Syksyn kuulumiset ja ensimmäinen laastari
sunnuntaina 19. syyskuuta 2010 kello 23:42Aika kuluu nopeasti. Tyttö juoksee jo. On opittu uusia viittomia, asioita, tapoja. Ihan viime päivinä Lotta on alkanut kiipeilemään tv-tason päällä, sohvapöydän päällä, ja laittanut itsensä mitä omituisimpiin paikkoihin ja asentoihin.
Uusia ilmeitäkin on tullut, ja yksi niistä on tämä:
Kyseinen ilme tarkoittaa sitä että asia ei mene kuten Lotta haluaa. Taitaa olla vahva minä-vaihe päällä jo. Mutta se on söpöä. Ei ole ehkä reilua mutta mua alkaa aina naurattamaan kun Lotta tahtoisi herkkuja tai karkkia ja pillahtaa turhautuneeseen itkuun kun kiellän. Tietenkin herkkuhetket on erikseen, mutta kun välillä tyttö tuppaa vonkumaan niitä aina.
Tänään sattui ensimmäinen kunnon haaveri, kun Lotan sormi jäi tietokonepöytäni metallirungossa olevan reiän väliin, ja pieni pala nahan kera irtosi peukalon juuresta. Itsekin hätäännyin kun en saanut ensin haavaa tyrehdytettyä. Tyttö huusi kuin syötävä, ja yritin lohdutella samalla kun puristin peukaloa paperimytyn sisässä. Haava tyrehtyi pienen taistelun jälkeen. Desinfioin antiseptidillä ja laitoin muumilaastarin, joka oli yllättävän vaikeaa kun Lotta riuhtoi ja esteli koko ajan. Kun olin saanut laastarin laitettua, pelkäsin että se on liian tiukalla, joten laitoin yhdessä Veeran avustuksella uuden vähän höllemmästi.
Kun laastari oli laitettu, tyttö rauhoittui, ja vain ihmetteli sormessaan olevaa Pikku Myytä. Lotta säikähti varmasti valuvaa sormeaan, mutta onneksi se oli pian ohitse. En usko että älyää repiä itse laastaria irti.
Arki on muuten sujunut hyvin. Nykyään avaan aina Lotan huoneen oven ennen kuin menen nukkumaan, jotta Lotta pääsee aamulla herättämään minut. Ollaan Lotan kanssa herätty jopa ennen kahdeksaa. Päikkäreiden lisäksi usein nukutaan pitkät aamu-unet.
Cable Open -viikonlopun myötä Lotta tykästyi kanaviin kuten Disney Channel, Cartoon Network, ja Boomerang. Etenkin jälkimmäisestä tulee Lotan lempiohjelmia, eli klassisia piirrettyjä joissa ei puhuta mitään tai hyvin vähän. Pingu, Bernard, Tom & Jerry, Tipi ja Sylvesteri, Väiski Vemmelsääri ja muut vastaavat saavat Lotan tapittamaan telsua kunnolla.
Tänään Lotta auttoi isiä siivoamaan lelut olohuoneen lattialta. Siivottiin muutenkin koko talo puhtahaksi, ja lelulaatikko siirrettiin Lotan huoneeseen. Laitoin samalla väliaikaisen patentin eli muutaman paksun kierroksen läpinäkyvää teippiä olohuoneen vitriinikaapin kahvoihin, jotta Lotta ei pääse “leikkimään” kaapin kanssa enempää.
Joku päivä pitäisi mennä ulos leikkimään. Sade- ja kuraleikitkin onnistuu vihdoinkin kun Lotta saa jossain vaiheessa kunnon kuravaatteet. Lotta ja me toivotamme hyvää ja iloista syksyn jatkoa!
Isukki





uinumista…
kylpemistä…
tässä! Lotta kääntyi ihan ITSE kyljelleen. Hurraa!!