Pikkuisen oma päiväkirja

…käynti neuvolassa oli tänään. Toivottavasti viimeinen kuitenkin! Vaikka on varattu aika ensi maanantaiksi vika käynti siellä. Sanottiin että yliaikakontrolli ois varattavissa aik. 41+5 eli ensiviikon torstaina. Vielä reilu viikko aikaa vauvalla tulla ulos.

Tämän päivän tiedot:

RV 40+3
Paino/vk -525g (Paino alkaa jo laskea alas.)
Turvotus ++
RR 124/86
Pissa proteiini h+ / sokeri -
SF 38
Vauvan syke +140
Liikkeet ++

Mahaa tunnusteltiin ja neuvolatäti sanoi, että hyväkokoinen vauva tulossa. Ei ihan pieni enää ole. Nyt toivon vain ettei mene yli neljää kiloa. Huhhuh!

Supisteli eilen jälleen kerran 22 aikoihin ja loppui 45minuutin kuluttua. Turhauduin toden teolla. Tuntuu tosiaan niiin pahalta kun kaikki vain loppuu kesken kaiken.

Väsymys ja selkäkipu senkun vain kasvaa. Käveltiin muuten tänään neuvolasta kotiin, iski kramppi tuonne oikeaan kylkeen. Ei ollut taaskaan kiva olo. Jaksoin jopa vielä tässä illalla käydä miehen ja ystävän kanssa kaupassa ruokaa hakemassa. Ystävä toi todella suloisen vauvalelun ja kirjan, suuret kiitokset Hänelle!

Äiti

Se maaginen Laskettu Aika oli ja meni viimeviikon lauantaina. Ja vauvan ulostulosta ei tietoakaan. Nyt on kasassa huikeat 40 viikkoa ja 2 päivää.

Olen hieman turhautunut ja pettynyt jokaiseen aamuun jolloin herään ja huomaankin ettei ole mitään tapahtunut. Ei supisteluja, ei limatulppaa tai edes lapsivettä valu. Tuntuu ettei vain nyt enää huvita “odottaa” vaan koettaa elää tätä päivää kuin mitään ihmeellistä ei ois menneillä. Kivut piinaavat viikosta toiseen, pahimmassa tapauksessa tajunnan menetys kovien kipujen vuoksi ollut niin hiuskarvan varassa. Liikkuminen on aina vaikeampaa ja tuskallisempaa. Kokoajan kehotetaan liikkumaan, mutten yksinkertaisesti pysty kun ei jalat kanna enää paljoa. Nälkä on lähes olematon, ei maita ruoka. Eilen oli aamulla pahoinvointia ja oli hilkulla että oksensin jääkaapin eteen. Välipaloilla nyt sitten koetan pärjäillä.

Lisäys: Sanoinkin tuossa että supisteluista ei tietoakaan, niin ei ole supistellut lähes viikkoon ja eilen illalla myöhään tuli 2 napakkaa ja nekin nopeasti ohi. Mitään edistystä asiaan ei ole tapahtunut.

Huomenna iltapäivällä on se neuvola ja ottaa niin kaaliin koko paikka. Haluaisin mennä sairaalaan, enkä neuvolaan. :-(

Äiti

Neuvolakäynti oli tänäaamuna varttia vaille kymmenen. Muutamaan päivään ei ole näkynyt mitään merkkejä, että pieni tulisi maailmaan pian. Keho alkaa olla entistä enemmän raskaampi. Ei ole mukavaa, mutta ihmeesti sitä jaksaa päivästä toiseen tehdä omia juttuja.

Mutta asiasta toiseen, tässä neuvolasta saatua uusinta tietoa:

rv 39+6 (40)
painonnousu viikossa -262g (Ohhoh!!)
turvotus ++
RR 123/84
pissa puhdas
SF 38cm
lapsivesimäärä normaali
RT (Nyt on pää kiinnittynyt)
vauvan syke +145
liikkeet hyvät

Näyttää siltä että menee yli lasketun ajan ja ehkä joudutaan odottamaan reilu viiikko, pari vielä. Toisaalta se voi syntyä milloin vain, koskaan ei sitä tiedä. ;-) Isukin kanssa yritetään ottaa jokainen päivä rennosti ja koetetaan keksiä tekemistä. Kärsivällisyys alkaa olla koetuksella. Kumpikaan ei malttais odottaa, mutta pakko mikä pakko. Lohduttaa ajatus siitä, että lopputulos on kaiken tämän arvoista.

Hyvää perjantaita lukijoille!

Äiti

Poksahti nyt sitten uusi viikko tänään, kasassa peräti 39+0 eli rv 40. Laskettuun aikaan on vielä seitsemän (7) päivää. Halu saada kääryle maailmaan on kova ja jännitystä ilmassa näkyy.
“Joko nyt?” Alkaa tulla yhä enemmän kyselyjä pienen tulosta maailmaan. Päivät pitenevät entisestään ja olotila vaihtelee suuresti, yhtenään on melko tarmokas olo ja tekisi mieli lähteä pitkälle lenkille, sitten tulee sellainen olo ettei yksinkertaisesti jaksa millään seisoa viittä minuuttia kauempaa. Jalat alkaa hyytyä ja jalkapohjat huutavat hoosiannaa, selkä naksuu ja raksuu, silloin on mentävä istumaan.

Torstaina oli neuvolakäynti, uutta tietoa ei pahemmin ilmennyt. Ainoa positiivinen muutos oli hemoglobiinin nousu ja nousikin reippaasti ylöspäin, vihdoinkin. Rautakuuria jatkan vielä loppuun asti. Vitamiinejakin menee siinä samassa mukana 2kpl (Multi-tabs Raskaus).

Eilen, perjantaina 13. päivänä, kävin Isukin kanssa OzBabyssa ostoskeikalla. Mukaan lähti turvakaukalo (Brio Primo, musta/vihreä). Halusin varman kaukalon jota käyttää. Brio Primo oli mielestäni käytännöllinen ja helppo asettaa autoon. Sen kaveriksi ostimme puisen pienen tyttönuken (katselulelu), jonka laitoimme aurinkosuojan kaareen kiinni. KATSO KUVA!

Äiti

No huh, onpa jäänyt taas kirjoittamatta. Ollut neuvolaa ja kontrollikäyntiä. Vaimo juuri raportoi tuossa että tänään on tasan 10 päivää laskettuun aikaan. Jännityst tiivistyy, todellakin. Huomenna 9 päivää, ylihuomenna 8 päivää, 3 päivän päästä 7 päivää, 6, 5, 4, 3, 2, 1, POKS!, -1, -2… (jos menee yliajalle :-D eihän sitä koskaan tiedä). Toisaalta päivät voisivat silti kulua nopeammin.

Neuvolassa ja sairaalassa oli normisti asiat taas. Vauva on liikkunut paljon, todella paljon, neuvolakorttiin voisi merkitä “Liikkeet” -kohtaan kahden plussan sijaan +++++++++, on se sen verran möyrinyt. Isin tyttö ♥ jaksaa möyriä ja potkia. Tosin on se välillä nukkunutkin. Mutta on se vilkas!

Näin taas (vaihteeksi) viime yönä unta että Veera synnytti jo. Aamulla vähän ärsytti, mutta sitten taas ei kun muisti miten lyhyt aika siihen onkaan. Lapsen hoidosta ei ole paineita eikä mistään muusta, ainoastaan vähän jännittää tuo itse synnytystilanne, sitä kun on niin ootettu jo.

Olen selittänyt lähimmäisille yhtä hauskaa juttua, nimittäin vauva “leikki” kanssani tuossa eräs yö. Veera nukkui sikeästi ja menin hänen viereensä nukkumaan.Laitoin käden Veeran masun päälle (peiton päälle), ja vauva potkaisi, kovaa. Otin peiton pois ja laitoin äkkiä käden masun päälle ilman peittoa, halusin tuntea potkun kunnolla ilman että peitto olisi välissä. Meni minuutti eikä potkun potkua. Mokoma hiljeni kunnolla. No, laitoin peiton takaisin masun päälle ja käden peiton ja masun päälle, niin eikös se heti rupenut rymistelemään uudestaan, ja kunnolla. Otin taas peiton pois masun päältä, ja taas se hiljeni. Tätä kului pitkään, ja sitten nukahdin. Oli pieni niin leikkituulella ♥

Iskä ja äiti ei malttais odottaa, mutta odotettava on. Sitten alkaa jännittävät ajat kun vauva syntyy. Tulevat isomummot, mummot, ja papat on niin innoissaan myöskin tästä uudesta elämän alusta. Vielä kymmenen päivää… odotamme. ♥ :lla, iska ja äiti!

Isukki

Ihan ensiksi kerron, että viikkoja nyt kasassa 37 (36+4) ja laskettuun aikaan päiviä jäljellä noin 24 eli kolmisen viikkoa.
Toiseksi, seuraava neuvolakäyntikerta onkin ensiviikolla 3. maaliskuuta ja heti perään 4. maaliskuulle on varattu aika äitiyspolille. Siellä sitten ne katsovat tarkemmin alakerran tilannetta. Toivottavasti kohdunsuu olisi pehmeä ja laskeutunut.

Tässä vielä 20. helmikuun neuvolakäynnin kuulumiset:

rv 35+6 (33+6)
paino +467g/vk (+1,128)
turvotus + (+)
rr 128/80 (112/78)
pissa puhas (puhas)
hb 108 (102)
sf 35 (32)
syke 160 (153)
liikkeet ++
vesimäärä normi, raivotarjonnassa

Hämmennyin vähän, kun kysyin että milloin tehdään synnytystapa-arviointi, niin äippäpolin lausunnossa OLI JO merkitty että normi, eli alatiesynnytys. Mulla mennyt tämäkin ihan ohi.

Ja supistelusta olin valittanut näemmä tuolloin. Tämän viikon alussa oli aika tujut supistelut pari kolme päivää putkeen ilman taukoa. Eilen ei supistellut paljoa enää, mutta nyt tänään klo kolmen aikoihin alkoi tosi tujut supistelut. Nekin lievittyivät pian. Turhauttavaa. Tahtois jo jotain tapahtuvan.

Isukki puhuu jo videokameroista ja muista jutuista, voi että.. Viimeiset viikot käsillä ja odotus on niin kova. Odottavan aika on niin pitkä. Kumpikin haluaa jo pienen ulos maailmaan. Yritämme ottaa rennosti jokainen päivä kerralla, vaikeaa se on!

Äiti

Nyt kun mieheni mainitsi etten ole päivitellyt tietoja joten laitan nyt tähän tulemaan. Kirjoitin KaksPlussaan seuraavan pätkän:

6. helmikuuta
Kontrollissa käyty äippäpolilla. :)
Painoarvio saatu ja kohdunsuu kiinni. Pissa ok. RR:t hyvät. Napanuoren virtausta ei meinattu saada kun rinsessa riehu ihan kunnolla ja heilutteli napanuoraa. :-D Toisella niin kivaa siellä sisällä.
Niin tuota tuosta painosta, viikkoja 33+6 ja vauvan painoarvio 2700g

Oma olotila on ihan ok. Päivät ei oikein millään kulu ja tulee ihan kauhea olo kun ei tosiaankaan pysty tekemään yhtään mitään järkevää. Ainoa järkevä asia minkä sain tänään tehtyä oli se että pakkasin sairaalakassin valmiiksi. Laitoin mm. vaihtovaatteita itselleni ja hygieniatarvikkeita. Toiseen kassiin vielä vauvalle omia kuteita niinku nämä: pussihaalarin, myssyt, vaatteita ja pari vaippaa. Vielä on laitettava joitakin juttuja, mutta ehtii paremmalla ajalla katsoa mitä uupuu.

Äiti

Kas, äiti unohti päivittää tänne vauvelin uudet tiedot neuvolakäynnin jälkeen. No, ei aina voi muistaa. Isi on jälleen hereillä tähän aikaan… tuntuu että pikkuinen on jo alkanut osata mennä aikaisin nukkumaan, kun ei enää mokoma valvo iskän kanssa öisin. Ääh. Hirveää tämä odottaminen. Näen jatkuvasti unia pikkutytöstäni. Ja ajatukset eivät oikein muualla olekaan.

Kunpa saisin jo nostaa pienen syliini, silittää päälakea, pitää kädestä, hoivata, nukuttaa, tuudittaa, laulaa, soittaa, leikkiä, pusutella, sanoa kuinka paljon rakastankaan. Kunpa jo. Vielä muutama hassu viikko, eikä aika voisi hitaammin kulua… varsinkin öisin ajattelen pikkuistani. Miltäköhän se näyttää? Isin ruskeat nappisilmät vai vihreät smaragdit, vai jotain muuta? Äidin hymy sillä on varmasti. Varmasti kaunis pikkuprinsessa. Sitten minulla on kaksi prinsessaa!

Isi on jutellut pikkuiselleen paljon. Höpötän aina kaikkea hassua. Pikkuinen vastaileekin potkuilla siihen malliin että varmaan aika höpsöjä juttuja iskä on kertoillut. Meillä on omat salaiset jutut… hihi. Tänään puhuin Eila-mummon kanssa puolitoista tuntia, samalla pidin kättä masun päällä ja vauva potkaisi mummolle tervehdykseksi. Kerroin terveiset ja pikkuinen sai isomummoltaan terveiset takaisin.

Äiti on voinut taas vaihteeksi hyvin (jos liitoskipuja ja satunnaisia kipuja ei lasketa), ja vauva voi myöskin hyvin. On ihana tietää että kaikki menee hyvin ja odotetusti, eikä mikään ole poikennut normaalista. Kunpa tuo äiskä jaksaisi vain… isi on välillä huolissaan kun äiskän pää repeilee tuon odottamisen ja tekemättömyyden kanssa, siis kun sitä ahdistaa ja masentaa se että ei voi tehdä mitään… isi on aina niin avuton kun äitillä on sellainen olo päällä. Ei voi itsekään tehdä mitään kun toinen on siinä tilassa, ei pysty puhumaan toiselle kun toinen “hylkii” ja äksyilee. Olen jo tottunut, ja onneksi pääsen vihdoin puhkaisemaan sen kuoren ja purkamaan pahan olon pois. Itkeminen on aina terveellistä. Ja hali ja syli lohduttaa. Tahdon halia aina, *hali*.

Molemmat siis odotetaan, odotetaan, odotetaan. Olen nähnyt synnytyksestä unta jo niin monta kertaa että pian alan uskoa että se on ihan kohta. Ei enää kauaa. Pitää vain yrittää jaksaa odottaa, eihän tässä muutakaan voi, vai mitä? ALL YOU NEED IS LOVE. Mun tytöt, olette tärkeintä maailmassa ♥!

Isukki

No niin. Paljon asiaa taas. Pari päivää sitten oli pieni kriisi, ainakin isi oli todella huolissaan kun äiti itki niin paljon yhdessä vaiheessa. Tässä äitin kirjoittama teksti mammafoorumille:

Alan tuntea nyt itseni hitsin säälittäväksi tapaukseksi ja kaikki hyssyttelee että on tää vielä normaalia ja koeta kestää. :’( Mutta näin kävi ny viimeyönä just ton edellisen postauksen jälkeen:

Oksentelin yhtäkkiä (ei pahoinvointia, ei jullimista tai muutenkaan mitään siihen viittaavaa) samalla kun supisteli. Ei meinannu henki kulkea ollenkaan, rupesin sit parkumaan vessassa. Sen jälkeen oli kyllä sellainen olo että vois oksennella pitkin aamuyötä tuosta vaan mutta sinnittelin. Nukahin joskus 3 aikoihin.
Heräsin 6.30 jälkeen puristavaan(supistuksia???? maha ainaki puolikova) ja huonoon oloon sekä samalla kutisi koko vartalo ihan kauheesti.
Tänään kyllä soitetaan neuvolaan ja kysytään mielipidettä. On niin paha olla ja enkä todellakaan halua tätä ny loppuajaksi. :| Kipuja ei edes kun pahemmin ole (jos ei lasketa häpyliitoskipuja) mutta tuo meno alkaa jo pelottaa. Olo oin edelleen oksettava, jotenki eritavalla kuin mitä normipahoinvoinnissa. Pissaamistarve alkaa olla jo tyyliin 30-40min välein.

Tulipa sekavaa tekstiä. Pitäis kai nyt rauhoittua ja eikä mennä paniikkiin.

Käytiin sitten lääkärissä. Soitin HETI aamusta lääkäriin ja mentiinkin sinne sitten pian taksilla. Päästiin nopeasti lääkärin vastaanotolle. Lääkäri olikin oma neuvolalääkärimme. Puhelimessa kyllä sanottiin että päivystävä lääkäri, mutta ihan sama. Lääkäri tutki Veeran alapään kahdesti, myös anturilla. Kaikki oli “erittäin hyvin”. Ultralla katsottiin vauvan liikkeet ja taas näimme pikkuisemme ♥. Kuulemma liikkeetkin erittäin hyvät. Vauvan kohdalta oli kaikki kunnossa.

Sitten alkoi selitykset. Lääkäri puhui ja iskä tulkkasi kovaa vauhtia. Veera on niin pikkuinen ihminen että iso masu vie niin paljon tilaa sisäelimiltä että painaa sekä rakkoa ja vatsalaukkua, siinä syyt “pahoinvointiin” ja jatkuvaan pissahätään. Kuulemma kiinteä ruoka “litistyy” vatsalaukkuun kun vatsalaukun sisällöllä ei ole enää tilaa, joten pitäisi enemmän syödä osissa tai sitten nestemäisempää ruokaa. Vatsan kovettuminen liittyy supistuksiin, mutta ei kuulemma näy missään (pari kertaa jo käyty tarkistuttamassa), joten ei mitään hätää.

Lääkäri päätti kokeilla miten ravintoaineen tiputus vaikuttaisi oloon, ja Veera suostui, joten äiskä vietiin tiputukseen. Piikin ja putken laittaminen oli tosi ällöä ja hirveää, mutta sen puolituntisen aikana kun ravintoa tippui suoneen alkoi olokin huomattavasti parantua. Sitten päästiinkin jo lähtemään kotiin ja äiti oli jo entisellään. Hyvin meni! Palkitsin mamman herkuilla :)

Vauva rymistelee ja potkii, mutta edelleen raivotarjonnassa. Ei ole päässyt kääntymään enää “oikeinpäin”, hyvä niin. Olkoot pää-alaspäin synnytykseen asti niin saadaan varmasti alatiesynnytys. Odotan tosi innoissani sitä! Olen nähnyt siitä jo paljon unta. Itken varmasti, herkkis kun olen. Aina yöllä itken onnesta kun pidän kättä masun päällä ja vauva potkii sitä vasten. Se on niin ihanaa. Isin oma tyttö. Jumalan lahja. Suuri ihme. Uusi elämä on jotenkin niin tajuton asia, ettei voi muuta sanoa kuin että vau. Tässä vielä äidin kuulumiset lääkärikäynnin jälkeen:

Kotona!

Mistäs nyt alottaisin. Meinaan että on nyt nolo olo. En enää tunne itteäni.
Selitin itku kurkussa omalle neuvolalääkärille ongelmasta ja se ultras kohdunsuun ja mahan päältä. Vauva potki anturia vasten, niikuin aina. :p Raivotarjonnassa edelleen. Nämä tiesinkin kyllä jo etukäteen ettei mtn vikaa.
Sitten siihen mun mahdottomaan oloon. Sanoi että hankala tilanne kyllä ja tohon ei oikein mikään auta kuin alkaa sietää niitä. Sitten keksi kokeilla tiputusta kun sanoin ettei ruoka pysy mahassa kunnolla(=ne yrjöilyt).
Laitettiin sit meikäläinen tiputukseen. Tyhjeni pussi sitä ravintonestettä ja kas, olo oli tuhat kertaa parempi. Tuli siihen lääkäri sit kattoo tilannetta ja totesi että olen ollut niin huonosti saanut syötyä ja pyysi tulemaan tiputukseen uudestaan jos taas alkaa se olo.

Miten en voinut tajuta tommosta. Ei edes tuntunut siltä että oisin nuutunut ja liian vähäisessä ravinnossa ollut nämä viimepäivät.

Ihanaa kun on taas niin normaali olo ja mielikin hyvä. :) ♥ Ja mikä parasta, mies tuo herkkuja kohta kotiin (tosin siksi kun olin urhea kun suostuin tunkemaan putken nahan alle :D ) Jipii!

Heipat!

Isukki

Äiti