Pikkuisen oma päiväkirja

Lotta on viime tiistaista asti nukkunut hirveän levottomasti, ja itkenyt muutenkin tavallista enemmän. Itse epäilen hammassärkyä, sekä sitä että nyt on äitivaihe menossa. Jos äiti ei ole näkyvissä, alkaa itku. Isinkään lohdutus ei aina riitä, vaan äitin täytyy olla parin metrin säteellä, mutta mieluiten äitin sylissä. Tänäänkin Lotta nukahti äitin syliin kun katsottiin elokuvaa. Äiti sai laitettua Lotan sänkyyn nukkumaan, mutta heti kun leffa loppui ja tuli hiljaista, Lotta heräsi.

Voi olla myös että kyseessä on uudet taidot. Lotta on oppinut vaikka mitä. Ryömisessä ja seisomisessa Lotta on kuin vanha tekijä. Aina on pakko nousta seisomaan joka tilanteessa. Niin myös silloin kun herää kesken kaiken yöllä, tai kun leikkii lattialla. Tietenkin vielä tukea vasten, mutta minusta tuntuu että ei mene kauaa kun Lotta osaa nousta ilman tukeakin… en kuitenkaan usko että tyttö kävelee joulupukkia vastaan, vaikka sitäkin jo tässä spekuloitiin.

Monena yönä/iltana Lotta on herännyt parin tunnin jälkeen nukkumaanmenosta. Sitten pientä ei saakaan enää helposti nukkumaan… itkua ja levottomuutta jatkuu monta tuntia. No, oli jo aikakin. Lotta on silti helppo lapsi, perustyytyväinen luonteeltaan. Viimeiset 8 kuukautta ovat olleet aivan mahtavia. Nyt vasta on alkanut nämä yölliset itkut – koskaan aiemmin ei ole ollut nukkumisessa ongelmia. Mutta näitä vaiheita tulee ja menee.

Lotta on iloinen ja nauravainen aina, kunhan vaippa on kuiva, ja masu täynnä – tai edes puolitäynnä – ja nyt viime aikoina; kunhan äiti on lähellä. Arki on välillä työtä täynnä, mutta se on todella mukavaa. Itse olen nauttinut perhe-elämästä täysillä, vaikka välillä muuta ei ole ehtinytkään kuin olla vaimon ja lapsen kanssa. Mikäs sen parempaa kuin olla rakkaiden vierellä.

Yritämme jatkossa kirjoittaa useammin tänne blogiin vauva- ja perhekuulumisia. Valokuvia ja kotivideoita on otettu paljon, ja niitäkin pitäisi näyttää maailmalle. Ihka oikea videokamera pitäisi hankkia joskus tulevaisuudessa. Itseäni ainakin harmittaa, kun ei jäänyt edes valokuville kuvia lapsuudesta, saati sitten videolle. Katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa kaikille!

Isukki

Huh mikä päivä. Ainakin pikkuisen osalta. Päivällä kotona kävi porukkaa, ja Lotta nukahti kesken leikin leikkimatolle. Heti kun porukka oli lähtenyt, lähdimme Elsin syntymäpäiville. Lotta oli jo valmiiksi väsynyt, koska ei ollut nukkunut päivällä tarpeeksi. Koko ajan valtavat silmäkuopat silmien alla. Odotimme että Lotta nukkuisi matkalla vaunuissa, mutta ei poloinen nukkunut silmällistäkään, sen sijaan vain ihmetteli. Ajateltiin että josko pieni haluaisi katsoa paremmin ympärilleen. Laskin vaunujen kuomun alas, ja Lotta pärähti itkemään ihan kunnolla. Aluksi luulin että säikähti valoa, mutta sitten tajusin että sormi oli jäänyt kuomun väliin jotenkin oudosti. Säikähdin ihan hitosti, ja lohduttelin Lottaa. Rauhoittui melko pian, mutta nyyhki vielä melko pitkään… tuli niin kamala olo. Puhalsin sormeen ja Lotta hetken nyyhkittyään rauhoittui.

Tämän jälkeen kuitenkin Lotta oli todella hermostunut. Juhlissa Lotta vierasti lähes jokaista ihmistä, suupielet vääntyi alaspäin ja Lottaraukka itki aika paljon. Hetkeksi tyttö nukahti Helin sängylle, mutta heräsi pian ihmettelemään missä on äiti ja isi. Pidettiin paljon sylissä, ja tyttö jopa innostui puhelemaankin välillä. Mutta melko hermostunut oli koko ajan. Ei ollut selvästi tottunut vieraaseen paikkaan täynnä vieraita ihmisiä. Malbon ja Helin naama miellytti eniten. Helsin sylissäkin viihtyi parhaiten.

Kotimatkalla Lotta nukahti. Heräsi hetkeksi kun otin ylimääräiset vaatteet pois, ja nukahti hetkeksi uudestaan. Mutta pian alkoi samanlainen itku ja nyyhkytys. Väsynyttä itkua, mutta en mahda mitään sille että tuntuu kuin pikkuisen käteen koskisi. Jotenkin koen siitä hirveää syyllisyyttä, vaikka tiedän että vauvat itkee. Hetkeksi aina rauhoittuu. Kun kylvetin tytön, itku alkoi. Pienetkin ärsykkeet aiheuttavat väsyitkua. Laitettiin nenätipat, ja syötettiin. Nyt itku jatkuu hetken, taitaa pieni pian nukahtaa.

Vaikka tämä päivä oli tytön osalta vähän vaikeampi, aiemmat päivät ovat menneet hyvin Muppe-mustekalan kanssa leikkiessä, laulaessa, ja jutellessa. Lotta on selvästi alkanut höpöttelemään enemmän, ääntelemään, ja “laulamaan”. Leikkii myös kielellään enemmän ja työntää pitkää kieltä ihan kunnolla ulos, samalla kun höpöttää. Se on niin äärettömän söpöä. Videoita ja kuvia pitäisi julkaista lisää, ja niitä onkin tulossa. Eipä tässä tän enempää varmaan.

Isukki

No niin. Paljon asiaa taas. Pari päivää sitten oli pieni kriisi, ainakin isi oli todella huolissaan kun äiti itki niin paljon yhdessä vaiheessa. Tässä äitin kirjoittama teksti mammafoorumille:

Alan tuntea nyt itseni hitsin säälittäväksi tapaukseksi ja kaikki hyssyttelee että on tää vielä normaalia ja koeta kestää. :’( Mutta näin kävi ny viimeyönä just ton edellisen postauksen jälkeen:

Oksentelin yhtäkkiä (ei pahoinvointia, ei jullimista tai muutenkaan mitään siihen viittaavaa) samalla kun supisteli. Ei meinannu henki kulkea ollenkaan, rupesin sit parkumaan vessassa. Sen jälkeen oli kyllä sellainen olo että vois oksennella pitkin aamuyötä tuosta vaan mutta sinnittelin. Nukahin joskus 3 aikoihin.
Heräsin 6.30 jälkeen puristavaan(supistuksia???? maha ainaki puolikova) ja huonoon oloon sekä samalla kutisi koko vartalo ihan kauheesti.
Tänään kyllä soitetaan neuvolaan ja kysytään mielipidettä. On niin paha olla ja enkä todellakaan halua tätä ny loppuajaksi. :| Kipuja ei edes kun pahemmin ole (jos ei lasketa häpyliitoskipuja) mutta tuo meno alkaa jo pelottaa. Olo oin edelleen oksettava, jotenki eritavalla kuin mitä normipahoinvoinnissa. Pissaamistarve alkaa olla jo tyyliin 30-40min välein.

Tulipa sekavaa tekstiä. Pitäis kai nyt rauhoittua ja eikä mennä paniikkiin.

Käytiin sitten lääkärissä. Soitin HETI aamusta lääkäriin ja mentiinkin sinne sitten pian taksilla. Päästiin nopeasti lääkärin vastaanotolle. Lääkäri olikin oma neuvolalääkärimme. Puhelimessa kyllä sanottiin että päivystävä lääkäri, mutta ihan sama. Lääkäri tutki Veeran alapään kahdesti, myös anturilla. Kaikki oli “erittäin hyvin”. Ultralla katsottiin vauvan liikkeet ja taas näimme pikkuisemme ♥. Kuulemma liikkeetkin erittäin hyvät. Vauvan kohdalta oli kaikki kunnossa.

Sitten alkoi selitykset. Lääkäri puhui ja iskä tulkkasi kovaa vauhtia. Veera on niin pikkuinen ihminen että iso masu vie niin paljon tilaa sisäelimiltä että painaa sekä rakkoa ja vatsalaukkua, siinä syyt “pahoinvointiin” ja jatkuvaan pissahätään. Kuulemma kiinteä ruoka “litistyy” vatsalaukkuun kun vatsalaukun sisällöllä ei ole enää tilaa, joten pitäisi enemmän syödä osissa tai sitten nestemäisempää ruokaa. Vatsan kovettuminen liittyy supistuksiin, mutta ei kuulemma näy missään (pari kertaa jo käyty tarkistuttamassa), joten ei mitään hätää.

Lääkäri päätti kokeilla miten ravintoaineen tiputus vaikuttaisi oloon, ja Veera suostui, joten äiskä vietiin tiputukseen. Piikin ja putken laittaminen oli tosi ällöä ja hirveää, mutta sen puolituntisen aikana kun ravintoa tippui suoneen alkoi olokin huomattavasti parantua. Sitten päästiinkin jo lähtemään kotiin ja äiti oli jo entisellään. Hyvin meni! Palkitsin mamman herkuilla :)

Vauva rymistelee ja potkii, mutta edelleen raivotarjonnassa. Ei ole päässyt kääntymään enää “oikeinpäin”, hyvä niin. Olkoot pää-alaspäin synnytykseen asti niin saadaan varmasti alatiesynnytys. Odotan tosi innoissani sitä! Olen nähnyt siitä jo paljon unta. Itken varmasti, herkkis kun olen. Aina yöllä itken onnesta kun pidän kättä masun päällä ja vauva potkii sitä vasten. Se on niin ihanaa. Isin oma tyttö. Jumalan lahja. Suuri ihme. Uusi elämä on jotenkin niin tajuton asia, ettei voi muuta sanoa kuin että vau. Tässä vielä äidin kuulumiset lääkärikäynnin jälkeen:

Kotona!

Mistäs nyt alottaisin. Meinaan että on nyt nolo olo. En enää tunne itteäni.
Selitin itku kurkussa omalle neuvolalääkärille ongelmasta ja se ultras kohdunsuun ja mahan päältä. Vauva potki anturia vasten, niikuin aina. :p Raivotarjonnassa edelleen. Nämä tiesinkin kyllä jo etukäteen ettei mtn vikaa.
Sitten siihen mun mahdottomaan oloon. Sanoi että hankala tilanne kyllä ja tohon ei oikein mikään auta kuin alkaa sietää niitä. Sitten keksi kokeilla tiputusta kun sanoin ettei ruoka pysy mahassa kunnolla(=ne yrjöilyt).
Laitettiin sit meikäläinen tiputukseen. Tyhjeni pussi sitä ravintonestettä ja kas, olo oli tuhat kertaa parempi. Tuli siihen lääkäri sit kattoo tilannetta ja totesi että olen ollut niin huonosti saanut syötyä ja pyysi tulemaan tiputukseen uudestaan jos taas alkaa se olo.

Miten en voinut tajuta tommosta. Ei edes tuntunut siltä että oisin nuutunut ja liian vähäisessä ravinnossa ollut nämä viimepäivät.

Ihanaa kun on taas niin normaali olo ja mielikin hyvä. :) ♥ Ja mikä parasta, mies tuo herkkuja kohta kotiin (tosin siksi kun olin urhea kun suostuin tunkemaan putken nahan alle :D ) Jipii!

Heipat!

Isukki

Hävettää ihan kamalasti nämä viime päivät taisiis lähinnä tuli sellainen olo, että feilaan nyt kaikki. On kyllä totta, että hermot kireällä puuduttavien päivien seurauksena. Koetan nyt tässä keksiä jotain mitä pystyisin tekemään ilman, että päivä tuntuu menevän pieleen. Loppujen lopuksi täytyy todeta, että minulla ei ole ollut alunperin mitään syytä olla möks ja ylipäätänsä hermona. Lupaan nyt olla kiltisti ja pitää tunteet kurissa (se on muuten yllättävän vaikeata!). Toivoisin tältä osin ihmisiltä ymmärrystä asiaan.

Tilanne paheni kun jouduin pakosta lopettamaan astettain Sertralin Hexal lääkitystä neuvolalääkärin ja psyk. erikoislääkärin määräyksestä. Syy on yksinkertainen: Jos vauva syntyis lääkityksen aikana, vauva saa lääkitykseni takia vieroitusoireita ja se ei ole hyvä juttu vauvalle.
Lääkitys piti tosiaankin nämä vaikeat ahdistuskohtaukset poissa ja helpotti oloani valtavasti. Tällähetkellä moinen on mahdotonta. En voi ottaa mitään ahdistus/masennuslääkkeitä pitkäaikaisvaikutuksen vuoksi.

Sain muuten tänään mielenrauhan ahdistuskohtauksiin, tuli nimittäin lääkemääräyksen omalta psykiatrian pkl:n erikoislääkäriltä syödä tarvittaessa(= kun ahdistus alkaa olemaan niin mahdoton) Oxaminia, joka on sama kuin Opamox, mutta halvempaa.
Muutoin nämä ahdistukset olisivat helpottaneet jos oisin päässyt omalle terapeutille. Mahdotonta näiden kipujen kanssa on liikkua sinne. Joten kovilla ollaan ja tuntuu pahalta kun oma pää toimii miten sattuu ja enkä voi tehdä asialle yhtään mitään. Onneksi ei kestä enää kauan. Synnytyksen jälkeen ehdottomasti menen sinne psykoterapeutille hoitoon ja vanha lääkitys takaisin. Niin eiköhän asia helpotu omalta osalta silloin. Tahtoo oman järjen takaisin, oikeasti.

Toistan vielä tämän täälläkin: Kyllä tästä selvitään. :-) Ihmiset, koettakaa kestää minua jonkun aikaan, Varsinkin, Isukki, rakas mieheni.

(p.s. Helpotti jo kun sain kirjoittaa tänne tästä kinkkisestä pulmasta.)

Äiti