23
maanantaina 23. maaliskuuta 2009 kello 05:51
Se maaginen Laskettu Aika oli ja meni viimeviikon lauantaina. Ja vauvan ulostulosta ei tietoakaan. Nyt on kasassa huikeat 40 viikkoa ja 2 päivää.
Olen hieman turhautunut ja pettynyt jokaiseen aamuun jolloin herään ja huomaankin ettei ole mitään tapahtunut. Ei supisteluja, ei limatulppaa tai edes lapsivettä valu. Tuntuu ettei vain nyt enää huvita “odottaa” vaan koettaa elää tätä päivää kuin mitään ihmeellistä ei ois menneillä. Kivut piinaavat viikosta toiseen, pahimmassa tapauksessa tajunnan menetys kovien kipujen vuoksi ollut niin hiuskarvan varassa. Liikkuminen on aina vaikeampaa ja tuskallisempaa. Kokoajan kehotetaan liikkumaan, mutten yksinkertaisesti pysty kun ei jalat kanna enää paljoa. Nälkä on lähes olematon, ei maita ruoka. Eilen oli aamulla pahoinvointia ja oli hilkulla että oksensin jääkaapin eteen. Välipaloilla nyt sitten koetan pärjäillä.
Lisäys: Sanoinkin tuossa että supisteluista ei tietoakaan, niin ei ole supistellut lähes viikkoon ja eilen illalla myöhään tuli 2 napakkaa ja nekin nopeasti ohi. Mitään edistystä asiaan ei ole tapahtunut.
Huomenna iltapäivällä on se neuvola ja ottaa niin kaaliin koko paikka. Haluaisin mennä sairaalaan, enkä neuvolaan. :-(
Äiti
Kuulumiset, Säryt, Viikot
14
lauantaina 14. maaliskuuta 2009 kello 08:30
Poksahti nyt sitten uusi viikko tänään, kasassa peräti 39+0 eli rv 40. Laskettuun aikaan on vielä seitsemän (7) päivää. Halu saada kääryle maailmaan on kova ja jännitystä ilmassa näkyy.
“Joko nyt?” Alkaa tulla yhä enemmän kyselyjä pienen tulosta maailmaan. Päivät pitenevät entisestään ja olotila vaihtelee suuresti, yhtenään on melko tarmokas olo ja tekisi mieli lähteä pitkälle lenkille, sitten tulee sellainen olo ettei yksinkertaisesti jaksa millään seisoa viittä minuuttia kauempaa. Jalat alkaa hyytyä ja jalkapohjat huutavat hoosiannaa, selkä naksuu ja raksuu, silloin on mentävä istumaan.
Torstaina oli neuvolakäynti, uutta tietoa ei pahemmin ilmennyt. Ainoa positiivinen muutos oli hemoglobiinin nousu ja nousikin reippaasti ylöspäin, vihdoinkin. Rautakuuria jatkan vielä loppuun asti. Vitamiinejakin menee siinä samassa mukana 2kpl (Multi-tabs Raskaus).
Eilen, perjantaina 13. päivänä, kävin Isukin kanssa OzBabyssa ostoskeikalla. Mukaan lähti turvakaukalo (Brio Primo, musta/vihreä). Halusin varman kaukalon jota käyttää. Brio Primo oli mielestäni käytännöllinen ja helppo asettaa autoon. Sen kaveriksi ostimme puisen pienen tyttönuken (katselulelu), jonka laitoimme aurinkosuojan kaareen kiinni. KATSO KUVA!
Äiti
Hankinnat, Kuulumiset, Kuvat, Viikot
25
keskiviikkona 25. helmikuuta 2009 kello 20:33
Ihan ensiksi kerron, että viikkoja nyt kasassa 37 (36+4) ja laskettuun aikaan päiviä jäljellä noin 24 eli kolmisen viikkoa.
Toiseksi, seuraava neuvolakäyntikerta onkin ensiviikolla 3. maaliskuuta ja heti perään 4. maaliskuulle on varattu aika äitiyspolille. Siellä sitten ne katsovat tarkemmin alakerran tilannetta. Toivottavasti kohdunsuu olisi pehmeä ja laskeutunut.
Tässä vielä 20. helmikuun neuvolakäynnin kuulumiset:
rv 35+6 (33+6)
paino +467g/vk (+1,128)
turvotus + (+)
rr 128/80 (112/78)
pissa puhas (puhas)
hb 108 (102)
sf 35 (32)
syke 160 (153)
liikkeet ++
vesimäärä normi, raivotarjonnassa
Hämmennyin vähän, kun kysyin että milloin tehdään synnytystapa-arviointi, niin äippäpolin lausunnossa OLI JO merkitty että normi, eli alatiesynnytys. Mulla mennyt tämäkin ihan ohi.
Ja supistelusta olin valittanut näemmä tuolloin. Tämän viikon alussa oli aika tujut supistelut pari kolme päivää putkeen ilman taukoa. Eilen ei supistellut paljoa enää, mutta nyt tänään klo kolmen aikoihin alkoi tosi tujut supistelut. Nekin lievittyivät pian. Turhauttavaa. Tahtois jo jotain tapahtuvan.
Isukki puhuu jo videokameroista ja muista jutuista, voi että.. Viimeiset viikot käsillä ja odotus on niin kova. Odottavan aika on niin pitkä. Kumpikin haluaa jo pienen ulos maailmaan. Yritämme ottaa rennosti jokainen päivä kerralla, vaikeaa se on!
Äiti
Kuulumiset, Neuvola, Supistuksia, Viikot
14
keskiviikkona 14. tammikuuta 2009 kello 14:44
Kiitos Isukille joka päivitti tätä blogia.
Merkkaan tänhetkisen tilanteen.
rv 30+3
RR 136/78(istuen), 123/67(makuulta)
Pissa puhdas
Lapsiveden määrä normaali
Vauvan painoarvio 1483g
Perätila
Liikkeet ja syke +
Napanuoran virtaus ok
Torstaina lisää infoa sf-mitasta ja hemosta, jos sellainen otetaan. Sekä tietty painostani, sitä en tahdokaan tietää. Oikeesti. :-D Tästä lähin on tiheämmät käyntivälit neuvolassa+sairaalassa. Tietää tuhat taksireissua ja paljon uutta tietoa. Jännittävää!
Äiti
Mitat, Neuvola, Sairaala, Viikot
2
perjantaina 2. tammikuuta 2009 kello 14:19
Uusi vuosi alkoi ja ensimmäinen tämän vuoden merkinnän laitan nyt. Vuosi alkoi rauhallisissa merkeissä, ruokaa ja limsaa ollaan juotu, kavereitakin käynyt kylässä. Mukavaa oli kaikilla. Vauvakin jaksoi myllätä ja potkia aattoiltana kovasti.
Itse olen järjestellyt paikkoja ja pessyt vauvan vaatteita iso läjä. Vielä pitäis pestä muutama body sekä tuleva haalari jonka olin meille tilannut. Se näyttää tältä:

Lyhyesti tarvikkeista vielä lista. Äitini toi ainakin nämä meille käyttöön:
Näiden lisäksi muualta saatiin vielä nämäkin:
Siinä olikin ne tärkeimmät asiat mitkä halusin mainita tässä merkinnässä. :-D Vielä mahasta kuulumisia. Viikkoja on kertynyt nyt 28 ja 6 päivää (RV 29), eli huomenna paukkuu RV 30 ! ! ! Vielä vähän aikaan niin nyytti on täällä. Jännittävää! Supisteluista piti vielä sanoa, että uv aattona tuli eka kipeä supistus. Seuraavana päivänä olikin selkä+lonkat kauttaaltaan kipeänä. Äitiin sattuu mutta kyllä tästä selvitään. Seuraava neuvola on meillä sitten joskus 15. tammikuuta, kahden viikon päästä. Jospa silloin kirjoitellaan lisää, ehkä! ;-)
Äiti
Hankinnat, Kuulumiset, Neuvola, Random, Säryt, Supistuksia, Viikot
6
lauantaina 6. joulukuuta 2008 kello 11:13
No nii-iin. Tuo toinen tuolla mahassa potkii niiq. Tiättex?
Okei, eivaan, menenpä suoraan asiaan. Laittelen juuri kuulumisia. Tähän mennessä on ollut kyllä kestämistä oman kehoni kanssa. Milloin särkee selkä, milloin pää ja siellä täällä tuolla. Kyllä sen kestää… Hetken.
Oma pää taas välillä ihan jumissa/sekaisin kun ei millään vaan jaksais tehdä/ajatella mitään. Silloin kai levätään? Niin ainakin yritän tehdä. :P Mittasin tuossa muutama päivä sitten masun ympärystä ja oli huikeat 112cm! Tuosta voiskin antaa osan miehelleni. :’D Niin, viikkot paukkuu taas tänään. Tänään, lauantaina, itsenäisyyspäivänä, 26. viikko alkaa! Hyvä Suomi!
Iloista joulunalkua teille lukijoille! *pus*
Äiti
Kuulumiset, Mitat, Säryt, Viikot