Tämä on Rollen internet-unipäiväkirja. (Tagipilvi)

Sunnuntai 14. Syyskuuta 2008 10:12

Oli talvi. Istuin alushoususillani kotikotona keittiön kuistilla joka oli täynnä lunta. Katsoin pienestä matkatelevisiosta ohjelmia. Vähän ajan päästä tuli kylmä, joten menin sisälle TV:n kanssa. Iskä teki olohuoneessa jotain. Menin veljen huoneeseen. Huone oli täynnä lastenkirjoja, joissa oli hintalappuja. “24 iltasatua” kirjassa oli 10 euron lappu, muissa euron ja 0e -lappuja. Kirjoja oli laitettu seinälle tauluiksikin. Huoneessa oli kaksi parvisänkyä jonka ylemmässä sängyssä nukkui veljeni kirjojen seassa. Veli heräsi ja sanoi ettei jaksa siivota ja että äitin pitäisi myydä nuo kirjat.

0 ,

Sunnuntai 6. Heinäkuuta 2008 17:06

Otin päiväunet ja näin aika elävän ja pitkän unen. En muista alkua enkä tarkasti loppua, mutta keskeltä aika pitkän pätkän:

Olin Amerikassa ilmeisesti lomalla. Asuin jonkun pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa nurkimmaisessa asunnossa Juhanin ja Nikon kanssa. Oltiin kaikki vierekkäisillä tietokoneilla. Katsoin ikkunasta ja näin tornadoja jotka tuhosivat taloja. Näky oli kuin Day After Tomorrowista. Osa pilvenpiirtäjistä oli puolikkaita, osasta oli lähtenyt ikkunat ja ovet. Mietin että mitä jos ne repivät tämän pilvenpiirtäjän ja meidät mukanaan. Pelotti ja sanoin Juhanille siitä. Juhani sanoi että ei ne tänne tule. Sitten näin yhden pyörremyrskyn joka meni ihan pilvenpiirtäjämme ohi ja samalla tietokoneet sammuivat. Sanoin että nyt kyllä menen katutasanteelle etten lennähdä pilviin tuon tornadon mukana.

Menin hissillä ensimmäiseen kerrokseen. Jotain muitakin asukkaita oli hysteerisenä hississä. Osa puhui kuin mitään ei tapahtuisi, ja mutisin “tyhmät jenkit”. Pian käppäilin jo ulkona ja näin pari hopparia höpöttämässä jotain ihan tavallisisat asioista. Mietin että eikö täällä olekaan mitään katastrofia menossa… menin sitten takaisin asunnolle. Hississä oli jotain teinejä jotka eivät olleet tajunneet koko tilanteesta mitään. Vähän vanhemmat tyypit selittivät heille ja he eivät tienneet edes mikä on pyörremyrsky tai tornado. Sanoin taas kuuluvalla äänellä “tyhmät jenkit” ja minua nauratti kun kukaan ei ymmärtänyt minua.

Kun olin takaisin yläkerrassa, koneet olivat taas päällä ja Juhani ja Niko pelailivat jotain hiljaisena. Katsoin seinäkelloa ja se näytti 04:30 AM. Kärsin ilmeisesti aikaeroista kun en ollut tajunnut. Nukuin unessakin sitten vähän aikaa ja heräsin.

Herätessä en ensin tajunnut missä olen, enkä mikä kellon aika on. Luulin että olen jossain muualla ja että on aamu. Hassua.

0 , , ,

Maanantai 9. Kesäkuuta 2008 09:10

Minua pideltiin kiinni. Olin huoneesa jossa muitakin pidettiin kiinni seinää vasten. Huone oli harmaa ja harmaapukeiset miehet olivat ilkeitä ja väkivaltaisia. Muut uhrit olivat tuttuja, mutta en enää muista mitä yhteistä meillä oli. Kyseessä oli rasistinen/syrjivä ideologia, josta meitä syytettiin. Mies tunki aseen suuhuni piippu poskeni sisäosaa vasten ja takoi liipasinta josta kuului klik klik klik. Huusin jatkuvasti paniikissa että mitä olen tehnyt, mutta mies keskittyi vain aseeseen huomioimatta huutoani ollenkaan. Huusin että miltä sinusta tuntuisi jos sinulle tehtäisiin näin. Sitten mies rupesi kiroilemaan aseelle kun ei toimi. Piippu otettiin suustani ja laitettiin takaisin. Sitten hän painoi liipaisinta, jolloin luoti lävisti poskeni joka repesi samalla pahasti luodin aiheuttamasta reiästä. Veri lensi ja suuni täyttyi verellä. Heräsin herätyskelloon.

1

Tiistai 3. Kesäkuuta 2008 06:15

Ei unta (heräämishavaintoja): Huomasin että oikeassa olkapäässäni on jälleen verisen näköisiä haavoja. Veera kysyi olenko satuttanut itseäni, vastasin että en tietenkään, mutta sitten säikähdin ja rupesi pelottamaan että entä jos olen tiedostamatta tehnyt itselleni pahaa. Haavoja on ollut juuri samassa kohtaa aikaisemminkin… Jostain ne siihen ovat vain ilmestyneet. Ehkä se ei ole mitään… Pelottaa vain.

0 ,

Tiistai 3. Kesäkuuta 2008 06:11

Unessa oli monta ihmistä. Veera oli jonkun miehen kanssa, joka oli ällöttävän tutun näköinen näyttelijä (vähän kuin Good Girlin Bubba, jonka nimeä en nyt muista). Unessa oli muitakin ihmisiä, mutta Veera ja mies olivat keskeisiä. Alussa kaikki oli normaalisti, mutta sitten kaikki rupesivat ilkeiksi - minua syyteltiin ja peloteltiin. He olivat vihaisia. Todella vihaisia. Syyttivät ja väittivät mm. että en saa masennella sillä se ei tee minusta ihmistä. “Sinulla ei ole oikeutta elää” -tyyppistä juttua. Pian kaikki kävivät käsiksi ja yrittivät tehdä pahaa. Lähdin juoksemaan karkuun.

Juoksin K-Kauppaan ja juoksin suoraan sisään henkilökunnan ovesta. Oven takana jatkui loputtomanoloinen tunneli, jota pitkin juoksin vain. Matkalla näkyi yläpuolellani kylttejä jotka sanoivat esim “Juomat”, “Siivoustarvikkeet” ym. massiivisilla kirjaimilla, ja joka kyltin jälkeen tunneli laskeutui alaspäin hieman porrasmaisesti.

Kun olin juoksenut tovin, tunneli muuttui metrotunneliksi. Hyppäsin metroon ja sain varmaan karisteltua ilkeät ihmiset kannoiltani. Heräsin.

0 , , , ,

Tiistai 20. Toukokuuta 2008 11:38

Heräsin suoraan syvästä unesta, joten unet unohtuivat minuutin kuluessa heräämisestä (en jaksanut taaskaan kurkottaa unipäiväkirjaa kohti). Muistan nähneeni painajaisia parista tyypistä, jotka olivat kimpussani ja pieksivät minua niin fyysisesti kuin verbaalisestikin koko unen ajan. Yksityiskohdat unohtuivat.

0 ,

Sunnuntai 11. Toukokuuta 2008 10:39

Näin unen, mutta en kirjoittanut sitä ylös - syystäkin. Se kertoi taas jostain juopottelusta. Muistan juomia ja juomista, tietyt kaverit olivat mukana. Yrittääköhän alitajuntani kertoa minulle jotain.

0 , , , ,

Lauantai 10. Toukokuuta 2008 11:55

Olin helikopterissa. Vieressäni istui Callum Keith Rennie (Memento). Hänen kaulaansa oli sidottu köysi, jonka toinen pää oli sidottu tiukasti helikopterin metalliputkeen. Puhuin hänelle lakkaamatta ja epätoivoisesti. Yht’äkkiä Callum avasi oven ja hyppäsi alas. Kopteri rysähti alaspäin. Katsoin ovesta alas ja näin kuinka hän roikkui köyden varassa. Heräsin.

0 , , , , , ,

Lauantai 10. Toukokuuta 2008 08:22

Unessa minulla oli käsitys että olin Belgiassa, mutta luulen että kyseessä oli Kanada - paikka ei ollut niin merkittävä, vaikka kuvittelin silti että oltiin Ranskassa. Olin jonkun vuoren huipulla joidenkin sukulaistyttöjen kanssa (luulen että he olivat pikkuserkkuja). Valokuvattiin ja seikkailtiin. Kun tultiin alas, puhuin tyttöjen äidin kanssa, joka oli Edie Falcon näköinen (ellei itse Edie Falco, Sopranoksesta tuttu Carmela). Niiden äiti puhui ranskaa, mutta ymmärsin kaiken. Jostain syystä en kuitenkaan osannut sanoa hänelle mitään ranskaksi. Sanoin hänelle könkösti että opiskelin ranskaa vähän koulussa. Poks, heräsin.

0 , , , , , ,

Perjantai 9. Toukokuuta 2008 10:23

Näin viime yönä myöskin paljon unia, mutta koska olen unohtanut ottaa unipäiväkirjani taas esille en ole niitä älynnyt kirjoittaa ylös heti heräämisen aikana silloin kun ne pyörisivät vielä mielessä. Muistan joitakin pätkiä unesta.

Olin ostanut lisää viinaa, vaikka jääkaappi oli jo valmiiksi täynnä juotavaa. Ostin Otto Jäämustikka -lonkeroita nelisen kappaletta, joista join yhden. Taisin olla Villen bileissä. Yhden jälkeen olin jo kaatohumalassa ja ärsytti kun taas jäi niin paljon juomia tuhottavaksi myöhemmällä ajalla. Poltin Malboron punaista, joka maistui unessa hyvältä. Ihan tyhmä uni.

Toisen pätkän muistin vielä töihin mennessä, mutta nyt se on jo unohtunut. Älä käsitä tätä unta väärin - en ollut koko aikaa humalassa. Näin ihan järkeviäkin unia välissä. Harmi että olen lopettanut rutiinini kirjoittaa unia heti herätessä ylös. Voisin ottaa sen rutiinin takaisin. Teenpä illalla niin että laitan unipäiväkirjan taas yöpöydälletuolille.

0 , , ,

© Roni Laukkarinen (admin)