Lotta Iines on 3-vuotias, 30.3.2009 syntynyt toivottu ja odotettu lapsi, vanhempiensa Rollen ja kuurosokean Veeran mielestä täydellinen tyttö. Tämä blogi aloitettiin alunperin pikkuisen suunnittelu- ja odotuspäiväkirjana, mutta on sittemmin muuttunut ja vakinaistunut Lotan omaksi kuulumisblogiksi.
Muistathan kirjautua ulos lukuhetken päätteeksi :) Sinut kirjataan ulos automaattisesti 20 minuutin päästä, joten ei ole maailmanloppu, jos unohdat. Kirjaudu ulos tästä, terveisin Isukki ja Äiti.
4

Lotta 2 vuotta

maanantaina 4. huhtikuuta 2011 kello 09:25

Iskä ei ole paljon ehtinyt tänne kirjoitella, kun työpäivien lisäksi arkenakin tuppaa olemaan niin kiireistä tai väsynyttä. Lotta täytti keskiviikkona 30. päivä 2 vuotta, silloin juhlittiin pienimuotoisesti vain päiväkodissa. Lauantaina pidimme kotona juhlat, joita tuli viettämään Veeran äiti, Lotan mummi perheineen, Lotan pappa ja Uuppi-setä. Juhlat menivät vilskeellä! Lotta leikki Tiia-tätinsä kanssa koko illan uusilla leluillaan. Vallan ihana päivä.

Prinsessakakku tilattiin Wilhelmiinan Konditoriasta vaaleanpunaisena. Metsästettiin pitkään kakkosen muotoista kynttilää, jonka löysimme lopulta Citymarketista. Lotta yritti kovasti puhaltaa kynttilää, mutta lopulta mummi puhalsi sen. Isi ei kerinnyt saada tapahtumaa videolle, mutta mummi kerkesi kuvata. Pitää pyytää häneltä video jossain välissä.

Viikonloppu oli liiankin kiva ja tuntuu oudolta palata arkeen. Lotta meni tänä aamuna päiväkotiin innolla rallattaen “mennään päiväkotiin!” -hokemaa, kuravaatteissa tepasteli reippaasti kun veimme molemmat hänet sinne. Isillä on vielä kurkku kipeä ja lääkäriaika on vasta myöhemmin, joten pääsimme molemmat viemään. ps. Tiedoksi, sängystä pomppiminen oli selvästi ikään liittyvä vaihe ja kyseiset levottomuudet ovat loppuneet kokonaan aikaa sitten.

Isukki

30

Kolme kuukautta täynnä

tiistaina 30. kesäkuuta 2009 kello 21:38

Tänään oli varsin touhukas päivä. Lotta täytti tasan 3 kuukautta. Päivällä oli neuvola yhdeltä, ja Lotta sai ensimmäiset rokotteensa. Paljon on tapahtunut niin lyhyessä ajassa! Lotta sanoi eilen 29.6.2009 ensimmäisen konsonantin! Se tuli vauvakielen muodossa, äbäbäbäbä. B oli vähän pehmeämpi, sellainen alku-B.

Mitäs kaikkea. Oli niin paljon kerrottavaa ja sanottavaa että nyt sitten kirjoittamisvaiheessa ei muista yhtään mitään. Ylikiltti neuvolatäti Sirkka sanoi että Lotta on kasvanut hyvin. Sopusuhtainen, kiltti ja kaunis tyttö. Ei yhtään “tuhti tyttö”, kuten Lotan mummo aina sanoo :-D kuulemma ihan normaalia nuo makkarat tässä vaiheessa. Hän sanoi että kyllä sanoo sitten jos tuntuu että lapsi ylensyö. Aina jaksaa kysyä miten saimme aikaan näin kauniin lapsen. Tulee aina niin hyvä mieli.

Rokotusten aikana tyttö parahti itkemään, mutta itku lakkasi heti kun neula oli vähän kauempana reidestä. Kyllähän se varmasti sattui hieman. Voi raukkaa. Veera ei piikkikammon takia kyennyt kovasti katsomaan. Isi piti Lottaa sylissä koko piston ajan. Hyvin se meni.

Neuvolatäti kyseli kuulumisia innokkaasti, ja mm. kääntymisestä. Kerroin että mahalta selälleen on jo kääntynyt pari kertaa, mutta vielä ei osaa kääntyä selältä mahalleen. No hän nosti Lotan jalkoja ja sanoi että näin ne vauvat sitten kääntyvät, nostavat ensin jalat ja sitten kiepauttavat. Kotiin tultuamme laitoin Lotan leikkimään leikkimatolle selällään. Kävin keittiössä ja kun olin tullut takaisin niin Lotta olikin mahallaan! Jäin katsomaan ja Lotta kierähti vielä siitä selälleen. Olin ihan ällikällä päähän lyöty ja huusin Veeran äkkiä katsomaan. Tässä pieni kuvasarja tapahtuneesta:

kier

Paljon on siis opittu kolmessa kuukaudessa. Päivällä näimme kavereitamme Kirkkopuistossa. Lotta nukahti kotona sitteriin, eikä herännyt edes vaunuihin siirrettäessä. Kirkkopuistossa Lotta heräsi ihmisten ääniin ja laitoimme hänet pyyhkeelle tsillaamaan. Kaikki olivat niin ihastuksissaan tuosta pienestä ihmisestä, ja Lotta nautti saamastaan huomiosta. Katteli paljon uusia kasvoja ja kuunteli paljon uusia ääniä. Tuntui tykkäävän. Jossakin vaiheessa tytölle tuli nälkä ja lähdimme kotiin häntä syöttämään.

pyyhkeella

Pitäisi lisäillä tänne vielä paljon kuvia ja videoita, mutta isä on tyhmä eikä koskaan muista. Jos tässä jopa tämän päivän aikana lisäilisi. Äiti on ollut vaihteeksi ahkerampi kirjoittelemaan. Äitin täytyy sitten korjailla jos unohdin tästä jonkun tärkeän asian. Varmana unohdin… mittoja en muista millään.

Isukki

25

Valkoisia pilkkuja

maanantaina 25. toukokuuta 2009 kello 09:45

Eilen oli rankka ja pitkä päivä sillä olimme reissussa Petäjävedellä Romeon ja Jerusalemin syntymäpäivillä. Neiti oli kiltisti koko reissun ajan ja pieni kakkihätä tuli siinä välissä. Isän pestyä tytön pyllyä vesihanasta ei tullutkaan lämmintä vettä vaan jäätävän kylmäää! Hrr. Ja sitten tulikin pian nälkä, söi pullosta desin verran ja nukahti sohvalle. Kotona tyttöä väsytti illlalla niin paljon, että nukkui piiitkään yöllä aina aamuyöhön asti.
Matkalla tuli otettua kuvia kiitettävästi. Joitakin kuvia julkaistaan hieman myöhemmin. Mukaan tarttui pitkä kudottu BBSlen liina, jonka olin pyytänyt lainaksi. Kakkua en saanut itse syötyä siinä hässäkässä, mutta ei se haittaa vaikka teki kyllä mieli. :-D

Oon mä aamuvirkku ja jumpatakki jaksan aamusta jo!

valkoisia-pilkkuja

Äiti