isin äidin serkku tuo myös jossain vaiheessa Lotalle lisää leluja ja vaatteita vastapalvelukseksi tietokoneen korjaamisesta. Niitä odotellessa :)

Isukki