Päätin saman tien julkaista yksityiskohtaisen synnytystarinan kokonaisuudessaan täällä pikkuisen blogissa. Teksti saattaa sisältää shokkimateriaalia tottumattomille. Pohjateksti on sairaalan omasta konkreettisesta vieraskirjasta, johon on myöhemmin koneella tehty lisäyksiä. Kapteenin lokikirjasta, näin vauvamme syntyi, nauti:
30.3.2009
01:55 – Saavuttiin synnytyssaliin. Äidillä kovat supistelut vaan jatkuu. Olo on yhtä tuskaa.
02:30 – Laitettiin tippa ja nukutuslääkäri Pikkarainen H-A-R-R-I (osasi sormiaakkostaa oman etunimensä puolikuurolle viittomakieliselle mammalle) antamaan epiduraalipuudutuksen selkään. Vähän kirpaisi, mutta tosi pian oli äidillä hyvä olla – ilman kipuja.
03:00 – Mitään ei tapahdu.
04:00 – Mitään ei tapahdu. Odottelua. Isi kirjoittaa lokiin.
05:00 – Kello on itseasiassa 04:55, mutta isi turhautuu odotteluun. Äiti torkahti tuossa, ja isiäkin nukuttaisi. Mutta kun ei ole oikein paikkaa missä nukkua, eikä oikein huvita nukkua sairaalaympäristössä. Joten odotteluksi menee… isi on kuullut paljon ponnistavien äitien ääniä viereisistä synnytyssaleista, sekä vauvojen itkua, ja raportoinut äidille äänistä joka ei niitä kuule. Sitä vain toivoo että oma syntyisi pian! Voisi sitä kahvia käydä etsimässä… äiti torkahti taas.
05:30 – Toinen kuppi kahvia isillä menossa. Ei tunnu auttavan väsymykseen. Äiti torkahtelee, isi yrittää pysyä tolpillaan. Aika _matelee_! Mammalla suppailee tasaisesti, mutta puudutus auttaa, eikä satu, vain puristaa. Olo kuulemma sellainen että kuin “kakki tulisi kohta”. Katsotaan lääkärin kanssa tilannetta pian eteenpäin. Toistaiseksi vielä odottelua. Synnyjosynnyjosynnyjosynnyjo… <- isin mantra, ja varmasti äidinkin.
05:35 – …jos sitä lisää kahvia.
05:50 – Äiti pissasi “pottaan”, sillä tiputusletkut ja kanyylit estävät liikkumisen synnytyspediltä mihinkään. Mukana tuli limoja ja vertakin ulos. Kätilö tarkisti äsken kohdunsuun ja oli enemmän taas auki (6cm, kun tullessa oli 3cm). Avautumisvaihe siis edelleen menossa verkkaisesti. Kuulemma sattuu pirusti tuo avautumisvaihe. Isillä kolmas kuppi kahvia menossa vielä. Alkaa vaikuttaa jo, ei väsytä enää niin paljoa. Aika edelleen _matelee_. 5 minuuttia tuntuu tunnilta!
06:05 – Kone rupesi huutamaan ja kutsuin kätilön paikalle. Sanoi että ei mitään hätää, paperi vain jummaa. Äidillä kuulemma oikein hyvä olo. Puudutus auttaa ja vaikuttaa todella hyvin.
06:25 – Aika edelleen _matelee_. Puuduttavaa vain olla paikoillaan ja odottaa. Yritän kirjoittaa jotta aika kuluisi nopeammin, mutta kun ei vain kulu. Kännykät eivät saa olla päällä, eikä synnytyspuolella saa olla omia laitteita mukana. Vauva potkaisi äsken masussa <3 äitiä supistaa edelleen säännöllisesti. Odottelua, odottelua, odottelua, odottelua, odottelua... milloin tämä loppuu?
06:30 – Mitä ihmettä??! 5 minuuttia kulunut?! Eikä?! Jestas. Äiti nukahti. Isi vahtii, ja odottaa…
06:40 – Alkaa tulla valoisaa ulkona. Neljäs kuppi kahvia menossa. Mitään ei tapahdu. Äiti torkkuilee, voi hyvin. Säännölliset supparit edelleen, ja edelleen hyvät sydän- ja supistuskäyrät. “Priimat”, kuten sanotaan kätilökielellä. Silmät roikkuu…
07:30 – Kätilöiden työvuoro vaihtui, enkä edes ehtinyt kysyä meitä hoitaneen kätilön nimeä. Kiitos, kuka lienetkin. Uusi kätilö sanoi että saattaa mennä vielä koko maanantaipäivä, kun vain noin vähän auki… selväh. Eli lisää odottelua…
08:30 – Samaa edelleen, eli ei mitään muuta kuin odottelua.
09:00 – Lääkäri tuli, puhkaisi kalvot. Vauvan päähän laitettiin pinni, joka mittaa paremmin vauvan sydänäänet sydänkäyrälle. ISIÄ JÄNNITTÄÄ! Seuraa lisää odottelua.
09:30 – Äitiä sattuu nyt supistukset todella paljon. Isi söi välipalaa.
10:00 – Kohdunsuu 8cm auki. Jännäks männöö!
10:30 – Samaa rataa. Elämäni pisin puolituntinen! Nukahdin istualteni ja luulin nukkuneeni ihan pitkään, mutta kun katsoin kelloa niin oli kulunut tasan viisi minuuttia. Vitsin turhauttavaa! Nyt väsyttää ja kunnolla. 20 ja puoli tuntia valvottu yhteen menoon nyt.
11:30 – Äitiin SATTUU!! Polus(?)-lääkettä laitettiin juuri tippumaan. Pian oltu kymmenen tuntia synnytyssalissa. Alkaa puudutus taas nyt pian onneksi vaikuttamaan. Helpottui vähäsen, mutta välillä äitiä taas supistaa niin että sattuu!!!(huutomerkkien kera)
12:00 – Taas enempi auki, kuulemma hyvin edistyy avautuminen.
13:00 – Odottelua. Kuulemma hyvin edistyy jälleen. Isin oli pakko istua säkkituolissa, valvomisesta/syömättömyydestä todella huono olo. Äidilläkin on todella huono olo. Kummatkin ollaan vitivalkosia kuin haamut.
14:00 – Isi on hermoraunio, noin 25h hereillä ja nälissään. Itku tuli jo… silmät roikkuu ja nyt myös punottaa. Äitillä supistaa kovaa. Voitto on kai vihdoin lähellä! 12 tuntia täynnä synnytyssalissa! Vielä jaksaa, vielä jaksaa! Kohdunsuu täysin auki.
15:30 – Äitiä supistaa nyt täysillä, ponnistaa ja ponnistaa, mutta mitään ei tapahdu. Äiti itkee hysteerisenä ja huutaa ja kiljuu että sattuu ja kuolee ja ei vaan jaksa enää. Ollaan yritetty alatiekautta jo tunnin verran, mutta vauvan pää jää liian taakse ja kivut ottavat äidistä vallan. En kestä katsoa kun toinen itkee ihan täysillä, meinaan itsekin ruveta itkemään mutta pysyn vahvana. Lohdutan äitiä parhaani mukaan.
15:35 – Äiti ei vain jaksa. Isku vasten isin kasvoja: Kärsimystä, äiti itkee ja tuskissaan huutaa. Synnytyslääkäri tulee paikalle ja sanoo että se ei mahdu ulos, -1, on mentävä sektiolla. Meiltä kysytään nopeasti onko sektio ok ja tietysti on, menoksi sitten vaan. Isi tärisee ja seuraa mukana.
15:40 – Isi pääsee leikkaussaliin mukaan, koska pitää tulkata äidille. Yleensä ei pääse, mutta tämä on poikkeustapaus. Isi pukee hoitsun vaatteet päälle…
16:04 – Vauva leikataan ulos mahasta = vauva syntyy! Isi kuulee yhden lyhyen parkaisun ja romahtaa ja purskahtaa hysteeriseen itkuun. Ensimmäiset 2 sekuntia isi itkee ilosta ja helpotuksesta ja siitä kun odottaminen on vihdoin “ohi”. Seuraavaksi iskä itkee peloissaan, iskä pelkää kuollakseen. Isi näkee äidin maha auki itkevän mukana, kyselevän onko se kaunis, onko se pieni, mitä tapahtuu, isi kertoo kaikki hyvin, tyttö on kaunis, kuulin tytön itkun. Isi näkee äidin mahan auki ja HARMAAN vauvan erillisellä pöydällä. Isi menee shokkiin, ajantaju katoaa, ei voi muuta kuin itkeä sielunsa pohjasta. Entä jos se kuolee, eihän se hengitä edes, lääkärit elvyttävät vauvaa, pumppaavat rinta- kehää, vetävät letkuilla keuhkoista pois myrkkyvettä. Isi itkee vain, äiti on ihan mömmöissä eikä paljoa tilanteesta tajua.
16:06(tai jotain – ajantaju katosi) – Isi on edelleen shokkitilassa, äitin masua tikitetään umpeen, vauva on kadonnut (tässä vaiheessa pelkään pahinta), äiti on sekavassa tilassa. Monesti minulta kysytään tahdonko pois leikkaussalista, mutta vastaan joka kerta että en missään nimessä! Pysyn vaimoni vieressä loppuun asti. Kätilö-, lääkäri-, erikoislääkäri-, hätätiimi-henkilökuntaa juoksee ja ramppaa.
16:07(tai jotain) – Isi kuulee että vauvalla on syke, se rauhoittaa. Vielä on tosi epävarma olo, sillä syke ei paljoa kerro. Isi pelkää edelleen pahinta ja on sekavassa tilassa.
16:25(tai jotain) – Isille sanotaan että kohta pääsee näkemään vauvaa. Isi puristaa tiukasti vielä leikkauspöydällä olevan vaimonsa kättä. Vaimo lohduttaa, vaikka on mömmöissä, kyselee vähän hassuja, esimerkiksi “onko istukka vaaleanpunainen? tämä tieto rauhoittaa minua”.
16:20(tai jotain) – Äiti ohjataan heräämöön, jonne isi menee äidin mukana. Matkalla isi itkee yhä, ja odottaa uusimpia tietoja vauvasta.
16:30(tai jotain) – Isi ohjataan vauvateholle. Heti ei saanut mennä katsomaan vaan piti vähän odottaa. Isi ei malta. Kun isä näkee vauvan, purskahtaa uudelleen itkuun, mutta tällä kertaa nauraa samaan aikaan. Itku on iloista, kuten myös nauru. Erikoislastenlääkäri selittää tapahtunutta, muttta isi ei kuule mitään, näkee vain normaalin värisen kihertävän vauvan joka näyttelee kieltään ja venyttelee ja haukottelee kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tyttö on niin kaunis ja virkeä. Hengityskone ei menoa haittaa. Isi itkee ja itkee, mutta olo hiljalleen helpottuu. Joku ottaa lapsesta kuvan ja hetken päästä tuo sen minulle. Tuijotan kuvaa ihmeissäni. Pyydän erikoislääkäriä toistamaan mitä tapahtui. Lääkäri kertoo että lapsivesi oli mennyt myrkylliseksi vihreäksi ja vauva ei siitä johtuen jaksanut hengittää tullessaan maailmaan. Sydän pysähtyi hetkeksi melkein kokonaan ja vauvaa piti elvyttää. Oli ollut hilkulla mutta vauvan tila koheni todella nopeasti elvytyksen jälkeen.
16:35 – Isi rauhoittuu ja menee kertomaan iloiset uutiset äidille heräämöön. Sitten onkin paikka yhtä iloa ja kyyneliä. Ihastellaan ja itketään lisää. Isi itkee vielä järkytystä, äiti lohduttaa, ja sanoo että pitäisi jutella jonkun kanssa asiasta että helpottaisi. Isi saakin pian jutella ja helpottuu lisää.
(Joskus illalla) – Molemmat vanhemmat ovat rauhoittuneet ja katsomassa vauvaansa. Meille kerrottiin että vauva joutuu olemaan vauvateholla muutaman päivän tarkkailussa, ja luonnollistahan tuo näin rankan alun jälkeen.
31.3.2009
15:05 – Palasin kirjoittamaan synnytyssaliin vieraskirjan tekstin loppuun, kun sektioon mentäessä tuli niin kiire että se jäi tylysti kesken. Ilmoitin että kaikki on hyvin ja meille syntyi tyädellinen tyttövauva :) Kiitokset kaikille meitä auttaneille kätilöille ja lääkäreille, erityisesti Katjalle, Päiville, Sarille, Elinalle, ja Jaanalle.
Loppupäivä tiivistyy tähän linkkiin: http://peikko.us/vauva/, jonka julkaisin sairaalasta käsin miniläppärilläni (jossa on muistikortinlukija).
Isukki
