Pikkuisen oma päiväkirja

Kas, äiti unohti päivittää tänne vauvelin uudet tiedot neuvolakäynnin jälkeen. No, ei aina voi muistaa. Isi on jälleen hereillä tähän aikaan… tuntuu että pikkuinen on jo alkanut osata mennä aikaisin nukkumaan, kun ei enää mokoma valvo iskän kanssa öisin. Ääh. Hirveää tämä odottaminen. Näen jatkuvasti unia pikkutytöstäni. Ja ajatukset eivät oikein muualla olekaan.

Kunpa saisin jo nostaa pienen syliini, silittää päälakea, pitää kädestä, hoivata, nukuttaa, tuudittaa, laulaa, soittaa, leikkiä, pusutella, sanoa kuinka paljon rakastankaan. Kunpa jo. Vielä muutama hassu viikko, eikä aika voisi hitaammin kulua… varsinkin öisin ajattelen pikkuistani. Miltäköhän se näyttää? Isin ruskeat nappisilmät vai vihreät smaragdit, vai jotain muuta? Äidin hymy sillä on varmasti. Varmasti kaunis pikkuprinsessa. Sitten minulla on kaksi prinsessaa!

Isi on jutellut pikkuiselleen paljon. Höpötän aina kaikkea hassua. Pikkuinen vastaileekin potkuilla siihen malliin että varmaan aika höpsöjä juttuja iskä on kertoillut. Meillä on omat salaiset jutut… hihi. Tänään puhuin Eila-mummon kanssa puolitoista tuntia, samalla pidin kättä masun päällä ja vauva potkaisi mummolle tervehdykseksi. Kerroin terveiset ja pikkuinen sai isomummoltaan terveiset takaisin.

Äiti on voinut taas vaihteeksi hyvin (jos liitoskipuja ja satunnaisia kipuja ei lasketa), ja vauva voi myöskin hyvin. On ihana tietää että kaikki menee hyvin ja odotetusti, eikä mikään ole poikennut normaalista. Kunpa tuo äiskä jaksaisi vain… isi on välillä huolissaan kun äiskän pää repeilee tuon odottamisen ja tekemättömyyden kanssa, siis kun sitä ahdistaa ja masentaa se että ei voi tehdä mitään… isi on aina niin avuton kun äitillä on sellainen olo päällä. Ei voi itsekään tehdä mitään kun toinen on siinä tilassa, ei pysty puhumaan toiselle kun toinen “hylkii” ja äksyilee. Olen jo tottunut, ja onneksi pääsen vihdoin puhkaisemaan sen kuoren ja purkamaan pahan olon pois. Itkeminen on aina terveellistä. Ja hali ja syli lohduttaa. Tahdon halia aina, *hali*.

Molemmat siis odotetaan, odotetaan, odotetaan. Olen nähnyt synnytyksestä unta jo niin monta kertaa että pian alan uskoa että se on ihan kohta. Ei enää kauaa. Pitää vain yrittää jaksaa odottaa, eihän tässä muutakaan voi, vai mitä? ALL YOU NEED IS LOVE. Mun tytöt, olette tärkeintä maailmassa ♥!

Isukki

No niin. Paljon asiaa taas. Pari päivää sitten oli pieni kriisi, ainakin isi oli todella huolissaan kun äiti itki niin paljon yhdessä vaiheessa. Tässä äitin kirjoittama teksti mammafoorumille:

Alan tuntea nyt itseni hitsin säälittäväksi tapaukseksi ja kaikki hyssyttelee että on tää vielä normaalia ja koeta kestää. :’( Mutta näin kävi ny viimeyönä just ton edellisen postauksen jälkeen:

Oksentelin yhtäkkiä (ei pahoinvointia, ei jullimista tai muutenkaan mitään siihen viittaavaa) samalla kun supisteli. Ei meinannu henki kulkea ollenkaan, rupesin sit parkumaan vessassa. Sen jälkeen oli kyllä sellainen olo että vois oksennella pitkin aamuyötä tuosta vaan mutta sinnittelin. Nukahin joskus 3 aikoihin.
Heräsin 6.30 jälkeen puristavaan(supistuksia???? maha ainaki puolikova) ja huonoon oloon sekä samalla kutisi koko vartalo ihan kauheesti.
Tänään kyllä soitetaan neuvolaan ja kysytään mielipidettä. On niin paha olla ja enkä todellakaan halua tätä ny loppuajaksi. :| Kipuja ei edes kun pahemmin ole (jos ei lasketa häpyliitoskipuja) mutta tuo meno alkaa jo pelottaa. Olo oin edelleen oksettava, jotenki eritavalla kuin mitä normipahoinvoinnissa. Pissaamistarve alkaa olla jo tyyliin 30-40min välein.

Tulipa sekavaa tekstiä. Pitäis kai nyt rauhoittua ja eikä mennä paniikkiin.

Käytiin sitten lääkärissä. Soitin HETI aamusta lääkäriin ja mentiinkin sinne sitten pian taksilla. Päästiin nopeasti lääkärin vastaanotolle. Lääkäri olikin oma neuvolalääkärimme. Puhelimessa kyllä sanottiin että päivystävä lääkäri, mutta ihan sama. Lääkäri tutki Veeran alapään kahdesti, myös anturilla. Kaikki oli “erittäin hyvin”. Ultralla katsottiin vauvan liikkeet ja taas näimme pikkuisemme ♥. Kuulemma liikkeetkin erittäin hyvät. Vauvan kohdalta oli kaikki kunnossa.

Sitten alkoi selitykset. Lääkäri puhui ja iskä tulkkasi kovaa vauhtia. Veera on niin pikkuinen ihminen että iso masu vie niin paljon tilaa sisäelimiltä että painaa sekä rakkoa ja vatsalaukkua, siinä syyt “pahoinvointiin” ja jatkuvaan pissahätään. Kuulemma kiinteä ruoka “litistyy” vatsalaukkuun kun vatsalaukun sisällöllä ei ole enää tilaa, joten pitäisi enemmän syödä osissa tai sitten nestemäisempää ruokaa. Vatsan kovettuminen liittyy supistuksiin, mutta ei kuulemma näy missään (pari kertaa jo käyty tarkistuttamassa), joten ei mitään hätää.

Lääkäri päätti kokeilla miten ravintoaineen tiputus vaikuttaisi oloon, ja Veera suostui, joten äiskä vietiin tiputukseen. Piikin ja putken laittaminen oli tosi ällöä ja hirveää, mutta sen puolituntisen aikana kun ravintoa tippui suoneen alkoi olokin huomattavasti parantua. Sitten päästiinkin jo lähtemään kotiin ja äiti oli jo entisellään. Hyvin meni! Palkitsin mamman herkuilla :)

Vauva rymistelee ja potkii, mutta edelleen raivotarjonnassa. Ei ole päässyt kääntymään enää “oikeinpäin”, hyvä niin. Olkoot pää-alaspäin synnytykseen asti niin saadaan varmasti alatiesynnytys. Odotan tosi innoissani sitä! Olen nähnyt siitä jo paljon unta. Itken varmasti, herkkis kun olen. Aina yöllä itken onnesta kun pidän kättä masun päällä ja vauva potkii sitä vasten. Se on niin ihanaa. Isin oma tyttö. Jumalan lahja. Suuri ihme. Uusi elämä on jotenkin niin tajuton asia, ettei voi muuta sanoa kuin että vau. Tässä vielä äidin kuulumiset lääkärikäynnin jälkeen:

Kotona!

Mistäs nyt alottaisin. Meinaan että on nyt nolo olo. En enää tunne itteäni.
Selitin itku kurkussa omalle neuvolalääkärille ongelmasta ja se ultras kohdunsuun ja mahan päältä. Vauva potki anturia vasten, niikuin aina. :p Raivotarjonnassa edelleen. Nämä tiesinkin kyllä jo etukäteen ettei mtn vikaa.
Sitten siihen mun mahdottomaan oloon. Sanoi että hankala tilanne kyllä ja tohon ei oikein mikään auta kuin alkaa sietää niitä. Sitten keksi kokeilla tiputusta kun sanoin ettei ruoka pysy mahassa kunnolla(=ne yrjöilyt).
Laitettiin sit meikäläinen tiputukseen. Tyhjeni pussi sitä ravintonestettä ja kas, olo oli tuhat kertaa parempi. Tuli siihen lääkäri sit kattoo tilannetta ja totesi että olen ollut niin huonosti saanut syötyä ja pyysi tulemaan tiputukseen uudestaan jos taas alkaa se olo.

Miten en voinut tajuta tommosta. Ei edes tuntunut siltä että oisin nuutunut ja liian vähäisessä ravinnossa ollut nämä viimepäivät.

Ihanaa kun on taas niin normaali olo ja mielikin hyvä. :) ♥ Ja mikä parasta, mies tuo herkkuja kohta kotiin (tosin siksi kun olin urhea kun suostuin tunkemaan putken nahan alle :D ) Jipii!

Heipat!

Isukki

Äiti

Hävettää ihan kamalasti nämä viime päivät taisiis lähinnä tuli sellainen olo, että feilaan nyt kaikki. On kyllä totta, että hermot kireällä puuduttavien päivien seurauksena. Koetan nyt tässä keksiä jotain mitä pystyisin tekemään ilman, että päivä tuntuu menevän pieleen. Loppujen lopuksi täytyy todeta, että minulla ei ole ollut alunperin mitään syytä olla möks ja ylipäätänsä hermona. Lupaan nyt olla kiltisti ja pitää tunteet kurissa (se on muuten yllättävän vaikeata!). Toivoisin tältä osin ihmisiltä ymmärrystä asiaan.

Tilanne paheni kun jouduin pakosta lopettamaan astettain Sertralin Hexal lääkitystä neuvolalääkärin ja psyk. erikoislääkärin määräyksestä. Syy on yksinkertainen: Jos vauva syntyis lääkityksen aikana, vauva saa lääkitykseni takia vieroitusoireita ja se ei ole hyvä juttu vauvalle.
Lääkitys piti tosiaankin nämä vaikeat ahdistuskohtaukset poissa ja helpotti oloani valtavasti. Tällähetkellä moinen on mahdotonta. En voi ottaa mitään ahdistus/masennuslääkkeitä pitkäaikaisvaikutuksen vuoksi.

Sain muuten tänään mielenrauhan ahdistuskohtauksiin, tuli nimittäin lääkemääräyksen omalta psykiatrian pkl:n erikoislääkäriltä syödä tarvittaessa(= kun ahdistus alkaa olemaan niin mahdoton) Oxaminia, joka on sama kuin Opamox, mutta halvempaa.
Muutoin nämä ahdistukset olisivat helpottaneet jos oisin päässyt omalle terapeutille. Mahdotonta näiden kipujen kanssa on liikkua sinne. Joten kovilla ollaan ja tuntuu pahalta kun oma pää toimii miten sattuu ja enkä voi tehdä asialle yhtään mitään. Onneksi ei kestä enää kauan. Synnytyksen jälkeen ehdottomasti menen sinne psykoterapeutille hoitoon ja vanha lääkitys takaisin. Niin eiköhän asia helpotu omalta osalta silloin. Tahtoo oman järjen takaisin, oikeasti.

Toistan vielä tämän täälläkin: Kyllä tästä selvitään. :-) Ihmiset, koettakaa kestää minua jonkun aikaan, Varsinkin, Isukki, rakas mieheni.

(p.s. Helpotti jo kun sain kirjoittaa tänne tästä kinkkisestä pulmasta.)

Äiti

Mitä tekemistä tuolle mammalle keksittäisiin? Iskä on ihan pulassa. Joka toinen päivä äiti on allapäin ja itkuinen eikä isi mahda sille mitään. Pikkuinenkin välillä potkii että älä äiti itke, tuun pian täältä ulos. Äiti tahtoisi tehdä jotain kivaa, vaihteeksi jotain muuta kuin paikallaan istumista. Isikin tahtoisi. Mutta tietysti tulee paha olo kun mitään ei ole. Minunkaan ehdotuksistani ei ole mihinkään, kun joko ei halua tai ei pysty niitä toteuttamaan.

Äitin masennuslääkitys loppui ja se taitaa jo näkyä. Ilman mitään syytä saattaa ruveta möksimään ja äksyilemään ja itkemään. Hormonitoiminnalla on kai oma osansa asiaan. Isillä kestämistä. Kyllä ne yleensä ohi menee mutta aina ei ole herkkua. Isi yrittää aina lohduttaa, vaikka äiti kuinka äksyilisi.

Pikkutyttö <3 Ihanaa. Alan jo tottua ajatukseen että sieltä tulee isin tyttö. Potkinut mokoma taas niin tomerasti. Tosin nyt tänään ja eilen oli vähän hiljaisempaa, taisi raasu olla väsynyt ja torkkuilla. Nikotellut pikkuinen on myös paljon. Isi aina kuuntelee masua ja juttelee pikkuiselleen. Voi kun se jo syntyisi.

Äitilla alkaa olla kärsivällisyys lopussa. Itkee kun ei jaksa, eikä ole mitään tekemistä, ja jokainen minuutti tuntuu tunnilta. Kuulemma niin pitkä aika, mutta minusta niin lyhyt aika. No helppohan se minun on sanoa. Helppohan se minun on ylipäätään olla. Epäreilu asetelma. Voi kun tuo jaksaisi vielä. Ei tässä muutakaan voi kuin odottaa, mutta aika käy vain sietämättömämmäksi.

Mitä nyt tekisin että saan tilanteen korjattua. Yritin tässä viimeisen parin tunnin aikana rupatella ja olla seurana ja lohduttaa, mutta tuntuu että toinen on silti niin allapäin. Tiedän että ei liity minuun, mutta välillä ajattelen onkohan minussa vikaa. Muttajoo. Toivomme pikkuisen kanssa että äiti vähän piristyisi. Ei kauaa enää!

Isukki

Oli tänään sitten mentävä kiireellä sairaalaan kovien kipujen vuoksi. Verenpaine oli itselläni korkea ja panikoin vähän. Vauvan syke edelleen hyvä ja liikkui tomerasti.
Lääkärin tutkittua alapäätäni selvisi, että pahat häpyliitoskivut ja määräsi kipulääkettä siihen. Kohdunsuu on edelleen kiinni. Vauva kunnossa ja tälläkertaa raivotarjonnassa. Jes.

Nyt se kivoin osuus!
Nähtiin taas ultrassa somat pikkuvarpaat, kädet ja kasvonpiirteet. Ihanaa! Lohdutti sen verran, että unohtuivat kivut hetkeksi. Ihan ekana näkyi ultrassa, että se on selvästi TYTTÖ!!!! <3

“Ei tämä pojaksi enää voi muuttua.” totesi lääkäri.

Äiti

Neuvolakuulumisia tältä kuulta.

Raskausviikko ja päivät 30+5 (rv 25+5)
Äidin painomuutokset +540g/viikko (+1,031g/viikko)
Turvotus +
Verenpaine 120/79
Pissa ok, sokeri +2 (Pissa ok, sokeri +4)
Hemo 114 (118)
Kohdunkorkeus 27,5cm (23cm)
Vauva edelleen perätilassa
Vauvan syke +145 (+157)
Vauvan liikkeet ++ (++)

Suluissa on siis joulukuun neuvolakäynnistä. Ilokseni painonnousu on puolittunut viimekerrasta. Toivottavasti jatkossakin näin.

Äiti

Äitille tuli himotylsää tänään ja vähän äksyili iskälle. Joten iskä lähti äitin kanssa ostoksille! Äiti laittoi iskän kantamaan raskaita juttuja, mutta ei iskä siitä pahastunut. Ainakin äitillä oli tosi kivvaa. Mukaan tuli vessaan matto, uutta shampoota, vaikka mitä kaikkea jaksa eritellä… tykästyin pikkuisen blogiin nyt niin että ihan huvikseni päätin bloggailla. Pikkunen on taas kiusannut iskää, eikä ole potkinut silloin kun iskä sanoo moi. Aina kun sanon moi ja otan käden pois masulta niin jumpsis, mutta sitten kun laitan masun päälle pääni tai käden ja oikein kuuntelen niin ollaan niin hissukseen. Voi toista. Kyllä se kuitenkin usein potkii mua päähänkin :) äiti on onneksi nyt häpihäpi :) kaappi täynnä kaikkea kivvaaa. Love <3

Isukki

Kiitos Isukille joka päivitti tätä blogia.

Merkkaan tänhetkisen tilanteen.

rv 30+3
RR 136/78(istuen), 123/67(makuulta)
Pissa puhdas
Lapsiveden määrä normaali
Vauvan painoarvio 1483g
Perätila
Liikkeet ja syke +
Napanuoran virtaus ok

Torstaina lisää infoa sf-mitasta ja hemosta, jos sellainen otetaan. Sekä tietty painostani, sitä en tahdokaan tietää. Oikeesti. :-D Tästä lähin on tiheämmät käyntivälit neuvolassa+sairaalassa. Tietää tuhat taksireissua ja paljon uutta tietoa. Jännittävää!

Äiti

Noin. Iskä päivitti pikkuisen sivuston WordPress-talon uuteen (2.6.2 versiosta 2.7:ään). Nyt on uudenuutukainen kirjautuminenkin :-) aiemmin sen pystyi kiertämään jos oli tarpeeksi ovela (pappa olisi osannut, olisi ollut aika helppoa sen kaltaiselle nörtille. Aiempi salasanaboksi nyt olikin semmonen väliaikainen omatekemä php-hökötys). Nyt ei pysty lukemaan edes RSS-syötettä ilman tunnusta. Koko blogi on nyt täysin suojattu ulkopuolisilta (ellei tunnukset leviä vääriin käsiin. Ethän ole kertonut kellekään?). Mutta se nörttijutuista.

Äitiin on siis sattunut viime aikoina aika paljon. Kivuliaita supistuksia alkoi tulemaan noin viikko sitten jos oikein muistan (vai onko siitä niin kauan?). Eilen käytiin sitten vihdoinkin lääkärissä. Soitin viime viikolla neuvolaan, josta sanottiin että neuvolalääkärin ajat menevät vasta helmikuulle, ja suosittelivat ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin. Soitin sitten äitin puolesta keskustan terveysasemalle ja kerroin asian laidan. Sain ajan samalle päivälle eli maanantaille klo 12.30. Menimme taksilla tapionkadulle ja noin puolentunnin odottelun jälkeen pääsimme vastaanotolle.

Iskä tietenkin tulkkasi kaiken kun ei äiti kaikesta saanut selvää :) lääkäri kysyi miten tiheään ja usein suppareita oli. Veera kertoi että noin 10-15min välein ja suunnilleen joka ilta, joskus päivällä ja jopa aamullakin. Vaihtelevasti. En nyt muista tarkasti mitä muuta se kyseli. Jotain lääkityksestä, mutta hän tiesi jo että Atarax on kutisevaan ihoon päällä, ja kysyi onko auttanut ja onhan se huomattavasti, varsinkin yön nukkumista. Sertralin on lopetettu juuri äskettäin (masennuslääke).

Seuraavaksi oli vuorossa ah tuttu alatutkinta aka gyne. Kohdunsuu kiinni ja normaalisti asiat. Mittasi verenpaineen, joka oli hieman korkea. Ei osannut enempää auttaa, joten laittoi vielä lähetteen äitiyspolille. Ei jaksettu heti samana päivänä mennä ja eikä ollut kyllä käteistäkään. Tiistaina eli eilen (nyt on kello jo aika paljon) mentiin sitten taksilla sairaalaan. Kätilö tuli avaamaan oven jotka on suljettu neljän jälkeen. Hiljaista siellä oli, minä pöhkö olin sanonut että kannattaa mennä aamulla kun iltapäivällä on ruuhkaa. Mitään ruuhkaa ollu… ja nukuin ja feilasin aamun. Tyhmä iskä.

Söpö Veera jätti aivan ensimmäisenä rutiinilla virtsanäytteen. Kätilö otti verenpaineen kahdesti, ensin kun veera oli istueltaan, sitten makuultaan. Ensimmäinen näytti muistaakseni normaalia. Toinen oli korkeampi. Sitten oli vuorossa sydänkäyrien otto. Kätilö laittoi laitteen masulle ja jätti meidät siihen odottelemaan noin 15 minuuttia jotta saadaan pidempi diagrammi sydänäänistä. Vauva ei oikein tykännyt kun sitä salakuunneltiin, pari mojovaa potkua kuului kunnolla dobblerlaitteesta tyyliin tum tum tum tum TUMMMMMMM tum tum tum TUMMMMMMMMM tum tum tum :D vauvan syke oli pyöri koko ajan normaalitasolla eli 139-159. Äitin syke oli vähän tavallista korkeampi (ei sentään korkeampi kuin vauvan, huh :D), sitä ahdisti olla sairaalassa. Mutta iskä rauhoitteli ja äkkiäkös mamma rauhoittui :) sydämenlyönnit menivät normaalisti, kaikki siis kunnossa siltä osin.

Lopulta lääkäri tuli ja menimme eri huoneeseen. Valot oli pimeällä ja sanoin lääkärille että laittaa päälle ettei veeran tarvitse olla sokeana. Hämäräsokeus nimittäin. Lääkäri kyseli samat asiat kuin edellinen kätilö ja oma lääkärikin, eli supistuksista miten usein ja mihin aikaan ja kauanko kestänyt ym. Veera kertoi kivuista ja lääkäri tunnisti heti vaivan. Joillakin äiteillä ei ole liitoskipuja, joillakin on satunnaisesti, joillakin on pahimpaa sorttia, ja veeralla sattuu olemaan juuri sitä pahimpaa lajia. Liitoskivut liittyvät siis nivelten, lantion ym. löystymiseen kun kroppa valmistautuu synnytykseen. Veeralla sattuu vain sattumaan nuo kivut enemmän kuin muilla. Selkä ja alaselkä varsinkin ovat äidillä tosi kipeät. Harmillista.

Salaa toivottiin jo että saadaan ilmainen ultra, ja niinpä saatiinkin. Nähtiin vauva taas kerran pitkästä aikaa. Olipa se kasvanut! Potkaisi pari kertaa kun sitä katseltiin. Nyt kun tuli mahdollisuus niin kysyttiin onko se tyttö vai poika. Vauva oli juuri huonoksi tuuriksemme perätarjonnassa, joten näimme enemmän pyllyä… ovela pikkuinen. No, lääkäri sanoi että ihan kuin olisi nähnyt häpyhuulet eli tyttö tulossa, tosin ei 100% varmuudella. Emme rupea maalailemaan seiniä punaiseksi vielä :) tuli tyttö tai poika, kumpikin saa kaiken rakkautemme <3

Nyt on aamuyö ja iskä on tuhmana valvonut. Nokun äiti heräsi pari tuntia sitten kipuihin enkä mennyt sitten itsekään vielä nukkumaan vaikka olin juuri menossa. Ei huvittanut kun vaimo kerran heräsi. Ja nyt sitten juutuin päivittelemään pikkuisen blogia ja bloggaamaan tänne. Ainakin tuli kerrankin paljon asiaa :)

Vauva on potkinut todella paljon. Siis todella tomerana ollut. Valvoo öitä ja nukkuu päiviä, tulee isäänsä. Kaikki on siis hyvin :) lääkäri haluaa että olemme seurannassa, joten menemme kahden viikon päästä uudelleen sairaalaan. Äityli saa laittaa vauvasta tarkemmat tiedot, en nyt lähde näin yöstä etsimään äitiyskorttia. Saatiin tietää kaikkea kivaa ja uutta vauvasta. On se kyllä kasvanut… isi ei malta odottaa että saa nyytin syliinsä. Mutta nyt on aika mennä minunkin nukkumaan, vauvakin taitaa jo nukkua. Torstaina eli huomenna onkin jo neuvola. Niin ja äiti osti pikkuiselle kaksi hullun söpöä tuttia, toisessa on pingviini ja toisessa nalle. Ja sukatkin vauva sai valmiiksi :) Mutta nyt, Hyvää yötä kullannuput! t. isä ja äiti

Isukki