Aihearkisto: Unikoulu (tammikuu 2012)

Uniongelmat jatkuvat – helpottaa hitaasti, mutta varmasti

Kirjoitin viimeksi Lotan kuulumisia pari viikkoa sitten. Sen jälkeen on nukuttu vaihtelevasti, mutta nukkuminen no mennyt pikkuhiljaa paremmaksi. Yöheräämisiltä ei ole vältytty kuin ehkä yhtenä yönä. Muutoin Lotta herää sen 1-10 kertaa yössä. Viime yönä heräsi yhden aikaan, kolmen aikaan, neljän aikaan, viiden aikaan ja kuuden aikaan. Ja vastaavaa on ollut muinakin yönä. Melkein joka yö Lotta nukkuu hyvin ensimmäiset tunnit, eli 9-12. Sentään jotain sekin.

Nukkumaanlaitto illalla on aina vaikeinta. Yöllä tyttö vaan kömpii sänkyymme, josta vien sen takaisin omaan sänkyynsä, useimmiten lohdutellen ja vakuutellen että jatketaanpa unia. Yöllä se on nykyään helppoa, ainoa vain että omat unet keskeytyvät. Olen kuitenkin melkein aina saanut nukuttua tarvittavat 6 tuntia. En putkeen, mutta kuitenkin.

Jotkut ovat vähän kritisoineet sitä miksi Veera ei muka voisi nukuttaa Lottaa yöllä, jotta minä saisin nukuttua. Kyse on kuitenkin meidän molempien selkeästä valinnasta ja sopimuksesta. Olen hoitanut Lotan yöt aina, ja tulen hoitamaan jatkossakin. On totta että Veerakin voi toimia univahtina, mutta hän ei kuule hengityksestä eikä näe liikkeistä milloin tyttö nukahtaa ja kun hän poistuu huoneesta, hän yleensä törmää heikentyneen tasapainoelimensä vaikutuksesta, jolloin tyttö herää. On paljon helpompaa kun minä hoidan. Silloin edes Veera voi nukkua öisin ja minä voin nukkua päiväunet kun Veera jaksaa päivisin paremmin. Toinen juttu on se että Veera ei kuule kun Lotta herää, minun pitäisi muutenkin herätä herättämään Veera laittamaan Lotta nukkumaan. Ja se on vain tyhmää. Olin perjantaiyönä katsomassa erästä keikkaa ja Veera hoiti nukuttamisen. Kun tulin kotiin, Lotta nukkui sängyssämme äitinsä vieressä. Siitä vein hänet omaan sänkyynsä.

Viides viikko unikoulua lähtee nyt käyntiin. Su-ma yöt ovat olleet vaikeimpia, mutta Lotta on nyt nukkunut ysistä asti. Nukkumaanmenot on lähinnä temppuiltu. Moneen viikkoon ei ole enää huudettu ja raivottu, kiitos MLL:n lempeän unikoulun. Soitin neuvolaankin viime viikolla ja siellä todettiin että käyttämäni menetelmät ovat oikeita. Ainoa mihin piti vielä kiinnittää huomiota oli rehellisyys, joten olen viikon ajan sanonut että isi odottaa vähän aikaa, jolloin tyttö ei enää oleta että seison huoneessa valvomassa unta koko yön. Silti Lotta herää aina öisin ja pyytää viereen, jostain syystä. Sanon silloin saman, odotan vähän aikaa.

Heräily liittynee yhä kehittyneeseen mielikuvitukseen ja unien näkemiseen. Herätessään tyttö saattaa nyyhkyttää tai olla hiljaa. Usein ei sano mitään, mutta toisinaan juuri se perus ”isi odota vieressä”. Kaipaa turvaa ja sitä koitan antaa mahdollisimman hyvin, mutta samalla opettaa uudestaan nukkumaan omassa sängyssään.

Kyllä se tästä. Neuvolassa sanottiin että kestää maksimissaan pari kuukautta. Kuukausi mennyt, johdonmukaisesti opetetaan nukkumaan vaikka toinen ja kolmaskin kuukausi jos tarve vaatii. Kyllä se vielä tajuaa :)

Päivät sen sijaan ovat sujuneet erinomaisesti, kuten ennenkin. Vain nukkumisessa on ollut ongelmia. Nukkumaan ei oikein tahdota mennä päivälläkään… ja huom. näitä mitään ongelmia ei ole mummolassa tai päiväkodissa, vain kotona. Mutta näillä mennään.

Isukki

Näin varmistat 2-vuotiaan nukkumaanmenon (osa 5)

Loin muuten kategorian jo pariviikkoiselle unikoulu-sarjalleni, joten jos kiinnostaa lukea alusta asti niin seuraa tätä linkkiä.

Olen ollut tyhmä! Olen kokeillut vähän kaikkea. Olen ollut mahdollisimman epäjohdonmukainen vanhempi. Ärsyttää kun kaikki on mennyt plöperiksi. Vaan jospa nyt lähtisi unikoulu oikeasti parempaan päin.

Tänään tottelin omia ja löytämiäni ohjeita ja jätin kaiken kakkoseksi ja keskityin pelkästään Lottaan. Viime yönähän nukuin reilun tunnin, joten ajattelin jos Lotta lähtee ajoissa nukkumaan ja kaikki sujuu hyvin, saan itsekin nukuttua. Illan pohjustus meni loistavasti, kunnes pari isoa virhettä tapahtui. Olin pyytänyt aiemmin vaimoltani apua noihin iltoihin jotenkin, hänellä kun ei riitä näkö- eikä kuulo yöllä ja illalla nukuttaa/hoitaa. Joten hän oli ostanut Lotalle uudet tähtikuvioiset petivaatteet ja ”yövalon”.

Nukkumaanmennessä yövalo osoittautuikin kuitenkin liian kirkkaaksi ja kun sen sammutin, Lotta parahti itkuun. ”Isi laita valo päälle, se on äitin mulle ostama yövalo, elä sammuta sitä!”. Nyt olikin kaksi isoa ongelmaa; Miten vieroittautua ”yövalosta” ja miten karata itse nukkumaan kun tyttö koko ajan näkee minut? Ajattelin jo että ei tästä mitään tule, pilaan kaiken, ja meinasin jo soittaa sairaalaan josko aloitettaisiin ihan ”oikea” unikoulu. Sitten päätin istua taas läppärilleni. Lotta samalla katsoi minua, ei selvästikään nukkunut. Vieri puoli tuntia, Lotta oli yhä hereillä.

Selasin nettiä ja osuin taas loistavalle sivulle. ”Unikoulu kotona”, siinä kerrottiin kaikki. Meinasin huojentuneena jopa vieräyttää kyyneleen, kun tajusin miten väärin olin tehnyt kaiken. Meidän tyttö ei ole huudattamalla nukahtanut ikinä pysyvästi. Se on vain luonut epätasapainoa, turvattomuutta. Juuri kuten tekstissä sanotaan:

Aiemmin suositeltiin ”huudatus-unikoulua”, jossa lapsen itkuun ei vastata lainkaan, tai vastataan ennalta määritellyn, vähitellen pitenevän ajan kuluttua. Tekniikka voi olla tehokaskin väliaikainen yöitkun vähentäjä, mutta lapsen kehitykselle se on riski. Kun lapsen hätäitku torjutaan, hän kokee tulleensa hylätyksi. Lapsi ei voi ymmärtää miksi päivällä hänen itkuunsa hoivaavasti reagoivat vanhemmat nyt jättävätkin hänet pulaan. Osa vauvoista itkee paniikissa, mahdollisesti uupumuksesta nukahtaen, osa taas oppii nopeasti läksynsä ja vaivuttaa itsensä uneen. Lapset näyttävät nukahtaneen ”helposti”, mutta hinta maksetaan tunne-elämänkehityksessä: paniikkiin mennet lapset muuttuvat usein turvattomiksi, vanhemmissaan kiinni roikkuviksi, kun taas pian oppineet lapset ryhtyvät ”liian pärjääväksi”, aikuista hädän hetkellä torjuviksi. ”Huudatus-unikoulussa” lapsi ei opi korvaavia nukahtamisrituaaleja, jolloin ongelmat helposti palaavat turvattomuuden lisääntyessä esim. lapsen oltua sairaana.

Kyllä, ongelmat ovat helposti palanneet meilläkin… huoh, kun olen typerä! Toisaalta onhan tämä ollut aikalailla yksin opettelua muutenkin. Vedin suosiolla yli kaikki viimeviikkoiset löperrykseni, niitä ei kannata uskoa! Vielä pari päivää ennen sitä olin jopa oivaltanut jotain… kunpa olisin jatkanut tuolla linjalla niin ongelmat olisivat ehkä olleet jo poissa. Mutta en tiennyt miten toimia.

Lempeämmissä unikouluissa, kuten suosittelemassani ”tassuhoidossa”, hyödynnetään lapselle pikkuhiljaa kehittyvää kykyä nukahtaa yksin, turvallisten mielikuvien varassa. Ideana on vastata lapsen hätäitkuun aina samalla, rauhoittavalla tavalla ja sitten antaa hänen nukahtaa yksin. Näin lapselle muodostuu vähitellen varmuus siitä, että yksin nukahtaminen on turvallista, mutta hädän hetkellä hän saa tarvitsemaansa apua.

Toisaalta olen kokeillut näitä kaikkia menetelmiä. ”Tassu”-taktiikkaa, ”huudatus”-menetelmää ja ”tuoli”-menetelmää:

Isomman lapsen nukahtamisongelmassa on käytetty myös ns. tuolimenetelmää (Minde ym. 1994). Siinä lapsen vaatima ”nukuttaminen” on monesti vain vanhemman läsnäoloa, usein fyysisessä lähikontaktissa. Menetelmässä vieroittaudutaan fyysisestä läheisyydestä vähitellen siten, että vanhempi siirtyy tuoliin istumaan – ensiksi aivan lapsen sängyn viereen. Sitten tuolia siirretään ilta illalta kauemmas, kunnes se lopulta on poissa lapsen huoneesta.

Tassu taitaa toimia parhaiten. Haluan lapsen olevan rauhassa yöllä, kokevan turvallisuutta. En oikein tiedä vieläkään ihan satavarmasti mikä näistä on paras, mutta tassu taitaa tosiaankin toimia. Huudatussetin myötä on nimittäin aina joutunut siirtyä tähän tuolitekniikkaan, joka ei sekään oikein ole toiminut. Tassu on toiminut aina kun sitä on kokeiltu. Eli tassulla mennään ainakin tämä viikko.

Niin joo, mites nukahtaminen sitten tänään onnistuikaan? Siinä kun olin juuri lattialla läppärillä oivaltanut miten homma toimii ja olin tovin ehtinyt tytön kanssa ihmetellä että mitäs nyt tehdään ja mites molemmat nukutaan… no, tyttö kömpi sängystään söpösti, ääntäkään päästämättä, tuli luokseni lattialle ja sanoi ”tahdon ison halin”. Nostin syliini tytön, joka halasi tiukasti. Menin uuden ”yövalon” luokse, selitin että se on vain iltavalo ja on niin kovin kirkas. Kysyin Lotalta josko hän sammuttaisi sen. ”En halua sammuttaa valoa”. Selitin taas valon kirkkaudesta ja kerroin että saat paremmin nukuttua, ym, lempeällä äänensävyllä. Tyttö sammutti valon ja laskin hänet sänkyynsä. Tyttö selitti että leppäkertun lehti (leppäkerttu hävisi viikonloppuna) on yövalo joka suojelee häntä, uusi ”yövalo” on vain iltavalo. Sanoin ”juuri niin” ja ”isi silittää”. Lotan ilme kirkastui ja hän vastasi ”niinkö? ihanaa”. Taas meinasi kyynel vierähtää huojennuksesta kun tyttö otti peiton suuhunsa ja sulki silmänsä. Silitin muutaman kerran päälakea, tyttö nukahti 10 sekunnissa…

Olisin vielä tuntienkin päästä hereillä jos olisin nukattanut huudatustekniikalla, laittamalla aina uudestaan sänkyyn. Nyt pääsen itsekin nukkumaan jopa 10 tunnin yöunet, jospa edes kahdessa osassa. Ehkä vaivalloisinta on herätä neljältä yöllä ja silittää uudestaan uneen, mutta ehkä se on sen arvoista kuitenkin, eipä tarvitse tuntikausia valvoa.

Nyt, hyvää yötä!

Isukki

Näin varmistat 2-vuotiaan nukkumaanmenon (osa 4)

Okei, meillä on nyt oma kotiunikoulu jatkunut yli kaksi viikkoa. Tästä lähtee kolmas viikko käyntiin. Hermoja repivää on ollut… olen ollut itse vähillä unilla kaiken aikaa. Viimekin yönä nukuin vain parin tunnin unet. Veera saa nukkua, koska hänen näkövammaan liittyvä täydelinen hämäräsokeus ja kuulovamma (=kuurosokeus) ei riitä Lotan nukkumaanlaittoon, joten koko homma on minun vastuulla.

Välillä on helpottanut. On oikeasti ollut helppojakin öitä. Mutta vain yksi yö taisi olla putkeen, muuten on herätty aina 3-7 välillä kerran tai useammin. Ja jokainen nukkumaanlaitto yöllä on kestänyt tunteja. Iltaisin nukkumaan ei asetuta ellen odota huoneessa (”isi odottaa oven takana” kikka ei enää toimi, en tiedä miksi).

Viime aikoina olen kokeillut sellaista että istun läppärillä huoneen oven vieressä. Siitä on helppo lähteä itse sänkyyn kun ajantaju menee surffatessa ja tyttö nukahtaa sikeään uneen. Mutta yöllä kuitenkin herää parin tunnin päästä kun huomaa etten ole siinä… ja yöllä on hitusen raastavampaa ottaa se läppäri ja jatkaa valvomista juuri kun on itse herännyt kesken unien.

Viime yönä surffasin aiheesta ja kokoan niitä nyt tähän. Koitan olla nopea, sillä yksi vaiheista oli että ”unohda omat jutut”. Tyttö on nyt äitinsä kanssa pesulla, joten sain tilaisuuden kirjoittaa.

Kaikki liittyy pohjustukseen ja on lopulta vanhemmasta kiinni. Olen alkanut tajuta sen itsekin. Nyt kun Lotta on ”fiksumpi” niin tietenkin koko päivä vaikuttaa, eikä enää voi nukuttaa kuten vauvaa vain laittamalla sänkyyn… monesti olen tehnyt sen virheen että 15 min ennen nukkumaanmenoa pesty hampaat ja viety petiin. Ei näin…

Tässäpä näitä oppimiani ohjeita:

  1. Leiki illan mittaan lapsen sängyssä, lukemalla vaikka kirjaa sängyllä. Näin lapsi tottuu sänkyynsä ja pitää sitä mukavana paikkana.
  2. Anna lapselle paljon huomiota illan mittaan, vaikka olisit kuinka väsynyt töistä tullessa. Leiki lapsen kanssa, vietä aikaa, juttele, pidä sylissä.
  3. Tehkää energiaa kuluttavia asioita, juoskaa hippaa, käykää ulkona.
  4. Älä jätä päiväunia väliin ellei oikeasti lapsi jätä niitä nukkumatta! Päiväunet vaikuttavat yöuniin. Jos lapsi nukkuu hyvin päivällä, nukkuu myös hyvin yöllä. Yleinen sääntö…
  5. Hiljenny nukkumaanmenohetkellä ajoissa. Paria tuntia ennen valoja himmeämmälle, telkkari kiinni, kerätään leluja, ym, lopetellaan leikkejä.
  6. Älä komenna sänkyyn suoraan tai keskeytä leikkejä. Pikkuhiljaa, ajoissa (ks. edellinen)
  7. Juttele, jos lasta pelottaa. Hanki yövalo, hanki uudet lakanat.
  8. Odota sängyn vieressä tai lattialla, jos tarve vaatii. Siirry pikkuhiljaa kauemmas sängystä odottamaan.
  9. Noudata joka ilta toistuvaa nukkumaanmenojärjestystä. Ole johdonmukainen.
  10. Syö yhdessä lapsen kanssa iltapala (istu vieressä)
  11. Jätä omat harrastukset ja kotiaskareet kokonaan, jos uniongelmat vaivaavat.

Nämä linkit olivat minulle kullanarvoisia (täällä samat suurinpiirtein mitä äsken listasin):
MLL: Mikä avuksi, kun lapsi ei tahdo nukahtaa
Kaksplus.fi: 2,5 vuotias eikä nuku öisin eikä päivisin…mikä neuvoksi???
YLE Olotila: Pienen lapsen uni ja uniongelmat

Tästä on hyvä jatkaa unikoulua. Tämän illan suhteen olen optimistinen. Nyt vielä vähän aikaa leikkimään pienen tyttöni kanssa… seitsemältä pikkuhiljaa rauhoitutaan. :)

Isukki

Näin varmistat 2-vuotiaan nukkumaanmenon (osa III)

Huom! En suosittele ”huudatus”-taktiikkaa, se on huono ja epäinhmillinen. Tuli kokeiltua, eikä se ole hyvä kenenkään lapselle. Miksi? Lue uusin kirjoitukseni.

Okei, unohda nuo kaikki aiemmat ”ohjeeni”. Niissä mentiin lapsen ehdoilla. Annoin tytön manipuloida itseäni. Ehdottomasti paras tapa on vanha tuttu tyyli, jonka häpeäkseni unohdin alle vuodessa… ja se kuuluu näin:

1. Aivan ensilaitolla kehitä joku rutiininomainen iltapuuha. Iltasatu/iltapusut/iltahalit. Meillä viitotaan hyvää yötä, annetaan iltapusut ja -halit. Viime aikoina Lotta ei ole niitä halunnut, omat tahtotilat päällä, joten annetaan silti ja rauhassa sitten sänkyyn ja sanotaan ”hyvää yötä”.
2. Tämän jälkeen AINA: Laita lapsi sänkyyn, jos hän tulee sieltä pois. Älä sano mitään, älä silitä. Tee se vaikka 100 kertaa. Vaikka kuinka huutaisi, itkisi, rääkyisi, hakkaisi, potkisi. Hän oppii että se ei auta, tavalla tai toisella. Jos ei tällä tavoin opi, kehitä joku idea jolla saat rauhoitettua tms. Meillä Lotta viime viikolla pomppi sängystä yöt aamuun asti, joten tajuttiin että se ei auta. Viime yönä keksin. Kerroin että isi odottaa oven takana, jolloin tyttö rauhoittui. Menin raollaan olevan oven taakse siten että tyttö ei nähnyt minua, odotin minuutin ja hipsin ääntäkään päästämättä pois. Näin Lotta nukkui loppuyön hyvin. Sama toistui tänä yönä.

Tuon ikäinen lapsi herkästi vaatii kaikenlaista saadakseen huomiota. Meillä on huudeltu viime aikoina kaikki mahdolliset läpi. Milloin mahakipu, janottaa, pelottaa, päässä on kuhmu, sormeen tuli haava, jne. Mutta se miten lapsi osoittaa nämä juuri sänkyyn laittaessa tai nukkumaanmennessä kertoo että hän vain kaipaa huomiota. Ja sitä jos annat niin lapsi ei anna sinun nukkua koskaan.

Yhden yön vietin alle tunnin unilla. Eräs yö Lotta heitteli univaloaan pitkin seiniä. Olen laittanut tyttöä sänkyyn korvatulpat korvilla, silti huuto on kaikki desibelit ylittävää. Naapurit eivät varmasti ole nukkuneet. Hermot ovat olleet itselläkin kireällä.

Älä nukuta syliin, odota sängyn vieressä, silitä päätä jotta nukahtaa tai lähde siihen loputtomaan ”vielä yksi hali/pusu/iltasatu/vesilasi/iltapala/pisu/maito…” noidankehään, ei se lapsi silloin nuku. Sen olen minäkin jo oppinut. Lapselle pitää opettaa että omassa sängyssä nukutaan ja vielä parempi jos jossain vaiheessa tajuaa että siinä on hyvä nukkua. Näin vanhemmatkin saavat nukkua vierekkäin.

Toivottavasti tämä ikävaihe loppuu pian. Tiedän että se on ikävaihe, koska Lotta on aina nukkunut hyvin (puolitoistavuotiskehitystä lukuunottamatta, mutta sitäkin jatkui vain muutaman päivän).

Tänä yönä ja ensi yönä nukutaan hyvin, jos tämä toimii! Onneksi lapsia voi ohjelmoida.

Isukki

Näin varmistat 2-vuotiaan nukkumaanmenon

Uskomatonta! Tämä ilta oli täysin vastakohta eilisillasta. Viime yön Lotta siis vietti vieressämme ja hyvä että sain nukuttua silmällistäkään.

Kun tulin kotiin töistä, Lotta tuli innokkaana halaamaan. Leikin tytön kanssa pitkin iltaa, pidempään kuin tavallisesti. Äitinsä lupasi auttaa illan kanssa kun olin itse niin väsynyt. Kun äiti torkahti sohvalle, ajattelin että Lotta ei saa tarpeeksi huomiota enää väsyneeltä isiltä ja pelkäsin illasta pahinta…

Äiti kuitenkin heräsi ja sai jotenkin kerrottua pelisäännöt tytölle. Sovittiin selvät iltaleikit, esim. unihousujen etsiminen pyykkinarulta. Sitten pestiin hampaat yhdessä, isi pesi isommalla harjallaan itse, ja Lotta pienemmällä harjallaan omat hampaansa.

Sen jälkeen toinen leikki, tyyny haettiin isin ja äitin sängystä ja vietiin Lotan sänkyyn. Sitten haettiin viltti vielä päälle, viime yönä kun Lotalla oli ilmeisesti vilu. Sitten oli aika antaa iltahalit, iltalorut, nukkumaanmeno toivotukset viittomakielisessä muodossa ja hyvän yön pusut. Isi vei Lotan sänkyyn, Lotta vaati vain halin ja pusun, sitten yllätyksekseni jopa työnsi pois, käänsi kylkeä, sanoi hyvää yötä, otti peiton reunan suuhunsa ja laittoi silmät kiinni. Kuiskasin kauniita unia ja laitoin oven kiinni. Aivan yhtä helppoa kuin ennenkin. Mutta kyllä minä ajattelin että tästä kehittyy ihan oikea nukkumisongelma. Vaan ei kehittynyt! Jes!

Kun nyt mietin asiaa niin sunnuntain pohjustus meni vähän plöperiksi. Siitä se johtui. Lotta tuli puolen päivän aikaan mummolasta, lomaa oli vietetty epäsäännöllisellä unirytmillä, kaveri tuli illalla kylään ja nukkumisrutiinit aloitettiin liian myöhään – ja liian rutiinilla: nopea iltapala, isi harjaa tytön hampaat, vaatteet päälle ja petiin. Eihän siinä ehdi rauhoittua, joten ei mikään ihme ettei haluta nukkua! Mutta nukkumaanlaittovaiheessa on turha katua, koska silloin ei enää aloiteta vedenjuonti ja leikkirundia, se on varma. Joten melkeinpä oma moka jos lapsi ei nuku.

Tänään sen sijaan oli Lotalla hyvä päivä. Päiväkodista voisi silti jättää päiväunet väliin, josko nukahtaisi vielä helpommin jatkossa. Pieni varotoimenpide.

Iso kiitos kuuluu äitille, joka tajusi asian. Olen joskus vähän ajattelematon isänä, mutta tässä sitä kehittyy…

Kunpa isiä ei väsyttäisi näin paljon… no, pian kai unille jo :) öitä!

Isukki

Agenttinukahtamista

Tässä sitä on taas istuttu ja valvottu. Lotta heräsi noin tunti sitten kun huomasi että isi ei ollutkaan enää vieressä. Tässä istuessani olen lähinnä tweettaillut ja tuolta Twitterin puolelta löytyykin yllättävän paljon isejä ja äitejä samassa tilanteessa. Kaaiia Twitterissä käytti hauskaa nimitystä ”agenttinukahtaminen”, sillä sitä tämä juuri on: odotetaan kun lapsi nukkuu ja sitten hipsitään mahdollisimman hiljaa pois, ääntäkään päästämättä (EDIT: Lapsi on se agentti joka vahtii onko vanhempi vielä siinä).

Kerran on tyttö jo nukahtanut, mutta itse mokasin yrittämällä laittaa huoneen ovea kiinni. Kahvasta kun kuuluu vähän ääntä, sillä sitä ei ole aikoihin rasvattu. Huomenna kyllä rasvaan sen. Muilla kerroilla yritin itse poistua liian aikaisin ja tyttö säpsähti parkuen hereille ”isi tule takaisin” tai ”isi älä mene pois”. Ei suostu nukkumaan omassa sängyssään ellen istu vierellä. Juuri nyt en jaksa huutoa ja parkua enkä sänkyyn uudelleen ja uudelleen raahaamista.

Jos tyttö pomppii pitkin yötä (mikä todennäköisesti tulee tapahtumaan) otan hänet varmaan viereeni nukkumaan. Leffaillat voi unohtaa nyt varmaan pariksi päiväksi… en ole vieläkään menettänyt hermojani, mutta turhauttaa. Kasvuun ja kehitykseen kuuluva välttämätön vaihe joo, mutta haluaisi itsekin päästä lepäämään… kello on 00.46 ja isukki kuittaa…

Isukki

Nukahtamisvaikeuksia kotona – vaan ei mummolassa

Nyt rikkoutui helposti vuoden takaisen joulun ennätys. Laitoin tytön takaisin sänkyyn 73 kertaa. Sitten päätin että joku roti. Noin 24 kerran kohdalla rauhoittelin, mutta sitten taas mentiin heti kun sain oven kiinni. Kauhea huuto, itku, keksitään kaikkea mahdollista. Möröistä sentään puhui vaan pari kertaa. Lienevät vain yrityksiä, ettei tarvitse nukkua. Hassuinta oli juuri se että kun rauhoittelun keinona käytin mukavia puheita kuten päiväkodin kaverit ja ketäs niitä oli niin tytön kasvoille tuli jopa hymy, mutta heti kun puhuin nukkumisesta niin naama venähti ja itkuhuuto pääsi ”en halua nukkua!!!”.

Tyttö vietti joululomaa mummolassa, muutaman päivän myös ilman vanhempia. Siellä ei ollut mitään ongelmia nukkumisen kanssa. Tosin sänky siellä on syvä retkisänky, josta kolmevuotiaskaan ei osaa kavuta pois. Lisäksi mummolle ei uskalleta sanoa vastaan.

Kotona on ollut viime aikoina hullunmylly päällä joka ilta. Tämä ilta on ollut kaikista hermoja repivin. Sentään pidin pintani 73 kertaan asti. Koko nukuttamisprosessissa on mennyt noin tunti. Kirjoitan tätä puhelimellani samalla kun katson että Lotta nukahtaa. Istun hänen sängyllään. Tämä on se vihonviimeinen keino, jos ei uudelleen sänkyyn vieminen tepsi. Sataa kertaa en halua rampata.

Kyllä se aika raastavaa on kuunnella huutoja kuten ”isi älä jätä minua tänne pimeään”, ”odota isi kulta” ja ”tule takaisin Lotan viereen kultainen isi” ja niin edelleen. Mutta pidin pintani ja laitoin säntillisesti takaisin sänkyyn ja isällisesti 10 laiton välein kerroin että nyt nukutaan jotta huomenna jaksetaan ja että ei ole mitään hätää ja isi ja äitikin nukkuu omassa sängyssään jne jne. Vaan ei auttanut mikään tällä kertaa. Protestoi jopa niin että heitti peitot ja tyynyt lattialle ja sitten juoksi taas pois sängystä. Protestoimisen myötä tiesin että ainakaan pelosta ei ole kyse, vaikka niin pari kertaa väitti.

Mutta kyllä on tyttö alkanut tiedostamaan asioita. Mahastani kuului kuplintaa ja tyttö kuiskasi ”mikä tuo ääni on?”. Piti vakuuttaa että isin maha se vain on. ”Niinkö?”, kuului vastaus, kuten nykyään tavallista.

Jaa miksi ei voi nukkua äitin ja isin vieressä? Koska siitä tulee herkästi tapa. Lisäksi kaikki nukutaan sitten huonosti ja pätkissä, koska Lotta liikkuu unissaan eri tavalla kuin me aikuiset. Joskus olen herännyt tytön varvas suussani. Tyttö nukkuu silloin myös itse huonommin. Eräänä aamuna jopa itse heräsi ja sanoi ”isi vie mut omaan sänkyyn nukkumaan”, jossa nukkui loppuaamun ongelmitta…

Nyt taisi nukahtaa, kun sen verran käy tuhinaa eikä herännyt vaikka vaihdoin istuma-asentoa. Nyt hiljaa pois ja toivotaan ettei herää yöllä ainakaan siten että on sama rundi tiedossa. Ehkä tämä tästä. Alle kolmevuotias osaa olla oikukas. Nyt kyllä palkitsen itseni vaikka elokuvalla.

Isukki

Kun lapsi pelkää

Uudenvuoden lupauksena olkoon että kirjoitellaan useammin tänne pikkuisen puolellekin. Alkaen tästä merkinnästä.

Eilen siis pelotti ja ihmetytti raketit. Jokin pelko tuli kuitenkin takaisin kahden jälkeen kun tyttö heräsi itkien. Luulin sen olevan perus unettomuutta, jota aiemminkin on esiintynyt ja laitoin sinnikkäästi takaisin sänkyyn. Ei siitä mitään tullut ja pomppimiseksi meni läpi yön. Aamulla tyttö nukahti viereeni. Tuntoaistiherkkä kuurosokea äitinsä oli mennyt jo aiemmin aamuyöstä olohuoneen sohvalle nukkumaan, saadakseen edes vähän unta palloon. Isi nukahti kunnolla vasta seitsemän jälkeen aamulla, Lotta kainalossa. Kovasti ”hilviöistä” oli puhunut, mutta en unenpöppöröisyydessäni niitä puheita ottanut kovin tosissaan.

Tänään nukkumaanlaittaessa sama toistui. ”Pelottaa hilveästi!”, ”Mikä pelottaa?”, ”Hammaspeikot! Ne tulee tänne! Ja hilviöt!”. Ensin tehtiin se perusvirhe, ”Ei tänne mitään tule”, ”Ei tarvitse pelätä”, johon tyttö jatkuvasti intti takaisin ”tuleepas!”, ”talvitseepas!”. Siinä vaiheessa kun tytön suupielet olivat alaspäin ja itkuinen tyttö tärisi, tajusimme että on kyse kehittyneemmästä pelosta. Kun äitinsä jäi lohduttamaan itkuista tyttöä, isi meni googlaamaan. Löysin tällaista:

Lapsilla on yleensä eniten pelkoja kolmen ikävuoden molemmin puolin. Tämä johtuu mielikuvituksen ja aistijärjestelmän kehityksestä.

Kolmen vuoden iässä lapsi alkaa kiinnostua yhä enemmän aikuisten maailmasta. Hän imee sisäänsä valtavat määrät tietoa ja opettelee ympäristönsä sääntöjä.
3–5 -vuotiaat pelkäävät enimmäkseen mielikuvitusolentoja, kuten mörköjä sängyn alla. Kovat äänet, pimeys ja oudot näköhavainnot pelottavat. Kolmivuotiaan mielikuvitus on upea – mielikuvitusolennot saattavat muuttaa taloon asumaan. Mielikuvitus ja todellisuus sekoittuvat herkästi kolmivuotiaan mielessä. Oman mielikuvituksen myllerrys sekä aikuisten maailman ihmeellisyydet saattavat pelottaa niin päivällä kuin yölläkin. [...]

  1. Ota pelko tosissaan. Lapsen pelko on aina todellinen, eikä sitä tulisi koskaan vähätellä. Lapsi kyllä vaistoaa, milloin aikuinen pitää hänen pelkoaan huvittavana.
  2. Katso maailmaa lapsen silmin. Lapsi tarvitsee tuekseen aikuisen, jolla on aikaa pysähtyä ja keskittyä pienen ihmisen yksilölliseen maailmaan, joka on hyvin erilainen kuin aikuisten kiireinen maailma.
  3. Ehkä pelon voi leikkiä pois. Lastenneuvolassa esille tulevista pelon kohteista yleisimpiä ovat pimeä, eläimet, lääkäri ja mielikuvitusolennot. Lapsen kanssa kannattaa jutella, miten pelon voisi poistaa. Joskus pelkäämistä voi helpottaa yhdessä leikkimällä. Nalle on hurja kaveri, se uskaltaa mennä, kokeilla ja näyttää mallia. Myös pelkoa käsittelevistä lastenkirjoista voi olla apua.
  4. Pidä kädestä kiinni. Ole tukena ja turvana. Lapsi uskaltaa usein tutustua pelottaviin paikkoihin aikuisen sylissä tai käsi kädessä. Joskus pelko on niin suuri, ettei lapsi halua kohdata sitä edes käsi kädessä. Lasta ei saa moittia eikä syyllistää pelon vuoksi, vaan hänelle kannattaa antaa aikaa.
  5. Pelottavan olennon tai tilanteen voi piirtää, repiä palasiksi ja heittää roskiin. Näin lapsi saa keinoja pelkonsa käsittelyyn.

Päätettiin sitten että kun valvottua tulee muutenkin, niin annetaan tytön valvoa ja leikkiä. Suurin pelko meni nopeasti ohi kun tyttö poimi hyllystä lempikirjansa ja luki niitä äitinsä kanssa sängyssä. Jossain vaiheessa kirjoja lukiessa sentään sanoi että ”hammaspeikot eivät tule tänne, isi pelottaa ne pois!”. Äitinsä väsähti puoli kahdentoista aikaan, jolloin päästin tytön olohuoneeseen leikkimään. Laitoin soimaan Jack Johnsonin levyn, jolla on biisi, jonka Lotta varmasti tunnistaa (Jack Johnson – Lullaby, jota lauloin Lotalle jo silloin kun hän oli masussa. Tykkää biisistä.

Nyt sitten leikkiä pitkin yötä, jospa jossain vaiheessa väsähtäisi. Jos ei väsähdä, minä väsähdän, viimeistään aamulla… töissä.

Isukki