Pikkuisen oma päiväkirja

Tänään oli ensimmäinen ultra. Äiti ja isä molemmat olivat odottaneet juuri tätä päivää, varsinkin äityli. Isukki meni aamulla tavalliseen tapaan kurssille opiskelemaan työelämää ja ilmoitti aamupäivästä kouluttajalle että tänään on onnen päivä ja että päästäisiin katsomaan ensimmäistä kertaa rakasta pienokaistamme. Sanoin että lähden yhdeltä, vaikka neuvola-aika oli kahdelta – vaimo ehdotti kun minut tuntien tiesi että tulisi kuitenkin kiire. Mutta muutenkin halusin olla ajoissa.

Kello löi äkkiä yksi ja lähdin pissalla käytyäni kotiinpäin. Vaimo odotteli innoissaan jo ja kertoi irkissä miten jännittää ja jännittää. Sanoin että ei hätää, kaikki on hyvin. Lopulta pääsimme lähtemään. Vaimokulta oli sen verran väsähtänyt että päätimme tilata taksin. Taksi vei meidät ovelle asti. Sisällä laitoimme kengät nätisti eteiseen ja menimme odottamaan mukavantuntuiselle penkille. Katselimme kun toisten lapset leikkivät söpösti leluilla. Arviolta nelivuotias Iida-tyttö (kuulin nimen sattumalta kun äiti käski Iidaa odottamaan lelujen luona) soitti omiaan lelupuhelimella, “haloo olitte tilanneet tuotteen *pälä pälä*”, pisti hymyilyttämään. Pienempi juuri kävelemään oppinut Iidan pikkuveli tuli neuvolatädin luota leikkimään Iidan kanssa ja ajoi kivalla keltaisella pikkutraktorilla ympäriinsä. Ja Rollea hymyilytti. Pian meilläkin on tuollainen söpistys (tai jopa/todennäköisesti vielä söpömpi!), ja pian minäkin olen oikea isä!

Ei mennyt kauaa kun meidät pyydettiin sisään huoneeseen. Ei ollut sama huone kuin viime kerralla, olihan kyseessä ultraäänikuvaus. Eri tätikin se oli. Oli vähän hämärää mutta Veera näki jotenkuten. Tulkkasin kullalle kaiken mutta kyllä vaimo jotain kuulikin, koje kun oli korvassa. Hoitaja kysyi vointia ja äityli vastasi että todella paljon pahoinvointia ollut. Hoitaja sanoi että hyvä juttu, sillä jos ei olisi pahoinvointia ollut ollenkaan niin jotain olisi voinut olla vialla. Pahoinvointi kuulemma todella hyvä juttu tässä vaiheessa, ja täysin normaaliakin. Helpotti vaikka tiesin sen jo pitävän paikkaansa.

Seuraavaksi Veera meni pitkäkseen ja hoitaja pyysi vähän laskea housuja. Menin vaimon viereen ja tulkkasin tietysti puheet. Viitoin vaimon käteen aluksi koska oli vähän hämärää eikä Veeran silmät olleet ehtineet tottua pimeään. “Nyt tuntuu vähän kylmältä”, ja geeliä levitettiin kultin söpölle masulle. Heti ensimmäisenä ja pian hoitaja sanoi “siellä se teidän vauveli on”, “se on totta”. Ja kun tulkkasin tämän vaimolle niin siitäkös ruvettiin molemmat hymyilemään. Tuli niin onnellinen olo kun näki sen pienen pullan siellä kasvamassa. Viisi senttiä jo! ja neljä päivää vanhempi mitä luultiin. Uusi laskettu aika on 21.3.2009 (vaimoseni korjaa jos muistin väärin). Sydän sykki ja pikkuisemme vilkutti meille monta kertaa! laskin että kolmesti siellä käsi heilui ja liikkui. Sanoin hoitajalle että se osaa selkeästi jo viittoa.

Tässä ultraäänikuva pikkuisestamme! Niiiin söpö <3

Hoitajakin oli yhtä hymyä. Veera sanoi että helpotti huomattavasti. No tottakai äiti on onnellisen huojentunut kun kuulee että lapsi on masussa normaalisti. Itsekin olin todella onnellinen ja iloinen kun näin miten hyvää tämä tieto (totuus, hoitajan sanojen mukaan) teki vaimolle. Hitsi että onkin onnellinen olo!

Soitin heti äitille ja sain hehkuttaa hulluna miten söpö pienokaisemme on. Saatiin hienot kuvat joita varmaan näytän heti huomenna kurssilla muille. Tänään kun tulin viittomakielen kurssilta törmäsin makeen ja kerroin hänellekin ihan innoissani lapsestamme. Kysyi ensimmäisenä onko tyttö vai poika, mutta sen saamme tietää vasta maaliskuussa. Ei haitaa kumpi tulee, lapsemme saa joka tapauksessa kaiken rakkautemme. Koko matkan kotiin kurssilta olin pelkkää hymyä. En ole tainnut koskaan aiemmin olla näin onnellinen! Ihanaa. Siellä se meidän pienokainen kasvaa… :’) hyvä mieli odotellessa.

Isukki

Tarkoituksellinen typo otsikossa. Noin sen tänään hermostuksissani typotin irkissä.

Huh huh. Meni hetki tältä ukolta blogin uuden salasanasuojauksen säätämisessä kun ei meinannut .htaccess toimia. Sain mainion php-tekniikan toimimaan ja täytyy sanoa että graafinen versio kirjautumisesta on paljon parempi :) Kyselkäähän irkissä niitä tunnuksia te ketkä haluatte lukea. Ai niin, eihän tämä näykään :D Korjaan: Tervetuloa sinä joka olet saanut lukuoikeudet. Ja sitten siihen oikeaan bloggaukseen…

Isukki

Aika kuluu hitaasti. Tuntuu todellakin siltä ettei millään jaksa odottaa. Mitenköhän tämän ajan saisi kulumaan nopeammin?

Vaavimme näyttää tältä (oikealla) kun 10 viikkoa on kulunut, eli ihan näillä näkymin (isukki menee aina sekaisin laskuista, äiti korjatkoon jos meni väärin).

Huoli ei paina, sillä pahimmat isyyspaineet ovat varmaan vasta tulossa. Heh. Veera ainakin sanoi että minusta tulee paras isä. En juuri nyt epäilekään. Hitsi kun haluaisi jo nyt ottaa sen pienokaisen syliin. Taitaa tulla iskältä monta onnen kyyneltä sitten. Vaimo sanoi että varo ettei vauva rupea itkemään samalla :D saa nähdä mitä tapahtuu. Mitäs tässä odotellessa…

Isukki

Nyt on kymmenes raskausviikko alkamassa. On se ikävää kun maha oikuttelee ja jullii välillä, varsinkin aamuisin ja iltaisin. Pahimmat vatsamyllerykset ovat jo onnekseni ohi. Se oli uskomattoman epämiellyttävää. Minulla on tunnetusti herkkä vatsa, silloin kun jännitän niin menee jo heti kuralle. Ei välillä uskalla lähteä minnekkään ellei lähellä ole vessaa. Rankkaa…

Iltaisin tykkään silitellä mahaa. :D Se on niin soma. Vaan kun kasvaispa masusta jo oikein iso rantapallo. Parhaillaan pienen pullamme pitäis kasvaa hyvää vauhtia. Iho sen kun kiristyy ja rasvojen osto olisi paikallaan. On se ihme kun iho pystyy venymään noinkin paljon.

Nyt sitä jännitellään ensimmäistä(!) ultraa. Näkyyköhän sieltä mitään? Sykkiiköhän sydän pikkusella? Voi kun saiskin jo tietää. Ei jaksais millään odottaa. Kalvaa epätietoisuus välillä. Isukki koettaa rauhoitella minua. Ei äiti tunnu millään sitten rauhoittuvan.

Äiti

Päivät kuluu ja äidin olot vaihtelee. Tässä muutamia päiviä aiemmin oli iskällä kestämistä kun äiti vähän kiukutteli. Mutta on helppo syyttää hormoneita ja ehkä myös joskus vähän itseään, mutta kaikesta päästään yli tietenkin, ja puhua täytyy asioista. Harmi kun tuo äitylin masu on vähän pipi. Siellä on jo pikku-asukki hyvässä vauhdissa kasvamassa. Pikku varpaat ja pikku kätöset muodostuu jo ihanasti. Kunpa ei pienoinen laittaisi äidin oloa kovin huonoksi. Onneksi pian helpottaa.

Isukki

Perjantaina kävin vaimon kanssa neuvolassa. Haluan olla aina mukana, en jäisi mistään hinnasta pois. Neuvolatäti oli erittäin ystävällinen ja otti Veerankin hyvin huomioon. Kerroin hieman usherista siinä alussa ja tulkkasin kaiken mitä täti sanoi Veeralle. Olin hieman väsynyt kun piti ennen kahdeksaa herätä, mutta hyvin se sujui. Kun olimme löytäneet oikean paikan, etsimme oikeaa huonetta. Leluja ja lastentavaroita oli joka puolella, se pisti hymyilyttämään. Varmaan koska oli niin aikainen aamu niin ei vauvoja vielä näkynyt.

Löydettiin huone aika pian ja ensimmäisenä täytettiin lappusia. En enää juo alkoholia joten se lappu jäi kokonaan täyttämättä. Täti kyseli Veeralta kaikkea ja Veera vastasi kysymyksiin. Sitten oli vuorossa verikoe. Veera sanoi söpösti yäk ja minua rupesi vähän naurattamaan. Sanoin että katsoo koko ajan minua silmiin. Halusi mieluummin makuulleen, joten autoin kultia nousemaan sängylle ja menemään makuulle. Näytin tyhmiä ilmeitä ja koetin saada Veeran ajatukset pois inhottavasta piikistä. Ja nauruahan sieltä tuli vaikka veri valui koeputkeen. Neuvolatäti sanoi että veri valuu vähän hitaasti ja juuri kun olin tulkannut kyseisen Veeralle niin täti sanoi että ei kannata tulkata tuota. Rupesi naurattamaan molempia ja verikoe menikin sitten todella helposti.

Sitten oli vuorossa lisäselvityksiä. Kaikkea en muista enää mutta saatiin sitten iso pino vauvalappuja ja raskauslappuja. Saatiin VAU-kirja, jossa toinen puoli on isälle ja toinen äitille <3 luin sitä ihan innoissani. Siinä on jopa hieno kalenteri raskausviikoista ja selitykset mitä tapahtuu. Ainakin on paljon materiaalia johon aion tutustua etukäteen hyvin.

Ultra olisi sitten (muistaakseni) 8.9. Sitten näemme oman pikkuisemme ensimmäistä kertaa. Julkaisen kuvat sitten tietenkin täällä.

Nyt on jo myöhä ja Rolle-nassun nukkumaanmenoaika meni ajat sitten. Lisää myöhemmin. Wihiiii ^ ^

Isukki

Ensimmäinen merkintä. Tässä se nyt on. Halusin saada sivut nopeasti pystyyn etten unohtaisi heti mitä minun piti kirjoittaa. Olen onnellisella päällä tämän bloginkin suhteen. Laitoin sillein että vain minun valitsemistani ip:stä pääsee lukemaan blogia. En jaksanut sählätä tuon rekisteröintipluggarin kanssa, ja näin on jotenkin muutenkin parempi kun ei tarvitse aina olla hyväksymässä tunnuksia.

Mistäs se kaikki lähtikään? Pitkään olimme suunnitelleet ja puhuneet pienokaisesta. Itse en ollut ihan alussa valmis ja koin kamalaa epävarmuutta, mutta se on ihan normaalia varsinkin näin nuorelle miehelle. Käytännössä minulla ei ollut mitään esteitä, halusin vain että se tapahtuu oikealla hetkellä. Mietin rahaa ja omaa terveyttäni, halusin ainakin pahemmasta masennuksesta tervehtyä ennen lapsen hankkimista. Vihdoin tervehdyin ja aloin olla valmis. Keskustelin vielä kullan kanssa asioista ja pyörittelin vaaviajatuksia päässäni. Pian se vauvakuume lähti iskemään minuunkin… :)

Ja niin vain kävi, kuten oltiin suunniteltu. Tuplaplussat tuli ja halasin vaimon melkein hengiltä. Olin niin onnellinen sinä päivänä. Hymy oli herkässä. Halusin kertoa heti kaikille, mutta oli vielä turhan aikaista ja haluttiin pitää pikku salaisuus. Vaimokin oli ihan ihastuksissaan jo. Pyörittelin kävellessä aina ajatuksia pienestä tulevasta pojastani tai tytöstäni ja hymyilin leveästi. On se vaan niin ihana ajatus saada lapsi. En hetkeäkään ole miettinyt olenko liian nuori tai onko elämäntilanteeni hyvä, minusta tuntuu vain todella valmiilta. Haluan.

Nyt on 9 viikkoa ja pari päivää raskautta edennyt. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan…

Isukki